Madetojan oopperaklassikko Pohjalaisia valtaa lavan tammikuussa
20.12.2022 17:20:04 EET | Vaasan kaupunginteatteri | Tiedote

Leevi Madetojan säveltämä kolminäytöksinen Pohjalaisia-ooppera perustuu Artturi Järviluoman samannimiseen näytelmään. Vuonna 1924 kantaesityksensä Suomalaisessa oopperassa saanut Pohjalaisia kertoo voimakkaan tarinan vallasta, vapauden kaipuusta ja rakkaudesta.
”Päälausekkeina teoksessa ovat ihmisten väliset suhteet, draama sekä ihmisen ja yhteiskunnan sekä erilaisten instanssien välinen paine”, kuvailee oopperan ohjaaja Anna Kelo teoksen maailmaa.
Suomen Kansallisoopperassa tällä hetkellä myös Ring-oopperakokonaisuuden parissa työskentelevälle Kelolle Pohjalaisia on entuudestaan tuttu.
”Ooppera on minulle hyvin tuttu jo pienestä pitäen. Ala-asteikäisenä kuuntelin Pohjalaisia-oopperaa LP-levyltä päivittäin ja lauloin täysillä mukana. Pohjalaisia ja Vaasa oli sellainen yhdistelmä, jota en millään voinut vastustaa”, Kelo kertoo.
Oopperan vetovastuussa ovat Kelon lisäksi kapellimestari Anna-Maria Helsing (vier.), lavastaja Janne Vasama (vier.), pukusuunnittelija Paula Varis sekä koreografi Annika Sillander (vier.).
”Teos on todella hieno ja solistit ovat upeita. Pohjalaisia on mielestäni yksi parhaimmista oopperoista, joita Suomessa on kirjoitettu. Musiikki on todella taidokasta, vaikuttavaa ja uskomattoman kaunista. Teoksessa on kaikkea aina folkmusiikista romanttisiin duettoihin ja aarioihin sekä tunteikkaaseen ja dramaattiseen musiikkiin”, kertoo oopperan kapellimestari, Uudenkaarlepyyn Munsalasta kotoisin oleva Anna-Maria Helsing.
Näyttämöllä Jussi Harrin roolissa nähdään baritoni Jussi Vänttinen (vier.). Liisan roolin tulkitsee sopraano Saara Rauvala (vier.). Muina solisteina Romeo-näyttämöllä vierailevat Päivi Pylvänäinen (Maija Harri), Sauli Tiilikainen (Erkki Harri), Johannes Vatjus (Antti), Riikka Rantanen (Kaisa), Pekka Kuivalainen (Kaappo), Mika Nikander (Vallesmanni), Heikki Aalto (Karjamaan Köysti) sekä Lasse Penttinen (Salttu).
Oopperan orkesterina toimii Vaasan kaupunginorkesteri ja kuorona Vaasan oopperayhdistyksen kuoro. Vaasan kaupunginteatterin kevätkauden avaava Pohjalaisia saa ensi-iltansa 14. tammikuuta 2023. Ooppera on Vaasan kaupunginteatterin ohjelmistossa ainoastaan 12 esityksen verran.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Rantanen
Tiedottaja
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
heidi.rantanen@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Aladdin ja taikalamppu on kunnianosoitus leikille ja mielikuvitukselle6.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatteri kutsuu yleisön mielikuvituksen ja leikin maailmaan 12.3.2026 alkaen, kun klassikkosatu Aladdin ja taikalamppu saa uuden, tähän päivään tuodun näyttämösovituksen Romeo-näyttämöllä.
Kantaesitysmusikaali Tinakenkätyttö johdattaa uuteen kauteen17.2.2026 18:00:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa on luvassa näyttävä teatterisyksy 2026, kun Romeo-näyttämöllä ensi-iltansa saavat kantaesitysmusikaali Tinakenkätyttö – musikaali Kaija Koon elämästä sekä suosikkifarssi Näytelmä joka menee pieleen. Ohjaajina vierailevat Marco Bjurström ja Sari Siikander. Tulevan kauden teemana on rohkeus.
Zellerin Totuus ensimmäistä kertaa Suomessa5.2.2026 17:00:00 EET | Tiedote
Florian Zellerin kiitelty draamakomedia Totuus (La Vérité) saa Suomen kantaesityksensä 12.2.2026 Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.
Vaasan kaupunginteatterin katsojaluvut kasvoivat – Piaf vuoden katsotuin5.1.2026 12:20:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin katsojamäärät kasvoivat vuonna 2025 noin 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Teatterissa vieraili lähes 41 000 kävijää, ja vuosi tarjosi taiteellisesti korkeatasoisen ohjelmiston sekä monipuolisia yleisötyön tapahtumia.
Tuntematon seikkailu sukeltaa improvisaation maailmaan6.11.2025 16:30:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatteri tuo näyttämölle täysin improvisoidun lastenteatteriesityksen Tuntematon seikkailu, joka saa ensiesityksensä päiväkotiesityksellä torstaina 13. marraskuuta Julia-näyttämöllä. Ensiesityksen jälkeen kiertuenäytelmä on tilattavissa päiväkoteihin, esikouluihin sekä erilaisille yhdistyksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
