Lumisateet ovat hidastaneet Etelä-Savon vesistöjen jäätymistä joulukuussa
21.12.2022 11:20:57 EET | Etelä-Savon ELY-keskus | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus mittasivat jäänpaksuuksia 19.-20.12.2022 viidellä järvellä Etelä-Savossa. Mittaukset tehtiin noin 100 metrin etäisyydellä rannasta.
Tällä hetkellä alueellisilla seurantapisteillä on jään päällä 9–24 senttimetrin paksuinen kerros lunta. Lumikerroksen alla on vettä Korpijärvellä, Pyhävedellä sekä Peruvedellä. Alueellisilla seurantapisteillä eniten lunta, 24 cm, oli Ristiinan Yövedellä.
Jäällä kulkeminen paikoin vaarallista
Viime viikkojen lumisateet ovat todennäköisesti hidastaneet vesistöjen jäätymistä. Esimerkiksi Kyyvedellä jääpeite on ajankohtaan nähden 8 senttimetriä keskimääräistä ohuempaa. Oravissa Haukivesi oli kokonaan jäässä vasta 10.12, minkä jälkeen jään päälle satoi 10 senttimetriä lunta. Jää oli ELY-keskuksen vesistösuunnittelija Juuso Pätysen mukaan Oravissa niin heikkoa 20.12, ettei jäällä kulkeminen ole turvallista.
Jään kantokyky on aina arvioitava teräsjään mukaan. Yksin kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Vasta noin 20 senttimetriä paksu teräsjää kantaa henkilöauton. Teräsjää on kirkas, läpikuultava ja tasainen. Vaalea ja huokoinen lumisohjosta muodostunut jää on kohvajäätä, jonka kantavuus on enintään puolet teräsjään kantavuudesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistösuunnittelija Juuso Pätynen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 273
Johtava asiantuntija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 192
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa pitkäaikaistyöttömiä lähes 2 50023.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 6 371 työtöntä eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 63:lla ja miesten laski 67:llä.
Luston asema-alue sai rakennussuojelupäätöksen19.12.2025 12:11:48 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Savonlinnan Punkaharjulla sijaitsevan Luston asema-alueen. Aseman ja kahden vahtituvan muodostama kokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä.
Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus maakuntaan on ollut tasaisen varmaa 202516.12.2025 10:00:17 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä rahoituksia maakuntaan on kerätty yhteen rahoituskatsausta varten. Vuonna 2025 erinäisistä yritys- ja kehittämisrahoituksen elementeistä tulee yhteensä noin 46 miljoonan tuki maakunnan elinvoimalle.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


