Liikenteen päästötavoitteita ei ole helppo saavuttaa, osoittaa uusi työkalu
9.1.2023 09:00:00 EET | Ramboll Finland Oy | Tiedote

Vaasassa hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet vuosien 2011–2019 aikana noin 30 prosentilla. Merkittävimmät vähennykset ovat tulleet sähkönkulutuksesta sekä kaukolämmöstä. Suurin haaste on tieliikenteessä, jonka päästöt ovat vähentyneet samalla ajanjaksolla ainoastaan 10 prosenttia.
ꟷ Vaasa haluaa olla hiilineutraali 2020-luvun loppuun mennessä. Tieliikenne onkin yksi haastavimmista päästösektoreista lukuisan toimijamäärän sekä erilaisten käyttötapausten vuoksi. Tähän lähdettiin hakemaan avuksi uusia keinoja, sanoo Vaasan kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi.
Kehitetyn liikennepäästöjen mittariston avulla tuotettiin ajantasaista tietoa Vaasan kaupungin liikennemäärien ja liikenteen hiilidioksidipäästöjen kehityksestä ja mallinnettiin erilaisten maankäytön ja liikenteen hankkeiden vaikutuksia tuleviin liikennemääriin, kulkutapoihin ja hiilidioksidipäästöihin. Liikenne-ennusteet laadittiin viidelle erilaiselle skenaariolle vuodelle 2030.
ꟷ Hankkeessa kehitetyt menetelmät ja mittaristo mahdollistavat strategisen tason suunnittelun. Mittariston avulla voidaan arvioida liikenteen ilmastovaikutuksia huomattavasti aiempaa tarkemmin. Se lisää tietoisuutta liikenteen ympäristövaikutuksista ja mahdollistaa suunnittelulle nopeamman reagoinnin niihin, kertoo hanketta johtanut Teemu Sihvola Rambollista.
Päästötavoitteiden saavuttaminen ei ole helppoa
Hankkeessa laadittu niin sanottu nollaskenaario perustuu Vaasan nykyisiin kävely-, pyöräliikenne- ja autoliikenneverkkoihin sekä infrastruktuurihankkeisiin, joista on jo toteutuspäätös. Vertailuskenaarioita tehtiin kolme:
- Teknologiakehitykseen pohjautuva skenaario, jossa muun muassa sähköautojen osuus kasvaa oletettua nopeammin
- Kestävän liikkumisen skenaario, jossa pohjana on pyöräilykaupunkinäkökulma ja joukkoliikenteen kehitys
- Kansallisen tason sääntelyskenaario, jossa kestävään liikkumiseen ohjataan liikenteen hinnoittelulla
Yhdelläkään yllä mainitulla skenaariolla ei saavuteta Vaasan kaupungin tavoitteita tieliikenteen päästövähennyksistä ja hiilineutraaliudesta. Sen vuoksi muodostettiin vielä yksi skenaario, jossa yhdistettiin kaikkien edellisten toimenpiteet, mutta vielä näidenkään avulla ei saavutettu hiilineutraalisuustavoitteita. Tavoitteet saavutettiin vasta, kun kaikkien edellisten toimenpiteiden lisäksi laskettiin ajoneuvoliikenteen yksikköpäästöjä. Samaan tulokseen voidaan päästä myös kulkumuotojakauman suuremmalla muutoksella kohtia kestäviä liikennemuotoja.
ꟷ Hanke avasi silmiä ja osoitti konkreettisesti, miten haastavasta kokonaisuudesta on kyse. Vaasassa tulokset ovat nostaneet liikenteen hiilineutraalisuustavoitteen keskiöön ja käynnissä on lukuisia toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi, Jukka Talvi sanoo.
ꟷ Useat kaupungit ovat panostaneet reaaliaikaisen datan keräämiseen liikenteestä. Hankkeessa on löydetty datalle sovelluskohde, joka kytkeytyy suoraan yhteen haasteellisimmista tavoitteista eli liikenteen päästöjen vähentämiseen, sanoo Sihvola.
Vaasan liikenne 202x -hankkeessa kehitetyt menetelmät ja mittaristo
Vaasan liikenne 202X -hankkeessa kehitetyn liikennepäästöjen mittariston avulla voidaan näyttää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen sekä niihin vaikuttavien muuttujien trendi, joka perustuu historiatietoon, reaaliaikaisen datan perusteella mallinnettuun nykytilanteeseen sekä ennusteskenaarioiden perusteella mallinnettuun tulevaisuuteen. Muuttujia ovat esimerkiksi liikenteen keskipäästöt, käyttövoimajakauma, kulkumuotokohtaiset matkamäärät ja suoritteet. Työssä hyödynnettiin Rambollissa kehitettyä liikenteen simulointimallia Brutusta.
Kehitetty mittaristo mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen kehittymisen aktiivisen seurannan suhteessa erilaisiin skenaarioihin, mikä helpottaa päätöksentekoa.
Mittariston kohderyhmänä ovat kuntien maankäytön ja liikenteen suunnittelua tekevät asiantuntijat ja sitä johtavat virkamiehet, mutta työkalun avulla on myös mahdollista viestiä tieliikenteen päästöistä, niiden kehityksestä ja päästöihin vaikuttavista toimenpiteistä kuntalaisille ja siten sitouttaa heitä päästöjä vähentäviin toimenpiteisiin. Työkalussa jokaisella liikenneverkon laskentapisteen kautta ajaneella autolla on vaikutus raportoitaviin ilmastopäästöihin.
Hankkeen tulokset ovat sellaisenaan monistettavissa kohtuullisin kustannuksin seuduille, joilla on olemassa oleva maankäytön ja liikkumisen malli. Menetelmä on laajennettavissa myös muihin kuntiin ja jopa koko Suomen kattavaksi yleisen tieverkon kasvihuonekaasujen päästölaskuriksi.
Vaasan kaupungin ja Rambollin lisäksi kehityshanketta rahoitti ympäristöministeriö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Talvi, kuntatekniikan johtaja, Vaasan kaupunki, puh. 040 831 1550
Teemu Sihvola, yksikönpäällikkö, Ramboll Finland, puh. 040 735 8885
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 17 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. fi.ramboll.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
Jaana Tyynismaa on nimitetty Ramboll Finlandin toimitusjohtajaksi16.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jaana Tyynismaa on nimitetty Ramboll Finlandin toimitusjohtajaksi 1.9.2026 alkaen. Hän on toiminut Ramboll Finlandin vt. toimitusjohtajana maaliskuusta 2026 lähtien ja johti aiemmin Rambollin Ympäristö ja terveys -liiketoiminta-aluetta Suomessa.
Resilientit kaupungit vauhdittavat talouskasvua7.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Rambollin The Nordic Way -raportin mukaan kaupunkien resilienssi eli kyky kestää muutoksia ja uudistua on suoraan yhteydessä talouskasvuun: korkeimman resilienssin eurooppalaiskaupungit ovat kasvaneet lähes prosenttiyksikön vuosivauhtia kilpailijoitaan ripeämmin.
Ramboll ja Sitowise vastaavat Itäradan yleissuunnittelusta välillä Lentorata–Porvoo16.6.2026 14:15:44 EEST | Tiedote
Ramboll Finland Oy on valittu mukaan Itärata-hankkeen yleissuunnitelmavaiheeseen osana Sitowise Oy:n kanssa muodostettua Itäradan tekijät -ryhmittymää. Ryhmittymä vastaa uuden ratayhteyden yleissuunnittelusta Lentoradalta Porvooseen ulottuvalla rataosuudella.
ReCreate-hankkeen betonielementtien uudelleenkäyttöpilotti avautuu yleisölle kesän ajaksi Tampereella15.6.2026 09:26:35 EEST | Tiedote
Yleisölle avoin pilotti koostuu tilapäisistä näyttelypaviljongeista, joissa on esillä pääsymaksuton näyttely ReCreate-hankkeessa kehitetystä kiertotaloudellisesta purkamisesta ja rakentamisesta. Paviljongit ja näyttely sijaitsevat osoitteessa Sammonkatu 42, Tampere. Ne ovat avoinna yleisölle 1.7.–31.8. välisenä aikana arkisin klo 9.30–16.30. Ryhmille ne voidaan avata sopimuksesta myös muina aikoina aina syyskuun puoliväliin saakka.
Ramboll jatkaa Metson Lokomotion-hankkeen monialaisena suunnittelu- ja rakennuttamiskumppanina2.6.2026 09:42:35 EEST | Tiedote
Metso on tehnyt investointipäätöksen Lokomotion-teknologiakeskushankkeen toisesta vaiheesta Tampereen Lahdesjärvelle. Ramboll jatkaa hankkeessa monialaisena suunnittelu- ja rakennuttamiskumppanina vastaten laaja-alaisesti uuden murskaintehtaan suunnittelu-, rakennuttamis- ja asiantuntijapalveluista yhdessä projektin muiden osapuolten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


