Varsinais-Suomen ELY-keskus

Yleisötilaisuus tiesuunnitelman laatimisesta Ernholmantien ja Prostvikin lauttasataman väliselle jalankulku- ja pyöräilyväylälle

Jaa
Ernholmantien ja Prostvikin lauttasataman väliselle tieosuudelle laaditaan tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyöräilyväylälle. Väylä sijoittuu Saaristotien pohjoispuolelle. Suunniteltavan väylän pituus on noin 13 kilometriä.

Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan pääosin kolme metriä leveänä erillisenä väylänä. Erillinen jalankulku- ja pyöräilyväylä on turvallisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi nykyisen tien pientareiden leventäminen. Pientareiden leventäminen esimerkiksi nostaa ajoneuvojen nopeuksia. Molemmat vaihtoehdot vaativat tiealueen leventämistä, pientareiden leventäminen vaatii tilaa molemmin puolin tietä.

Suunnitelmaosuuteen sisältyy kaksi siltaa. Uusia siltoja tai sillan levennyksiä ei tehdä. Jalankulku- ja pyöräily ohjataan nykyisten siltojen kautta ja nopeusrajoitusta alennetaan.

Tiesuunnitelma valmistuu kevään 2023 aikana. Tiesuunnitelman toteuttamiseen on myönnetty lisämääräraha valtion perusväylänpidon momentille 800 000 euroa. Rahoituksella toteutetaan Prostvikin lauttarannan ja Prostvikin kylän välinen osuus tiesuunnitelmasta. Osuus rakennetaan vuonna 2024.

Suunnittelijana hankkeessa toimii Destia Oy.

Tiesuunnitelman esittelytilaisuus pidetään 11.1.2023 klo 17.00–18.30 Framnäsin nuorisoseurantalolla. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Lisätietoja:                 

Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Vesa-Matti Eura, vesa-matti.eura@ely-keskus.fi, puh. 0295 022 814

Destia Oy, projektipäällikkö Ville Suntio, ville.suntio@destia.fi, puh. 040 350 2211

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen työvoimabarometri: Työttömyys kasvussa, mutta investoinnit tuovat toivoa14.11.2025 11:01:04 EET | Tiedote

Vaikka työttömyys on ollut kasvussa Varsinais-Suomessa, työmarkkinoilla on nähtävissä myös positiivisia signaaleja ja kasvun mahdollisuuksia. Maakunnan vahvuutena on monipuolinen elinkeinorakenne, jossa teknologia-, meri- ja lääkealan, kaupan sekä logistiikan sektorit pitävät pintansa. Työvoimabarometrin tuoreimmat tiedot korostavat erityisesti osaavan työvoiman kysyntää, digitalisaation ja tekoälyn tuomia muutoksia sekä alueellisia rekrytointihaasteita.

Trafikarrangemangen för den tunga trafiken på Skärgårdsvägen upphör14.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Trafiken på Skärgårdsvägen (landsväg 180) har flyttats till den nya Rävsundsbron och trafikarrangemangen för att trygga den gamla brons skick har upphört. Väntområdet för tung trafik från S:t Karinshållet tas bort under nästa vecka, om inte vinterföret skjuter upp arbetet. Trafikljusen och trafikmärkena har redan tagits bort. Med trafikarrangemangen som grundar sig på enkelriktad tung trafik kunde man trygga trafiken på bron tills den nya bron blev klar.

Saaristotien raskaan liikenteen liikennejärjestelyt puretaan14.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Saaristotien (mt 180) liikenne on siirtynyt uudelle Kirjalansalmen sillalle, ja vanhan sillan kunnon turvaamiseksi tehdyt liikennejärjestelyt ovat päättyneet. Kaarinan pään raskaan liikenteen odotusalue puretaan ensi viikon aikana, elleivät talvikelit siirrä töitä myöhemmäksi. Liikennevalot ja liikennemerkit ovat jo poistettu. Raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvilla liikennejärjestelyillä pystyttiin turvaamaan liikennöinti sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye