Haku VAMKin kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin alkaa 4.1.
4.1.2023 09:00:00 EET | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Vaasan aluetta pidetään Suomen innovatiivisimpana alueena. Energiatekniikan alalla alueellamme toimii yli 160 yritystä ja noin 25 % Suomen energia-alan työntekijöistä työskentelee täällä. Sijaintimme globaalien yritysten keskellä, yritteliäällä Pohjanmaalla, takaa meille paalupaikan muuttuvan maailman haasteisiin.
VAMK on omalta osaltaan mukana kehittämässä kestävämpiä teknologioita kouluttamalla tulevaisuuden osaajia paikallisten yritysten tarpeisiin. Siksi opiskelijoidemme työllistymisaste valmistumisen jälkeen onkin huippuluokkaa.
Kansainvälisen kaupan ja tietotekniikan osaajat haluttuja työmarkkinoilla
Tällä hakukierroksella VAMK tarjoaa kaksi englanninkielisiä AMK-tutkintoa; Information Technology (B. Eng) ja International Business (BBA). Tietotekniikan koulutusohjelmassa voi erikoistua esimerkiksi ohjelmistotekniikkaan ja sulautettuihin järjestelmiin, joita voidaan käyttää energian säästöön, tuotantoon ja jakeluun liittyvissä tehtävissä. Kansainvälisen kaupan koulutusohjelmassa opitaan navigoimaan sujuvasti kansainvälisen kaupan virroissa. Erityisesti Vaasassa tietotekniikan insinöörit ja tradenomit työllistyvätkin suuriin vientiyrityksiin tai niiden alihankkijoille.
AMK-tutkinnot vastaavat yliopistossa suoritettuja kandidaatin tutkintoja ja antavat saman pätevyyden kuin ne. Opetussuunnitelma sisältää perus- ja ammattiopinnot, vapaasti valittavat opinnot, harjoittelujakson ja opinnäytetyön.
VAMK Master School avaa oven uusiin mahdollisuuksiin
Nyt on mahdollista opiskella ylempi korkeakoulututkinto VAMK Master Schoolissa. YAMK-opintoihin voi hakea, kun on suorittanut soveltuvan korkeakoulututkinnon ja kerryttänyt alan työkokemusta kahden vuoden ajan valmistumisen jälkeen.
VAMKin uusi Master School lanseerattiin marraskuussa 2022. VAMK Master Schoolin opintokokonaisuudet vastaavat suoraan alueen työnantajien tarpeisiin ja osaajapulaan. YAMK-tutkinto on erinomainen tapa työelämässä jo oleville syventää ja laajentaa osaamistaan, sillä tutkinto antaa hyvät valmiudet toimia vaativammissa tehtävissä. Muiden ammattilaisten kanssa opiskelu tarjoaa lisäksi uusia näkökulmia työhön.
Miksi valita VAMK Master School?
- Huippumentorit
Opettajiemme työelämäyhteys on vahvaa ja he tuntevat alueen toimijat ja avainhenkilöt. Opettajamme ovat aktiivisesti mukana alueen kehityshankkeissa ja heidän tiivis yhteistyönsä yritysten kanssa kehittää edelleen osaamista ja asiantuntijuutta.
- Työssäoppiminen 2.0 – aikaa säästävä ja käytännönläheinen koulutus
Suurin osa YAMK-opiskelijoista työskentelee opintojen ohella, joten opinnot ovat suoraan sovellettavissa ja räätälöitävissä opiskelijan omaan työhön. Tämä mahdollistaa oman työn, työnantajaorganisaation tai projektin kehittämisen oppimistehtävien ja opinnäytetyön kehittämisprojektin avulla.
- Pedagogiikka – yhteisöllinen oppiminen ja työelämälähtöisyys
Opintojen painopiste on vuorovaikutuksessa ja ryhmätöissä. Osaamista jaetaan muiden opiskelijoiden kanssa. Master School opinnot suoritetaan englanniksi ja opetus koostuu luennoista, itsenäisestä työstä, etäopiskelutehtävistä ja kehitysprojekteista.
Tällä hakukierroksella tarjoamme kolme englanninkielistä YAMK-tutkintoa. Cloud-Based Software Engineering (Master of Engineering) opintokokonaisuus auttaa syventämään opiskelijan osaamista ja parantaa tämän mahdollisuuksia edetä työelämässä pilvipalvelujen ja sovellusten asiantuntijana.
International Business Management (Master of Business Administration) tutkinnon fokuksessa on kansainvälisen liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Olennaisena osana on ymmärtää, miten nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä sovelletaan johtamiseen ja miten toimintaa kehitetään tutkimuksen pohjalta.
Project Management (Master of Engineering tai Master of Business Administration) valmentaa opiskelijan kansainvälisen projektitiimin itsevarmaksi johtajaksi. Opinnoissa tutustutaan palkittuihin tehokkaan projektinhallinnan ja tutkimuksen työkaluihin. Tämä YAMK-tutkinto antaa IPMA C-tason osaamisen projektinhallinnassa.
YAMK-tutkinto on Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän sekä eurooppalaisen tutkinto- ja osaamiskehyksen (EQF 7) mukainen. Se antaa kelpoisuuden julkiseen virkaan, jossa vaaditaan maisterin tutkinto.
Lue lisää hakuprosessista kotisivultamme https://www.vamk.fi/en/applicant/
Lisätietoja antaa Opiskelijapalveluiden päällikkö Juha Vierola
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Vierolaopiskelijapalveluiden päällikkö, VAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 773 8119juha.vierola@vamk.fiSirpa Rutanenmarkkinointi- ja viestintäpäällikköVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358503424945sirpa.rutanen@vamk.fiMaria Miettinen-BattistiniAsiantuntija, viestintä ja markkinointipalvelut, VAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK vahvistaa yhteistyötään CoE Groupin kanssa11.3.2026 07:14:00 EET | Tiedote
CoE Group on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Yhteishaussa 720 aloituspaikkaa VAMKiin ja uusi tuotantotalouden koulutus4.3.2026 07:09:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakouluun on kevään 2026 yhteishaussa tarjolla 720 aloituspaikkaa 16 AMK-tutkinto-ohjelmassa ja kolmessa YAMK-tutkinto-ohjelmassa. Uutena koulutuksena on tuotantotalouden AMK-tutkinto, joka vastaa alueen työelämän tarpeisiin. Koulutuksiin voi hakea Opintopolku.fi-palvelussa 10.–24.3.2026.
Miten luodaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunta?18.2.2026 07:11:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu juhlistaa 30-vuotista taivaltaan järjestämällä maksuttoman yleisöluentosarjan yhteistyössä kansalaisopisto Alman kanssa. Maaliskuun tiistai-iltoina tarjottava neliosainen sarja käsittelee ihmisen, teknologian ja talouden roolia hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Yli 900 ammattikoululaista kolmesta maakunnasta vieraili kampuspäivässä12.2.2026 08:13:47 EET | Tiedote
Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia nuoria vieraili keskiviikkona Vaasan ammattikorkeakoulun kampuksella tutustumassa ammattikorkeakouluopintoihin. Nuoria saapui laajasti Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Ensimmäisen kerran järjestetyn tapahtuman suosio kertoo AMK-opintojen ajankohtaisuudesta ja kiinnostavuudesta.
Opiskelijat tuovat kiertotaloutta käytäntöön Pohjanmaan yrityksissä10.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
KiertoProto-hanke tarjoaa erityisesti Pohjanmaan metalli- ja alihankintayrityksille konkreettisia keinoja kehittää tuotteita kiertotalouden periaatteilla. Yritykset saavat käyttöönsä uusia työkaluja ja tuoreita ideoita opiskelijaprojektien kautta sekä tukea kilpailukyvyn vahvistamiseen. Samalla opiskelijat saavat arvokasta käytännön kokemusta prototypoinnista ja vievät sen valmistumisensa jälkeen työelämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
