SDP:n Eloranta: Tietokirjallisuuden suomentamiseen tarvitaan tukea

Muista kirjallisuudenlajeista poiketen suomennetun korkealuokkaisen tietokirjallisuuden julkinen tuki on hyvin pientä. Ainoa tällaisen kirjallisuuden suomentajille suunnattu julkinen tuki on niin kutsuttu kirjastoapuraha, jonka jako-osuus tietokirjallisuuden suomentamiseen on alle kaksi prosenttia. Vuonna 2022 tämä oli 46 000 euroa, mikä vastaa noin yhden suomentajan vuoden työpanosta. Samassa haussa kaunokirjallisuuden kirjoittamiseen myönnettiin 2 miljoonaa euroa, kaunokirjallisuuden suomentamiseen 424 000 euroa ja tietokirjallisuuden kirjoittamiseen 219 000 euroa eli yhteensä 2,7 miljoonaa euroa.
- Tuen riittämättömyydestä kertoo, että tällä hetkellä Suomessa ilmestyy vain noin 15 merkittävää suomennettua tietokirjaa vuodessa. Maailman tietokirjallisuudella olisi varmasti paljon enemmän annettavaa suomalaisille. Onkin välttämätöntä lisätä tukea tietokirjallisuuden suomentamiselle, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) painottaa.
Suomentajalle ja suomennostyön rahoittavalle kustantajalle korkealuokkaisen tietokirjan suomentaminen ja kustantaminen ovat merkittäviä riskejä. Tällaisen kirjan suomennoskustannukset ovat helposti kymmenissä tuhansissa. Kirja-alan liikevaihdon siirtyessä alan digitalisaation myötä alustatalouteen, tällaisten mittavien hankkeiden toteuttaminen muuttuu jatkuvasti epävarmemmaksi.
-Tietokirjallisuuden kääntämisen tukea voitaisiin korottaa nykyisten rakenteiden puitteissa, jos vain tahtotila löytyy. Esimerkiksi kirjastoapurahan määrää lisäämällä tietokirjojen kääntämisen jako-osuutta voisi kasvattaa siten, että muiden kirjallisuudenlajien tuen kokonaismäärä ei pienene. Toinen mahdollisuus olisi lisätä tiedonjulkistamisen apurahoihin korkealuokkaisen tiedettä esittelevän tietokirjallisuuden suomentamiselle oma apurahamomentti, jonka Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta jakaisi samalla kuin muutkin apurahat, Eloranta ehdottaa.
- Korkealuokkaisen suomennetun tietokirjan asemaa on parannettava ja sen tulevaisuus turvattava nykyistä paremmin. Tällä on olennainen merkitys uusien ajatusten virralle suomalaisten käyttöön ja myös sivistyksellinen itseisarvo. Tällä on tärkeä vaikutus myös tiedon huoltovarmuuteen ja kansakunnan henkiseen resilienssiin, Eloranta painottaa.
Eloranta on jättänyt aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Sosiaalinen eheys on särkynyt13.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle – sille, että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.
SDP:n Tuppurainen: Orpon oikeistohallitus on epäonnistunut hoitamaan taloutta – tulostaulu on armoton13.9.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo puhui tänään Ylen ykkösaamussa kuinka Suomea ei voi rakentaa velalla. Kuitenkin hänen johtamansa oikeistohallitus ottaa kuluvana vuonna peräti 13 miljardia uutta velkaa ja jättää vaalikauden perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys, eikä miljardien veronkevennyksistä jää keskituloiselle palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen näkee, että hallitus on pettänyt niin suomalaiset kuin omat tavoitteensa.
SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia13.9.2025 09:10:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä13.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme