55 vuotta täyttäneille irtisanotuille tulee uusi muutosturva – työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat

Mediatiedote
Kela, TYJ ja Työllisyysrahasto
23.12.2022
Vuoden 2023 alusta alkaen otetaan käyttöön uusi muutosturvakokonaisuus irtisanotuille työntekijöille. Muutosturvaan kuuluu muutosturvaraha, oikeus koulutukseen ja tavallista pidempi työllistymisvapaa.
Irtisanottu työntekijä voi hakea muutosturvaa, jos hänen työsopimuksensa on irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä 1.1.2023 tai sen jälkeen ja hän on täyttänyt 55 vuotta ennen irtisanomista. Lisäksi työntekijän on täytynyt olla saman työnantajan palveluksessa vähintään 5 vuotta.
Työttömyyskassat maksavat irtisanotulle työntekijälle muutosturvarahan, joka vastaa suuruudeltaan noin kuukauden palkkaa. Jos työntekijä ei kuulu työttömyyskassaan, hän voi hakea muutosturvarahaa Kelasta.
Muutosturvarahan saaminen ei vaikuta työttömyysturvaan tai muihin etuuksiin lukuun ottamatta toimeentulotukea. Muutosturvarahan maksaminen ei edellytä, että työttömyys olisi alkanut, vaan sitä voidaan maksaa jo irtisanomisaikana.
Muutosturvakoulutukseen osallistuminen on irtisanotulle työntekijälle vapaaehtoista. Koulutuksen hankkii TE-toimisto tai ELY-keskus, ja se kestää enintään 6 kuukautta.
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille kuuluva palkallinen työllistymisvapaa on muutosturvakokonaisuuden piiriin kuuluvilla 5 päivää tavallista pidempi.
Irtisanovalle työnantajalle tulee uusi muutosturvamaksu
Muutosturvakokonaisuuden rahoittaa Työllisyysrahasto työnantajilta perimillään maksuilla. Muutosturvasta puolet rahoitetaan irtisanovalta työnantajalta perittävällä uudella muutosturvamaksulla. Puolet rahoitetaan korottamalla työttömyysvakuutusmaksua, joka peritään kaikilta työnantajilta.
Uusi muutosturvamaksu voidaan periä työnantajilta, jotka irtisanovat tuotannollisista tai taloudellisista syistä työntekijän, joka on täyttänyt 55 vuotta ja ollut vähintään 5 vuotta irtisanovan työnantajan palveluksessa. Maksu ei koske pienimpiä työnantajia.
Muutosturvamaksun ovat velvollisia maksamaan ne irtisanovat työnantajat, joiden työttömyysvakuutusmaksun alainen palkkasumma ylittää sille asetetun alarajan työntekijän irtisanomista edeltävänä vuonna. Vuonna 2022 palkkasumman alaraja on noin 2,2 miljoonaa euroa.
Työttömyysturvan lisäpäivien maksamisesta luovutaan asteittain
Työttömyysturvan lisäpäivät eli niin sanottu eläkeputki on mahdollistanut sen, että ansiopäivärahaa on voitu maksaa 61–62-vuotiaille työttömille 300–500 päivän enimmäisajan jälkeen 65-vuotiaaksi saakka. Lisäpäivien ikäraja nousee vuonna 1963 syntyneillä nykyisestä 61–62 vuodesta 63 vuoteen ja vuonna 1964 syntyneillä 64 vuoteen. Lisäpäivämahdollisuus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä. Lisäpäivien maksaminen päättyy kaikilta ikäluokilta vuonna 2030.
Työttömyysturvan lisäpäivien poistumisen ja uuden muutosturvan myötä työnantajilta ei enää peritä työttömyysturvan omavastuumaksua työntekijöistä, jotka ovat syntyneet vuonna 1965 ja sen jälkeen.
Lisätietoa 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamista koskevasta lainsäädännöstä löytyy eduskunnan verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu ja muutosturvan rahoitus:
Elina Saari
vastaava lakimies, Työllisyysrahasto
09 6803 7369
elina.saari@tyollisyysrahasto.fi
Irtisanottujen työntekijöiden muutosturvaraha:
Antti Ristimäki
juristi, Kansaneläkelaitos
020 634 2194
antti.an.ristimaki@kela.fi
Aki Villman
toiminnanjohtaja, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
050 356 7990
aki.villman@tyj.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Moni työttömyyskassan jäsen toivoisi saavansa myös perusturvan kassasta19.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat haluaisivat maksaa jäsenilleen myös työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa. 74 % kassojen jäsenkyselyihin osallistuneista kannatti työttömyyden aikaisen perusturvan siirtoa Kelalta kassoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme