Järjestyksessään toinen Anja Ignatius -viulukilpailu käydään 20.-22.1.2023

Kilpailun tuomariston muodostavat sellisti Seppo Kimanen sekä viulistit Terhi Paldanius ja Carolin Widmann. Tarkoituksena on lisätä alan opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua viulukilpailuihin opintojen aikana. Esimerkiksi kansainvälinen Sibelius-viulukilpailu järjestetään viiden vuoden välein, kun opintojen ohjeellinen suoritusaika on nykyasetuksin 5,5 vuotta.
Ensi kertaa vuonna 2013 järjestetty kilpailu kantaa ensimmäisiin suomalaisiin kansainvälisen tason jousisoittajiin laskettavan, viulisti Anja Ignatiuksen (1911–1995) nimeä. Ensikonserttinsa jo 15-vuotiaana antanut Ignatius tuli tunnetuksi Sibeliuksen viulukonserton solistina sekä säveltäjän ystävänä ja tulkitsijana. Hän toimi viulunsoiton professorina Sibelius-Akatemiassa 1955–78. Ignatius muistetaan myös Helsingin olympialaisten 1952 päätoskonsertin viulusolistina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Pousar: paivi.pousar@uniarts.fi tai 040 710 4217
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Kuvataideakatemian näyttelyt keväällä: Katsaus kuvanveistoon, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä19.12.2025 09:50:00 EET | Tiedote
Taideyliopiston Kuvataideakatemian näyttelykevät 2026 koostuu laajoista näyttelykokonaisuuksista ja lyhytkestoisista kurssi- ja ryhmänäyttelyistä. Kuva/Tilan ja muiden akatemian gallerioiden näyttelyissä voi seurata nuorten taiteilijoiden urien alkuvaiheita, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä.
The exhibition invites you to imagine the future together5.12.2025 12:39:58 EET | Press release
The research exhibition Idiorrhythmic Imaginaries opens at the Academy of Fine Arts’ Kuva/Tila gallery on 5 December.
Näyttely kutsuu kuvittelemaan yhdessä tulevaisuutta5.12.2025 12:26:08 EET | Tiedote
Idiorrhythmic Imaginaries -tutkimusnäyttely avautuu Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila -galleriassa 5.12.
Saastamoisen säätiöltä 1,3 miljoonaa euroa Taideyliopiston Kuvataideakatemian kansainvälistymistä tukeviin hankkeisiin4.12.2025 17:06:08 EET | Tiedote
Osapuolet jatkavat pitkäaikaista kumppanuusohjelmaansa ”Kuvataiteen kansainväliset verkostot”. Rahoitus mahdollistaa muun muassa huipputason residenssit Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja vahvistaa akatemiassa jo tehtävää taiteilijapedagogiikan ja uusien materiaalien tutkimusta.
Tutkimus: Taidealojen väitöstutkijat voivat keskimäärin hyvin – silti joka neljäs uupuu12.11.2025 15:07:00 EET | Tiedote
Sibelius-Akatemian julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan taidealojen väitöskirjan tekijät kokevat vähemmän stressiä ja työuupumusta kuin tiedealojen kollegansa. He myös sitoutuvat opintoihinsa muita vahvemmin. Silti joka neljäs kyselyyn vastannut koki psyykkistä kuormitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


