Romaniyhteisö palauttaa hylkäyskirjeitä työnantajille – Tutkimus paljastaa syrjiviä asenteita rekrytoinnissa
17.1.2023 07:30:00 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

Romanien koulutustaso on viime vuosien aikana noussut, mutta heillä on edelleen vaikeuksia päästä töihin ja harjoitteluihin.
− Hylkäyskirje on romaneille valitettavasti arkipäivää. Päätimme palauttaa hylkäyskirjeet takaisin työnantajille ja muistuttaa, että jokaisella työnhakijalla tulee olla samat mahdollisuudet taustasta riippumatta, kertoo projektipäällikkö Katri Perho Diakista.
Romako-hanke on perustanut maksuttoman työnantajapoolin, johon ilmoittautumalla työnantajat vahvistavat, että romanitaustainen hakija on rekrytoinneissa samalla viivalla kuin muutkin.
− Pelkkä puhe ei enää riitä. Tarvitsemme tekoja, jotka edistävät yhdenvertaista työelämää ja muuttavat rekrytointia. Työnantajapooli on konkreettinen tapa kertoa yrityksen arvoista ja luoda uskoa romanitaustaisille nuorille ja myös muille vähemmistöille, toteaa Romako-hankkeen asiantuntija Tamara Åkerlund.
Jopa 5 % ei halua palkata romanitaustaista
Romako-hanke teetti marraskuussa 2022 Taloustutkimuksella kyselyn, jossa tutkittiin suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten asenteita yhdenvertaisesta rekrytoinnista ja työnantajapoolista.
Tutkimuksen mukaan vain alle puolet (47 %) ajattelee, että romanitaustaisilla on hyvät tai melkein yhtä hyvät mahdollisuudet työllistyä kuin muilla. Joka neljäs (24 %) pk-yrityksistä on lähtökohtaisesti kiinnostunut liittymään työnantajapooliin. Myönteisimmin työnantajapooliin suhtaudutaan teollisuustoimialalla (36 %) ja nihkeimmin kaupan alalla (14 %) sekä rakennusalalla (13 %).
Vastanneista pk-yrityksistä jopa 5 prosenttia sanoi, että ei halua palkata romanitaustaista henkilöä.
− Tämä on hätkähdyttävä, mutta ei yllättävä tieto. Syrjintä näkyy myös työtehtävissä. Romanitaustaisia ei välttämättä rekrytä yrityksiin myyjiksi, mutta autokorjaajaksi piiloon katseilta voi päästä, sanoo Perho.
Nyt on työnantajien vuoro toimia
Romanitaustaisilla nuorilla on intoa opiskeluun, mutta työharjoittelupaikkoja voi olla vaikea saada.
− Valitettavan yleistä on, että romaninuori on ryhmän ainoa, joka yrityksistä huolimatta jää ilman harjoittelupaikkaa ja siitä syystä ei valmistu. Nuorten pitää voida luottaa siihen, että koulutus kannattaa. Nyt on työnantajien vuoro toimia, toteaa Perho.
Maksuton työnantajapooli ei velvoita muuhun, kuin antamaan tasavertaiset mahdollisuudet. Yksi jo mukana olevista työnantajista on 12 000 eri alan osaajaa työllistävä Vantaan kaupunki.
− Haluamme edistää yhdenvertaista työelämää. Vantaan arvoja ovat muun muassa avoimuus ja vastuullisuus. Meille oli selvää, että liitymme Romakon työnantajapooliin ja viestimme siitä, sillä meillä rekrytoinnissa ratkaisevinta on osaaminen, sanoo Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.
Lisätietoja:
Romako-hankkeen projektipäällikkö Katri Perho, p. 050 467 9742, katri.perho@diak.fi
Romako-hankkeen asiantuntija Tamara Åkerlund, p. 050 432 9146, tamara.akerlund@diak.fi
#TaustastaRiippumatta
- - -
*Taloustutkimus: Tutkimus selvitti suomalaisten pk-yritysten suhtautumista yhdenvertaiseen työelämään sekä vähemmistöjen ja etenkin romanien rekrytointiin. Lisäksi kartoitettiin kiinnostusta liittyä Diakin Romako-hankkeen työnantajapooliin. Tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastatteluina 14. –22.11.2022 välisenä Kohderyhmä on 5–249 työllistävät yritykset kaikilta toimialoilta valtakunnallisesti (pl. Ahvenanmaa). Haastatteluja tehtiin yhteensä 300.
Romako-hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Osatoteuttajana toimii Stadin ammatti- ja aikuisopisto. Hankkeen toiminta-aika on 2021–2024.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Romako_hylkäyskirje_kaksi_tarinaa. Romakon videolla esiintyvät Rosita Lindgren ja Jussi Ärling. He kertovat omia kokemuksiaan työnhakuun liittyen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirjami Ritolaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 4385 288mirjami.ritola@diak.fiKuvat







Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Uudistunut digipalvelu Zekki.fi parantaa nuorten tukipalvelujen löydettävyyttä5.6.2026 11:43:08 EEST | Tiedote
Nuorille suunnattu digipalvelu Zekki.fi on uudistunut. Sitran rahoittamassa Zekki nuorten tueksi -hankkeessa on toteutettu teknisiä ja käytettävyyttä parantavia uudistuksia sekä kehitetty paikallisten tukipalvelujen löydettävyyttä. Kehitystyössä ovat olleet mukana Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin kaupunki sekä ryhmä porilaisia nuoria.
Diakista valmistuu 285 opiskelijaa keväällä 202627.5.2026 13:59:32 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta on valmistunut kevään aikana yhteensä 285 opiskelijaa.
Diak vahvisti vaikuttavuuttaan ja tulostaan19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Diakin 30. toimintavuosi oli tulevaisuuden haasteisiin vastaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen vuosi, jota leimasivat uusi strategia sekä koulutuksen ja vaikuttavuuden edistysaskeleet.
”Hyvinvointi on koulutuksen laadun edellytys” – uusi julkaisu tarkastelee opettajien jaksamista6.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Opettajien työhyvinvointi ja työssäjaksaminen ovat nousseet viime vuosina merkittäviksi koulutuksen kentän puheenaiheiksi. Jatkuvat uudistukset, opiskelijoiden moninaiset ja lisääntyneet tuen tarpeet sekä resurssien riittämättömyys kuormittavat opettajien arkea ja heikentävät monien kokemusta työn hallinnasta.
Uusi julkaisu valottaa epäasiallisen kohtelun ilmenemistä ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstössä4.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 opetusalan työolobarometrin mukaan 14 prosenttia suomalaisten ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstöstä on kokenut vakavaa ja toistuvaa epäasiallista kohtelua tai kiusaamista. Tuore julkaisu syventää ymmärrystä ilmiöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
