Asiantuntija neuvoo: kannattaako ilmalämpöpumppu koteloida?

Lämpöpumpun energiatehokkuuden kannalta on tärkeää, että ilma pääsee kiertämään ulkoyksikön ympärillä mahdollisimman esteettömästi. Kotelointi vaikka ritilöillä vaikuttaa aina ilmavirtauksiin ja voi heikentää lämpöpumpun hyötysuhdetta.
”Ulkoyksikön läpi puhalletaan lämmityskauden aikana valtava ilmamäärä ja sen on päästävä virtaamaan vapaasti. Jos kotelointi rajoittaa virtausta kuluu lämmittämiseen tai kesällä jäähdyttämiseen silloin enemmän energiaa”, lämpöpumppuvalmistaja Daikinin tuotepäällikkö Jussi Kummu kertoo.
Tämän vuoksi Daikin ei suosittele ilmalämpöpumpun ulkoyksikön kotelointia edes ritilöillä. Ulkoyksikön päälle voi kuitenkin asentaa sitä suoralta lumisateelta ja esimerkiksi katolta tippuvalta jäältä suojaavan katoksen. Mikäli laite on hyvin suojassa pitkän räystään alla ei edes erillinen katos ole tarpeen.
Ilmalämpöpumppu ottaa ilmaa ulkoyksikön takaa ja puhaltaa kennoston läpi virranneen ilman pois yksikön etupuolelta. Ulkoyksikön oikea etäisyys seinistä ja muista rakenteista riippuu lämpöpumpun mallista ja erityisesti sen tehosta, sillä lämmitysteholtaan noin 4 kW tavallisen ilmalämpöpumpun ilmavirta on pienempi kuin 8 kW tehoisen ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikön ilmavirta.
”Lämmityksen ja jäähdytyksen mahdollisimman pieni sähkönkulutus voidaan varmistaa sillä, että ilmavirtaa ulkoyksikön lävitse ei rajoiteta”, Kummu korostaa.
Lämpöpumpun ulkoyksikön minimietäisyydet rakenteisiin löytyvät laitteiden asennusohjeista. Esimerkiksi Daikinin ilmalämpöpumpuissa käytettävän RXTM-ulkoyksikön on oltava vähintään 10 sentin päässä seinästä. Jos ilman virtausta rajoitetaan molemmilta puolilta, on ulkoyksikkö asennettava vielä väljemmin: silloin sivuille olisi hyvä jättää vähintään 5 senttiä, laitteen taakse 15 senttiä ja eteen puhallussuuntaan vähintään 30 senttiä tilaa.
Osviittaa toimivasta koteloinnista antaa suurten kohteiden VRV-järjestelmien ulkoyksiköitä varten suunniteltu ääntä vaimentava kotelo, joka on huomattavasti itse ulkoyksikköä suurempi. Kotelo on suunniteltu siten, että se vaimentaa melua jopa 10 desibeliä, mutta ilmavirtaus ja sitä kautta ulkoyksikön kapasiteetti on pyritty pitämään mahdollisimman lähellä samaa kuin vakio-olosuhteissa.
Erittäin tuulisissa oloissa Daikin suosittelee tuulensuojan asentamista laitteen sivulle tilanteissa, joissa esimerkiksi mereltä tuulee usein suoraan kohti ulkoyksikköä.
Daikin kehittää ja valmistaa mm. ilmalämpöpumppuja, maalämpöpumppuja ja ilma-vesilämpöpumppuja sekä ilmanpuhdistimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Kummutuotepäällikkö
Daikin Finland
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Daikin Europe N.V. Suomen sivuliike
Daikin on maailman johtava lämpöpumppujen valmistaja ja lämpöpumpputeknologian sekä kylmäaineiden kehittäjä. Daikin tuottaa lämmitys-, jäähdytys- ja ilmanvaihtoratkaisuja sekä kotitalouksille että suurkohteisiin. Daikin on ainoa valmistaja, joka sekä kehittää että valmistaa itse kaikki lämpöpumppujen keskeiset osat: kompressorit, kylmäaineet ja lämmönvaihtimet.
Daikin on perustettu 1924 ja Daikin Europe 1972, Suomessa Daikinin lämpöpumppuja on asennettu vuodesta 1968 lähtien.
Pohjoismaihin on asennettu jo yli 200 000 Daikinin lämpöpumppua. Euroopassa Daikinilla on sekä tuotekehityskeskus että viisi lämpöpumpputeknologiaan keskittynyttä tuotantolaitosta. Komponentteja, kylmäaineita ja valmiita tuotteita valmistetaan kaikkiaan 14 tehtaassa eri puolilla Eurooppaa. Daikinin Pohjoismaiden olosuhteisiin tarkoitetut lämpöpumput kehitetään ja valmistetaan Euroopassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Daikin Finland
Daikinilta uusi erityisesti energiaremontteihin sopiva ilma-vesilämpöpumppu15.9.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Daikinin ilma-vesilämpöpumppujen valikoima laajenee uudella, erityisesti vesikiertoisilla pattereilla varustettuihin taloihin suunnitellulla versiolla. Daikin Altherma 3 R MT soveltuu erityisen hyvin vanhojen talojen energiaremontteihin.
Miten sähkölämmittäjä voi varautua vaihteleviin sähkön hintoihin?22.8.2023 11:03:51 EEST | Tiedote
Pörssisähkön hinta voi olla ajoittain olla erittäin korkea – jo elokuussa kilowattitunnin hinta on noussut kalleimmilla tunneilla lähes 70 senttiin. Myös useimmissa uusissa määräaikaisissa sopimuksissa on mukana tunneittain vaihtuvaan pörssisähkön hintaan perustuva muuttuva osuus. Miten sähkölämmittäjä voi varautua sähkön hinnan vaihteluun?
Näin jäähdytät oikein ilmalämpöpumpulla21.6.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Ilmalämpöpumppua oikein käyttämällä voi omakotitalon pitäminen viileänä helteillä maksaa vain 20 senttiä päivässä. Mutta onko fiksua sammuttaa jäähdyttävä ilmalämpöpumppu hellekaudella työpäivän ajaksi, jos kotiin ei jää ketään? Entä juhannuksen ajaksi, jos koko perhe on neljä päivää mökillä?
Hellejaksot koettelevat kotona ja etätyössä19.5.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Kevyessä istumatyössä työpisteen lämpötilan pitäisi pysyä suositusten mukaan alle 25 asteessa, kodin lämpötila taas ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta. Mikä on tehokkain tapa pitää sisälämpötila mukavuusalueella?
Daikin ja Iivo Niskanen ovat solmineet monivuotisen yhteistyökumppanuuden23.3.2023 15:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen hiihtourheilun supertähti Iivo Niskanen ja maailman johtava lämpöpumppujen valmistaja Daikin ovat solmineet kattavan monivuotisen yhteistyön yli 2026 Val di Fiemmen olympialaisten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme