Skanska ostaa maata Helsingin Sörnäisistä ja kehittää tontille toimistoa, liiketilaa sekä asuntoja

Tontti sijaitsee Helsingin Sörnäisissä Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien rajaamassa korttelissa Väinö Tannerin kentän laidalla. Naapurustossa on monipuolinen ravintolavalikoima, taiteen ja kulttuurin korkeakoulut, media-alan yrityksiä sekä valtiohallinnon tärkeitä toimintoja.
Skanska ja Anttinen Oiva arkkitehdit voittivat vuonna 2019 järjestetyn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, jonka Senaatti-kiinteistöt järjesti yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailutehtävänä oli suunnitella tontille toimitiloista sekä muista käyttötarkoituksista koostuva toiminnallinen kokonaisuus. Voittaneen suunnitelman pohjalta valmisteltiin joulukuussa 2022 hyväksytty asemakaavan muutos.
Samassa kokonaisuudessa liiketilaa, toimistoa ja asuntoja
Asemakaavan muutoksen myötä tontille on mahdollista toteuttaa monipuolisesti ja erilaisiin käyttötarkoituksiin tarkoitettuja toimintoja. Skanskan ja Anttinen Oiva Arkkitehtien suunnitelmassa tontille tulee Skanska CDF:n kehittämää liike- ja toimistotilaa sekä Skanska Kotien asuntoja samaan uudisrakennukseen.
”Haluamme vahvistaa alueelle hyvin ominaisia piirteitä, ja konseptimme lähtökohtana on luoda ainutlaatuinen paikka, jossa toteutuu yhteisöllisyys, elämyksellisyys ja laadukkuus. Aspnäsin ensimmäiset kerrokset ovat kaikille avoimia, ja niihin tulee monipuolisia palveluja. Korttelipiha tarjoaa luontokeitaan ja kohtaamispaikan. Asumisratkaisut ovat monipuoliset, ja työskentelytiloissa huomioidaan tulevaisuuden työelämän joustavat tarpeet”, luonnehtii toimitusjohtaja Antti Säynätkari Skanska CDF Oy:stä.
Aspnäsin rakentaminen on suunniteltu alkavan alkusyksystä 2023, ja tavoitteena saada Aspnäsin uudet asukkaat ja yritykset taloon vuonna 2026.
”Tontilta on purettu valtion virastotalo. Tämän upean hybridikorttelin myötä Väinö Tannerin kentän laidalle saadaan palautettua puuttuva pala kaupunkia”, kertoo kiinteistökehityspäällikkö Laura Schrey Senaatti-kiinteistöiltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska CDF Oy, toimitusjohtaja Antti Säynätkari, puh. 040 768 9218, antti.saynatkari[at]skanska.fi
Senaatti-kiinteistöt, kiinteistökehityspäällikkö Laura Schrey, puh. 040 536 1739, laura.schrey[at]senaatti.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeusasuntoja Tampereen Hiedanrantaan29.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska ja TA-Asumisoikeus Oy ovat sopineet asumisoikeusasuntojen rakentamisesta Tampereen Hiedanrannan uuteen kaupunginosaan. Kohteen rakentaminen alkaa kesällä 2025, ja sen on määrä valmistua syksyllä 2026.
Skanska rakentaa Fazerille suklaatehtaan Lahteen14.7.2025 10:37:02 EEST | Tiedote
Skanska ja Fazer ovat allekirjoittaneet sopimuksen Fazerin uuden suklaatehtaan rakentamisesta Lahteen. Urakan arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa.
Helsingin Keskuspuiston kupeeseen ja Pasilan palveluiden ulottuville uusia kaupunkikoteja – Helsingin Runotar aloittaa Ilmattarenpihan rakentamisen5.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Länsi-Pasilan entisen MTV3:n Pöllölaakson, nykyisen Ilmattarenpihan alueen ensimmäisen kohteen As. Oy Helsingin Runottaren ennakkomarkkinointi käynnistyy. Helsingin Runotar sijoittuu kauppakeskus Triplan monipuolisten palveluiden ulottuville sekä aivan Helsingin Keskuspuiston kupeeseen.
Skanska jatkaa Helsingin Koirasaaren Kruunukorttelien rakentamista23.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Skanska rakentaa parhaillaan Keele Oy:lle kahta asuinrakennusta Helsingin Koirasaaressa. Keele Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen option mukaisesti nyt käynnistyy korttelin kahden jäljellä olevan talon rakentaminen osoitteeseen Haakoninlahdenkatu 41.
Krista Niemi Skanska CDF Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi8.5.2025 12:15:10 EEST | Tiedote
Krista Niemi on nimitetty Skanska CDF Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.7.2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme