Lasten Lumipäivät -kiertue käynnistyy – S-Pankki kutsuu kaikki mukaan
10.1.2023 08:30:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

Vuodesta 2014 alkaen järjestetyillä Lasten Lumipäivillä liikutaan sukset jalassa temppuillen, pelaillen, leikkien – maastohiihtoon, mäkihyppyyn ja ampumahiihtoon tutustuen. Lasten Lumipäivät -kiertueen järjestää Suomen Hiihtoliitto yhdessä suomalaisten lumilajiseurojen, kuntien ja oppilaitosten kanssa.
S-Pankki on Hiihtoliiton yhteistyökumppani sekä Lumipäivien että yhdistetyn miesten, naisten ja nuorten maajoukkueiden osalta.
”Me haluamme tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja rohkaista lapsiperheitä liikkumaan sekä talvilajien pariin. Liikunnallisen elämäntavan ja liikunnan ilon tarjoaminen lapsille on yhtä tärkeää kuin esimerkiksi rahan arvon ja taloustaitojen opettelu”, sanoo S-Pankin vt. toimitusjohtaja Hanna Porkka.
Lumipäivien päivätapahtumat on tarkoitettu alakoululaisille opettajan johdolla. Iltatapahtumissa on käytössä samat aktiviteettipisteet kuin päivällä, ja perheet pääsevät tutustumaan niihin omaan tahtiin.
Lasten Lumipäivät -kiertue pysähtyy talven aikana yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen ja kaikkiaan tapahtumiin osallistuu jopa 10 000 lasta ja 1 500 perhettä. Osuuskauppa Keskimaa on mukana Jyväskylän, Viitasaaren ja Keuruun tapahtumissa, Osuuskauppa Varuboden-Osla Porvoon Lumipäivillä ja Osuuskauppa Eepee Seinäjoen tapahtumassa. Osuuskaupat tarjoavat muun muassa välipalaa päivätapahtumiin osallistuville lapsille.
”Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu kokeilemaan erilaisia talvilajeja Lumipäivillä ja nauttimaan myös muulloin talvipäivistä raikkaassa ulkoilmassa. Lumipäivien iltatapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia”, Porkka kertoo.
4–10-vuotiaat ovat iltatapahtumien otollisinta kohderyhmää, mutta rastipisteet soveltuvat myös aikuisten kokeiltaviksi. Osassa tapahtumista on lainattavissa rajallinen määrä minisuksia, mutta omien monojen ja suksien mukaan ottamista suositellaan.
Tutustu kiertueaikatauluun ja lue lisää Lasten Lumipäivistä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
S-Pankin viestintä, p. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Bankens undersökning: Unga upplever vardagen som trygg trots att ekonomin väcker oro2.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Merparten av de unga upplever sin vardag som trygg och ser framtiden med tillförsikt. S-Bankens enkätundersökning Vardagens trygghetsbarometer 2026 visar att ekonomisk välfärd är en viktig del av känslan av trygghet och samtidigt ett betydande orosmoment för unga. Inledande av studier, flytt till en ny ort eller andra livsförändringar gör att sensommaren blir en tidpunkt då den egna ekonomin blir än mer viktig för många unga.
S-Pankin tutkimus: Nuoret kokevat arjen turvalliseksi, vaikka talous huolettaakin2.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa nuorista kokee arkensa turvalliseksi ja suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. S-Pankin Arjen turvabarometri 2026 -kyselytutkimus osoittaa, että taloudellinen hyvinvointi on nuorille tärkeä osa turvallisuuden tunnetta ja samalla merkittävä huolenaihe. Opintojen aloitus, muutto uudelle paikkakunnalle tai muut elämänmuutokset tekevät loppukesästä monelle nuorelle ajankohdan, jolloin oman talouden merkitys korostuu entisestään.
Fondernas halvårsrapporter publicerades – ny påverkansfond och aktivt deltagande i bolagsstämmor31.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Banken har publicerat halvårsrapporterna om investeringsverksamheten och hållbarhetsarbetet inom förmögenhetsförvaltningen för de fonder som den förvaltar för januari–juni 2026.
Rahastojen puolivuosiraportit julkaistu - uusi vaikuttavuussijoitusrahasto ja aktiivista osallistumista yhtiökokouksiin31.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankki on julkaissut hallinnoimiensa rahastojen puolivuosiraportit sijoitustoiminnasta ja varallisuudenhoidon vastuullisuustyöstä tammi–kesäkuulta 2026.
Suomen BKT jatkoi kasvussa, mutta pikaennokon lukemasta jäätiin selvästi28.8.2026 09:28:30 EEST | Tiedote
Tuoreimmat BKT-tilastot osoittavat, että Suomen BKT jatkoi varsin hyvässä kasvussa toisella vuosineljänneksellä, mutta pikaennakon indikoimasta kasvulukemasta jäätiin selvästi. Aamulla julkistettu kansantalouden tilinpidon ennakkotilasto kertoi Suomen BKT:n kasvaneen 2. vuosineljänneksellä 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kasvulukema jäi kuitenkin selvästi pikaennakon aiemmin indikoimasta 0,9 prosentista. Kasvu nojasi vahvasti ulkomaankauppaan, sillä nettoviennistä tuli tuntuva kasvuvaikutus hyvän tavaraviennin ansiosta. Tavaravientiä toisella vuosineljänneksellä tuki merkittävästi ison risteilijäaluksen toimitus. Yksityisen kulutuksen kasvu sen sijaan lähes pysähtyi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

