Siltasairaala avaa ovensa potilaille tammikuussa

Siltasairaalan nimellä kulkenut rakennushanke jakautuu toiminnan alkaessa kahdeksi sairaalaksi: Meilahden siltasairaalaksi ja Syöpäkeskukseksi.
Syöpäkeskuksen uudisosa avautuu tiistaina 3.1. ja Meilahden siltasairaala maanantaina 23.1. Valmistelut potilaiden hoidon aloittamiseksi ovat loppusuoralla.
Siltasairaala tulee korvaamaan Töölön sairaalan, jonka toiminta päättyy kevään 2023 aikana. Siltasairaalaan muuttaa suurin osa Töölön sairaalan nykyisistä toiminnoista, muun muassa ortopedia, traumatologia ja neurokirurgia. Siltasairaalaan muuttaa toimintaa asteittain myös Syöpätautien klinikalta, Peijaksen sairaalasta ja Ortonista.
Siltasairaalassa tulee toimimaan yhteispäivystys, leikkausosasto, teho-osasto, laboratorion näytteenotto, röntgen, poliklinikat ja vuodeosastoja. Sairaalassa on myös opetus- ja luentotiloja sekä ravintola, kahvila ja apteekki.
Hankkeessa rakennettiin lisäksi uudisosa osalle Syöpäkeskuksen toiminnoista. Syöpäkeskuksen uudisrakennukseen muuttaa valtaosa Syöpätautien klinikan toiminnasta sekä toimintaa Tornisairaalasta, Kolmiosairaalasta ja Paciuksenkatu 21:n poliklinikoilta. Toiminnan alkaessa Syöpätautien klinikan nimi muuttuu Syöpäkeskukseksi.
Syöpäkeskuksen uudistiloissa tulee toimimaan lääkehoitoyksikkö, poliklinikoita, laboratorion näytteenotto ja osa sädehoitoyksiköstä. Sairaalan uudessa sisääntuloaulassa on kahvila.
Ruuhkiin varauduttu ennakolta
Paraikaa käynnissä ovat kalustaminen sekä tietokone- ja laiteasennukset. Samalla henkilökunta perehtyy ja tutustuu uuteen työympäristöön ja kouluttautuu uusiin toimintaprosesseihin. Siirtyvien yksiköiden muutot ja toiminnan käynnistyminen portaittain ajoittuvat tammi-helmikuuhun 2023.
”Siltasairaalan vuosien mittaisessa suunnittelussa ja nyt toteutuvassa käyttöönotossa on pyritty kattavasti huomioimaan potilaiden ja työntekijöiden tarpeet, jotta sairaala voi toimia turvallisesti ja korkeatasoisesti osana Meilahden sairaala-alueen kokonaisuutta”, toimialajohtaja Jarkko Pajarinen HUSista sanoo.
Muuttojen aikana potilastoimintaa on supistettu. Muutot aiheuttavat tammikuussa ruuhkaa etenkin Töölön sairaalassa, mihin on varauduttu ennakolta.
Tietoja muutoista ja toiminnan muutoksista päivitetään sairaaloiden verkkosivuille osoitteisiin hus.fi/siltasairaala ja hus.fi/syopakeskus.
Lisätiedot:
Jarkko Pajarinen
toimialajohtaja, HUS
jarkko.pajarinen@hus.fi
p. 050 427 1930
Pekka Lahdenne
hankejohtaja, HUS
pekka.lahdenne@hus.fi
p. 050 428 5521
Avainsanat
Kuvat






Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Poliisin ja ensihoidon työnjako aggressiivisten asiakkaiden hoidossa on turvallinen5.5.2025 12:45:41 EEST | Tiedote
Alle puoli prosenttia ensihoidon potilaista siirretään poliisin vastuulle. Näiden potilaiden luovuttaminen poliisille on potilasturvallisuudeltaan verrattavissa niihin tilanteisiin, joissa potilasta ei kuljeteta päivystykseen lainkaan.
HUS samjourer betjänar på valborg28.4.2025 08:49:07 EEST | Pressmeddelande
Tillgång till brådskande vård finns också på första maj.
HUSin yhteispäivystykset palvelevat vappuna28.4.2025 08:49:07 EEST | Tiedote
Kiireellistä hoitoa on saatavilla vappunakin.
HUS Emergency Departments open on May Day28.4.2025 08:49:07 EEST | Press release
Urgent care is available on May Day.
Eksjukhuset öppnar sina dörrar för patienter i maj24.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar öppnar i Mejlans i Helsingfors den 12 maj 2025. Eksjukhuset ger bättre beredskap att svara mot det ökade vårdbehovet inom ögonsjukdomar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme