Ruskeasuon katu-urakka näkyy yhä enemmän Mannerheimintiellä

Tilapäinen kiertoliittymä Mannerheimintieltä poistuu. Työvaiheen aikana Mannerheimintietä pohjoisen suunnasta saapuva ajoneuvoliikenne Koroistentielle kiertää Kiskontien kautta. Ajoneuvoliikenne Korppaanmäentieltä Mannerheimintien yli Koroistentielle on estetty. Kiertoreitti Koroistentielle kulkee Kiskontien risteyksen kautta. Koroistentien suunnasta pääsee normaalisti molempiin suuntiin Mannerheimintielle.
Työt risteysalueella etenevät vaiheittain niin, että vaikutukset liikkumiseen ovat maltillisia. Nykyisiin liikennejärjestelyihin tulee töiden edetessä pieniä muutoksia. Autoilijoiden, pyöräilijöiden ja kävelijöiden mahdolliset uudet poikkeusreitit opastetaan paikalla.
”Huolehdimme, että alueella pääsee liikkumaan jatkossakin sujuvasti. Nopeusrajoitus työmaa-alueella on 30 kilometriä tunnissa. Toivomme autoilijoiden noudattavan nopeusrajoituksia ja huomioivan muuttuneet järjestelyt”, VM Suomalaisen työmaapäällikkö Ville Piironen sanoo.
Vesihuollon uudistaminen vähentää häiriöitä
Tuleva työvaihe on urakan haastavin, sillä se edellyttää jopa viisi metriä syviä kaivantoja vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Syviä kaivantoja tarvitaan vesihuollon töitä ja kaapeleiden siirtoja varten. Näin varmistetaan, että alueen kiinteistöt saavat puhdasta vettä jatkossakin katkoitta.
”Vesihuollon uudistaminen on tärkeää, sillä toimiva ja nykyaikainen vesihuolto takaa häiriöttömän toiminnan. Tuoreessa muistissa ovat varmasti kantakaupungissa tapahtuneet vedenjakelun katkokset ikääntyneiden putkistojen vuoksi”, projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta kertoo.
Työ aiheuttaa tavanomaista työmaan aikaista melua päiväsaikaan. Työhön kuuluu myös louhintaa. Yötöitä ei ole näköpiirissä.
Kunnallistekniikan uusimisen lisäksi Mannerheimintien pyörätiet muutetaan yksisuuntaiseksi, ja pyöräilijöille rakennetaan odotusalueet kääntymistä varten. Suojateiden esteettömyyttä parannetaan. Raitiovaunukiskoja on uusittu lähellä risteysaluetta jo jonkin aikaa. Lisäksi Korppaanmäentien ensimmäinen raitiovaunupysäkkipari siirtyy Mannerheimintielle.
Ruskeasuon katutyöt
Ruskeasuon katutöissä rakennetaan uusi raideyhteys Ruskeasuon tulevalle raitiovaunu- ja bussivarikolle. Raideyhteys ei palvele henkilöliikennettä. Uusi raitiotie kulkee Mannerheimintieltä Koroistentien ja Nauvontien kautta. Samalla Mannerheimintien, Koroistentien ja Korppaanmäentien risteysalue uudistuu kokonaisuudessaan.
Samassa urakassa Korppaanmäentie peruskorjataan. Kadulle rakennetaan muusta liikenteestä eroteltu raitiovaunukaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttaja
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, yleiset alueet, projektirakennuttaminen
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Urakoitsija
Aleksi Aaltonen
vastaava työnjohtaja
VM Suomalainen Oy
p. 040 161 8524
aleksi.aaltonen@vmsuomalainen.fi
Ville Piironen
työmaapäällikkö
VM Suomalainen Oy
p. 050 572 2143
ville.piironen@vmsuomalainen.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme