Suomen BKT:n keskipiste sijaitsee Riihimäen seudulla Lopen kunnassa

Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho toteaa Riihimäen seudun sijaitsevan Suomen kasvukäytävällä, jossa syntyy noin puolet Suomen BKT:stä ja jossa asuu lähes puolet suomalaisista. Hän kokee BKT:n keskipisteen korostavan entisestään seudun sijainnin merkitystä kiihtyvässä ja kiristyvässä alueiden välisessä kilpailussa.
Keskeinen sijainti on ollut Lopen kunnalle aina tärkeä markkinointivaltti. Lopen kunnanjohtajan Mikko Salmelan mielestä BKT:n keskipisteessä sijaitseminen vahvistaa tätä etua entisestään.
Riihimäen elinvoimajohtaja Mika Herpiö nostaa esiin sijainnin merkityksen suomalaisen tuotannon tavoitettavuudelle lyhentämällä kuljetusmatkoja ja pienentämällä siten kuluja.
Keskipisteen laskennan lähtökohtana oli kaikkien Manner-Suomen seutujen bruttokansantuotteen määrä markkinahintaan laskettuna käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan. BKT:n keskipiste laskettiin Median Center -työkalulla, joka laskee kaikkien seutujen BKT:n arvojen painopisteen. Laskennan lopputuloksena on sijainti, joka minimoi BKT:lla painotetun etäisyyden kaikkiin aineiston kohteisiin, eli 66 seudun alueisiin.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin talousalueen logistinen sijainti Suomen kasvuvyöhykkeen keskiössä ja ruuhkautuvan metropolialueen ulkokehällä korostaa elinkeinoelämälle tarjoutuvia hyviä toimintaedellytyksiä ja sujuvia liikenneyhteyksiä koko Etelä-Suomen alueella.
”Olemme tunnistaneet talousalueemme sijainnin merkittävyyden, joten ei ole ihme, että Suomen BKT:n keskipiste osuu talousalueellemme”, toteaa Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin toimitusjohtaja Marja Heinimäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja HeinimäkiToimitusjohtajaRiihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Puh:040 547 8563marja.heinimaki@rihykauppakamari.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Valtatie 25 on strategisesti merkittävä koko Suomelle, mutta silti yksi vaarallisimmista – tien merkitys tunnistettiin ministeriöstä11.4.2025 12:49:49 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vieraili maanantaina 7. huhtikuuta Hyvinkäällä kuulemassa valtatie 25-kehittämishankkeesta. Valtatie 25 on merkittävä väylä koko Suomelle tavaravirtojen kuljetuksessa sekä huoltovarmuudessa, mutta sen kehitys on jäänyt pahasti jälkeen.
Suomen tiestön talvikunnossapidon haasteet15.1.2025 13:14:56 EET | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin liikenne- ja logistiikkavaliokunta on ilmaissut tyytymättömyytensä teiden nykyiseen talvikunnossapitoon. Ilmastonmuutoksen myötä maantieliikenne on alttiimpi sääolosuhteiden vaihtelulle. Äkilliset ja runsaat lumisateet aiheuttavat liikenteelle häiriöitä ja viivästyksiä.
Riksväg 25 ska ställas i ett sådant skick som motsvarar dess betytdelse26.11.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
I en färsk utredning av kommuner och handelskamrar längs riksväg 25 konstateras att riksväg 25, det vill säga ringvägen i Nyland, varken motsvarar nuvarande eller framtida behov inom näringslivet.
Valtatie 25 tulee laittaa sen merkitystä vastaavaan kuntoon26.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Valtatie 25 eli Uudenmaan kehäväylä ei vastaa nykyisiin eikä tuleviin elinkeinoelämän tarpeisiin, todetaan tuoreessa valtatien varren kuntien ja kauppakamarien selvityksessä.
12 400€ Lahjoituksella mahdollistettiin liikunnan ilo talousalueemme lapsille ja nuorille7.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari keräsi 70v. juhlavuonna yhteistyökumppaneidemme kanssa hienon 12 400 euron lahjoituksen lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastamisen tukemiseksi. Tavoite oli yksinkertainen: tuoda liikunnan iloa mahdollisimman monelle nuorelle – ja siinä onnistuimme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme