Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Hiilensidonta vaatii panostusta metsien kasvuun ja metsänhoidon laatuun

Jaa
Luonnonvarakeskus julkisti keskiviikkona selvityksensä metsien hiilinielun pienenemisestä vuonna 2021. Keskeiset syyt nielun pienenemiseen olivat kasvaneet hakkuumäärät, metsien aiempaa hitaampi kasvu, tarkastelujakson sääolot, nopeimman kasvun ohittanut metsien ikärakenne sekä muutokset päästöjen laskentamenetelmässä. ”Laskentamenetelmiin tai säihin emme pysty vaikuttamaan. Metsien hiilinielu voidaan turvata vain panostamalla metsien hyvään kasvuun ja metsänhoidon laatuun”, kommentoi selvitystä MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Tuoreimmen kasvihuonekaasuinventaarion mukaan maankäyttösektori kääntyi vuonna 2021 nielusta päästölähteeksi. Metsät säilyivät edelleen nettonieluna, vaikka metsänielujenkin koko pieneni. Tärkeimmät syyt muutokseen ovat runsaat hakkuut ja puuston kasvun heikentyminen sekä ojitettujen suometsien päästöjen uusi laskentamenetelmä.

MTK muistuttaa, että puumarkkinatilanne ja vuosittaisten hakkuumäärien vaihtelu heiluttavat metsänielujen kokoa vuodesta toiseen. ”Hakkuiden osalta nielujen kehitystä on perusteltua tarkastella pidemmällä aikavälillä. Kestävässä metsätaloudessa, jossa metsien uudistamisesta huolehditaan, metsät säilyvät hakkuista riippumatta hiilinieluna myös tulevaisuudessa”, MTK:n metsäasiantuntija Lea Jylhä toteaa.

MTK pitää tärkeänä, että metsien kasvu turvaa ja vahvistaa hiilensidontaa tulevina vuosina. ”Metsien kasvuun tarvitaan lisäpanostusta, ja metsänhoidon tasoa tulee nostaa. Toimenpiteitä tarvitaan niin taimikonhoitorästien purkamiseen kuin harvennusten laatuun”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola sanoo. Mäki-Hakola viittaa metsien kasvun kannalta liian voimakkaisiin harvennushakkuisiin, jotka mainittiin myös Luken selvityksessä.

Juuri hyväksytyn Kansallisen metsästrategian 2035 toteutus ja hankkeet tähtäävät vahvasti myös metsien kasvun, terveyden ja positiivisten ilmastovaikutusten turvaamiseen. MTK muistuttaa, että hiilinielujen lisäksi metsäsektori tuottaa merkittäviä talous-, työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksia koko yhteiskunnalle.

”MTK haastaa kaikki mukaan metsien hoidon laatukampanjaan, jolla metsien kasvu, nielut ja tuottokyky pidetään yllä monimuotoisuutta unohtamatta. Metsänomistajat ja käytännön metsätoimijat kaipaavat myös työrauhaa ilmastoviisaiden metsänhoitotoimien toteuttamiseen”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola puh. 040 502 6810
metsäasiantuntija Lea Jylhä puh. 040 848 8081

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote

Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote

Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye