Lahjoitusvarat mahdollistavat yli 5 miljoonan euron panostuksen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen sekä opiskelijoiden hyvinvointiin
![](/data/images/00976/ed4238a4-3d00-443e-ad23-bff0d06eb946-w_720.jpg)
Oulun yliopisto on toteuttanut aktiivista varainhankintaa vuodesta 2008 alkaen. Valtion tukemien vastinrahakampanjoiden ohella yliopisto on toteuttanut pitkäjänteistä, jatkuvaa varainhankintaa. Tämän vuoden kesäkuussa päättynyt valtion vastinrahoittama varainhankintakampanja tuotti Oulun yliopistolle yli 10 miljoonaa euroa.
”Lahjoitusvarat ja niille maksettava valtion vastinraha ovat Oulun yliopistolle merkittävä lisäresurssi. Kiitämme lämpimästi lahjoittajia, jotka ovat lahjoituksillaan mahdollistaneet vuoden mittaan tehdyt satsaukset uusiin strategisiin avauksiin ja opiskelijoiden hyvinvointiin”, sanoo Oulun yliopiston varainhankinnasta vastaava johtaja Marja Jokinen.
Yliopisto käyttää lahjoituspääomaa toimiin, joilla tuetaan tiedekuntien ja yliopiston strategian toteuttamista, lisätään tutkimuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, kehitetään opetusta ja koulutusta tulevaisuuden osaamistarpeet huomioiden sekä tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia. Valtion maksama vastinrahaosuus ohjataan yliopiston peruspääomaan, ja se vahvistaa yliopiston vaikuttavuutta tuotonjaon kautta.
Loppuvuodesta 2021 lähtien lahjoitusvaroja on kohdennettu eri tieteenaloille yli 5 miljoonan euron edestä. Lahjoitukset ovat mahdollistaneet uudet professuurit esimerkiksi liiketalouden etiikkaan, mikroyrittäjyyteen ja vesitekniikkaan. Joulukuussa 2022 tehdyn päätöksen myötä perustetaan uusi professuuri myös taloustieteeseen. Professuurilla kehitetään samalla osuuskunnallisen liiketoiminnan opetusta ja tutkimusta Oulun yliopistossa.
Lisäksi lahjoitusvaroilla vahvistetaan ruotsin kielen osaamista, tuetaan nousevien tutkijoiden urapolkuja lääketieteissä sekä tieto- ja sähkötekniikassa, vahvistetaan tekniikan alan koulutuksen toimenpideohjelmia sekä luonnontieteiden NMR-tutkimusinfrastruktuuria. Uusia avauksia tehdään useilla eri tutkimusalueilla tekniikassa, tieto- ja sähkötekniikassa sekä lääketieteessä.
Merkittävä satsaus tehdään myös opiskelijoiden hyvinvointiin. Lahjoitusvaroilla rekrytoidaan uusi opintopsykologi. Lisäresursointi mahdollistaa oikea-aikaiset tukipalvelut perustutkinto-opiskelijoille ja vastaa palveluiden kasvaneeseen kysyntään. Rekrytoinnilla vahvistetaan myös opetushenkilökunnan ohjausosaamista mm. kehittämällä konkreettisia ohjeita, toimintamalleja sekä koulutusta ohjaus- ja omaopettajatyöhön.
Yhteyshenkilöt
Marjo KemiViestinnän johtava asiantuntija
Puh:050 566 4839marjo.kemi@oulu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu4.7.2024 11:39:42 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2024 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa noin 2500 uutta opiskelijaa.
Maan magneettikentän heikentyessä Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat uhata otsonikerrosta ja DNA:ta4.7.2024 06:04:00 EEST | Tiedote
Auringon hiukkaspurkausten aikana Maan ilmakehään voi kohdistua lyhytaikaisesti erittäin voimakas ja energeettinen hiukkasryöppy. Nykyisellään Maan magneettikenttä torjuu tehokkaasti useimmat hiukkaspurkaukset. Vuosituhansien ajanjaksoilla magneettikentän tiedetään kuitenkin toisinaan häviävän. Tuolloin tapahtuvat Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat vaikuttaa ilmastoon ja elämään maapallolla, todetaan uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa mukana on myös Oulun yliopisto.
Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan 16 aloituspaikan lisäys – valitut saavat tiedon 4.7. mennessä26.6.2024 13:34:03 EEST | Tiedote
Oulun, Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot ja opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat sopineet aloituspaikkojen lisäämisestä pysyvästi lääketieteen koulutukseen, ja OKM on myöntänyt aloituspaikkojen lisäykseen lisämäärärahaa. Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan tulee 16 aloituspaikan lisäys jo vuodelle 2024.
Mikroyritysten liikevaihto edelleen laskussa, kaikkien yritysten liikevaihto jatkoi nousuaan – mikroyritysten tilastokatsaus MY Tilastot päivitetty26.6.2024 08:35:58 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin vuosittain julkaisema MY Tilastot on päivitetty tuoreimmilla, vuoden 2022 tilastotiedoilla. Katsauksen mukaan mikroyritysten määrä on noussut, mutta liikevaihto ja työpaikat ovat laskussa.
Oulun yliopistossa saavutettiin merkittäviä tuloksia 6G RF -elektroniikassa24.6.2024 06:56:00 EEST | Tiedote
Uraauurtava tulos 6G-teknologian kehityksessä on saavutettu onnistuneesti toteutetulla radiovastaanottimen etupäällä, joka toimii jopa 300 GHz:llä. Korkeataajuisen elektroniikan onnistunut tutkimustulos luo suuntaa huippunopealle langattomalle tiedonsiirrolle ja on yksi konkreettinen saavutus 6G-radion käyttöönoton edistymisessä. Tutkimuksen pääpaino on ollut radiovastaanottimen etuosan suunnittelussa, jossa yhdistyvät analogisen piiriteorian, mikroaaltoteorian ja radiotekniikan periaatteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme