Poliittisesta poeettiseen – uutuuskirjan esseissä tutkitaan palkitun mediataiteilija Maija Blåfieldin elokuvia
![](/data/images/00669/dfa57b6c-50b6-4b01-acc4-b951eb978de1-w_720.jpg)
Maija Blåfieldin tapa kehystää aiheensa anekdootein tuo elokuviin kulttuuriantropologisen ulottuvuuden: tällaisiksikin tarinoiksi tämä jaettu todellisuutemme jäsentyy. Maailmaan mahtuu niin kaivon pohjalle iäiseen yksinäisyyteen eksynyt ankerias kuin kertomus jäljettömiin kuolevan kielen viimeisestä vitsinkertojasta.
Maija Blåfield on palkittu mediataiteen valtionpalkinnolla 2014, ja vuonna 2017 hän oli ehdolla Ars Fennica -palkinnon saajaksi. Hänen teoksiaan on esitetty taidemuseokontekstin lisäksi lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä elokuvatapahtumissa, kuten Visions du Réel -festivaalilla Sveitsissä sekä Toronton Hot Docs -festivaalilla, joka on Pohjois-Amerikan tärkein dokumentaarisen elokuvan areena. The Fantastic (2020) on voittanut pääpalkinnon muun muassa Aesthetica Short Film Festivalilla Isossa-Britanniassa sekä Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa. Tässä esseekokoelmassa käsiteltävät elokuvat Maailmaa pelastamassa (2005), Kulta-aika (2015), Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä (2018) sekä The Fantastic ovat esillä Maija Blåfieldin retrospektiivisessä näyttelyssä Helsingin Taidehallissa kevättalvella 2023.
Tämän kirjan esseet ovat monista eri näkökulmista lähestyvien kirjoittajien keskustelua: Kulttuuripolitiikan tutkijat Karina Horsti ja Miia Huttunen kirjoittavat fantastisen rajoista. Liberalismikriittinen kirjailija ja podcastaaja Pontus Purokuru pureutuu Blåfieldin elokuvien poliittisiin mandaatteihin. Ympäristöfilosofi Ville Lähde luotaa maailman pelastamisen yksinäisyyttä. Arkkitehti, rap-artisti ja esseisti Helmi Kajaste pohtii niin rakennusten kuin ihmisten suhdetta kosteuteen. Kirjailija ja psykologi Marisha Rasi-Koskinen kirjoittaa kertomisen vallasta ja muistamisen häilyvyydestä. Yhdessä esseet tarjoavat myös monia tyylilajeja dokumentaarisesta elokuvataiteesta kirjoittamiseen sekä vaihtuvia näkökulmia tutkimuksellisesta tunnustukselliseen, poliittisesta poeettiseen. Esseet innostavat lukijoitansa sekä Maija Blåfieldin elokuvien katsojia etsimään oma katselukulmansa teoksiin ja parhaassa tapauksessa näkemään todellisuus uudessa, yllättävässä ja ihmeellisessä valossa.
Teoksen lopussa olevassa taiteilijahaastattelussa Maija Blåfield kertoo elokuviensa syntyprosesseista, työskentelytavoistaan sekä kertomusetiikastaan toden ja fiktion, mahdollisten mahdottomuuksien välissä luovivana tarinankertojana.
Mahdollisia mahdottomuuksia | Possible Impossibilities
Esseitä Maija Blåfieldin elokuvista | Essays on Maija Blåfield's Films
Toimittanut Tytti Rantanen
Kirjoittajat: Karina Horsti, Miia Huttunen, Ville Lähde, Tytti Rantanen, Pontus Purokuru, Helmi Kajaste, Marisha Rasi-Koskinen
kielet: suomi ja englanti
168 sivua
Parvs, 2023
Maija Blåfieldin näyttely Tarinoita tienpientareelta on avoinna Helsingin Taidehallissa 21.1.–5.3.2023. Näyttelyn pressitilaisuus järjestetään Taidehallissa (Nervanderinkatu 3) pe 20.1.2023 klo 10. Ilmoittautumiset tilaisuuteen: lotta.nelimarkka@taidehalli.fi
Kirjan julkistustilaisuus ja siihen liittyvä keskustelutilaisuus järjestetään Taidehallissa to 2.2.2023 klo 18.30. Tilaisuudessa on paikalla kirjoittajia keskustelemassa todesta ja tarinoista kirjoittamisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat
![](/data/images/00669/dfa57b6c-50b6-4b01-acc4-b951eb978de1-w_240.jpg)
![Mahdollisia mahdottomuuksia – Esseitä Maija Blåfieldin elokuvista | Possible Impossibilities – Essays on Maija Blåfield's Films, Parvs 2023](/data/images/00254/a53d8a6e-71af-4e99-bc8b-15a588820499-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: The Fantastic (Häivekuva, 2020). The Fantasticissa (2020) entisten pohjoiskorealaisten VHS-elokuvamuistot on rakennettu visuaalisin tehostein. Kuvan väreily muistuttaa videotallenteiden ajallisuudesta mutta kiinnittää huomion myös arkitodellisuuden häilyvyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen.](/data/images/00274/ce7310b0-3caa-448f-9bbb-89d8d37fb11e-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: The Fantastic (Häivekuva, 2020). The Fantasticissa (2020) entisten pohjoiskorealaisten VHS-elokuvamuistot on rakennettu visuaalisin tehostein. Kuvan väreily muistuttaa videotallenteiden ajallisuudesta mutta kiinnittää huomion myös arkitodellisuuden häilyvyyteen ja tulkinnanvaraisuuteen.](/data/images/00938/563b9a75-6757-4fb5-9e82-b08d8c3a5211-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Maailmaa pelastamassa | Saving the World (Kinotar & YLE yhteistuotannot, 2005). Maailmaa pelastamassa (2005) seuraa “intellektuaalien James Bondin”, Marcel Bloemendalin uutteraa missiota maailmanrauhan asialla. Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä -teoksessa (2018) katsoja kohtaa aloilleen asettuneen Marcelin.](/data/images/00892/a1f670c4-46d2-4d86-b5d1-037f647121a8-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Maailmaa pelastamassa | Saving the World (Kinotar & YLE yhteistuotannot, 2005). Maailmaa pelastamassa (2005) seuraa “intellektuaalien James Bondin”, Marcel Bloemendalin uutteraa missiota maailmanrauhan asialla. Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä -teoksessa (2018) katsoja kohtaa aloilleen asettuneen Marcelin.](/data/images/00400/17eed735-3b8c-4e4a-8c18-c74bd8bdd182-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä | On Destruction and Preservation (Häivekuva, 2018). Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä on episodielokuva, jossa veden eri olomuodot sekä haurastuttavat että ylläpitävät elämälle otollisia olosuhteita ilmastokriisin maisemassa. Vesi ränsistyttää rakennukset ja sulattaa arktiset jäätiköt. Jää on myös ”maailman yksinäisimmän ankeriaan” viimeinen leposija.](/data/images/00222/801ad3d4-e67e-4639-bf7e-2debe67ee4ad-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä | On Destruction and Preservation (Häivekuva, 2018). Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä on episodielokuva, jossa veden eri olomuodot sekä haurastuttavat että ylläpitävät elämälle otollisia olosuhteita ilmastokriisin maisemassa. Vesi ränsistyttää rakennukset ja sulattaa arktiset jäätiköt. Jää on myös ”maailman yksinäisimmän ankeriaan” viimeinen leposija.](/data/images/00435/5aad3937-e702-444f-82db-509d4429b052-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä | On Destruction and Preservation (Häivekuva, 2018). Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä on episodielokuva, jossa veden eri olomuodot sekä haurastuttavat että ylläpitävät elämälle otollisia olosuhteita ilmastokriisin maisemassa. Vesi ränsistyttää rakennukset ja sulattaa arktiset jäätiköt. Jää on myös ”maailman yksinäisimmän ankeriaan” viimeinen leposija.](/data/images/00642/6f6fdd8d-3db1-4a85-92b9-880edfe681e0-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Kulta-aika | Golden Age (Häivekuva, 2015). Kulta-aika (2015) yhdistelee vuosikausiksi katsomatta jätettyä kuvamateriaalia ja unohdettuja otoksia fiktionalisoituihin muistoihin ja matkan varrelta löydettyihin tarinoihin.](/data/images/00184/201a3038-cbb0-414b-ac0c-cb8f502fc651-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Kulta-aika | Golden Age (Häivekuva, 2015). Kulta-aika (2015) yhdistelee vuosikausiksi katsomatta jätettyä kuvamateriaalia ja unohdettuja otoksia fiktionalisoituihin muistoihin ja matkan varrelta löydettyihin tarinoihin.](/data/images/00881/2da65110-98e9-4400-865a-d76cfe93986f-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Scenic View (Häivekuva, 2023).Scenic View (2023) tutkii ristiriitaa, joka syntyy sen välille, miten kulttuurissamme katsotaan maisemaa ja mitä maisemaan sisältyvässä ekosysteemissä todellisuudessa tapahtuu.](/data/images/00232/7157e85f-c627-4b08-8f08-a15a331a2541-w_240.jpg)
![Maija Blåfield: Scenic View (Häivekuva, 2023).Scenic View (2023) tutkii ristiriitaa, joka syntyy sen välille, miten kulttuurissamme katsotaan maisemaa ja mitä maisemaan sisältyvässä ekosysteemissä todellisuudessa tapahtuu.](/data/images/00696/f46f9ece-47fc-4b07-8f37-7e80f1d0c5d2-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Riiko Sakkisen uutuuskirja on taiteellinen tutkimus Fuengirolan suomalaisvähemmistöstä12.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Los moimoi de Fuengirola -kirja liittyy näyttely- ja tutkimusprojektiin, jossa taiteilija Riiko Sakkinen (s. 1976) käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja viettävät kotoisasti aikaa suomalaisissa baareissa ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Fuengirolan hallinto onkin nimennyt kuntansa ”Suomen eteläisimmäksi kaupungiksi”.
Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu"10.6.2024 17:55:28 EEST | Tiedote
Iittalan XXVII Valtakunnalliset Taidekirjapäivät palkitsivat Maria Matinmikon ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” -kirjan vuoden 2023 parhaana taidekirjana. Kirjan ovat kustantaneet yhdessä Parvs ja Siltala. Lisäksi Parvs-kustantamon julkaisema ”Helsinki graffiti” -kirja sai kilpailussa Vuoden paras taidekirja -kunniamaininnan.
Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta6.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s. 1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Mäkilä on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa. Rauman taidemuseon näyttelynavajaisissa 7. kesäkuuta julkaistavassa kirjassa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodanjälkeisen Suomen uudelleenrakentamisen aikaan.
Lääkärimuotokuvien historiaa – HUSin taidekokoelman aarteet5.6.2024 12:18:56 EEST | Tiedote
Taidekirjasta Seinälle nostetut – Lääkärimuotokuvia Hippokrateesta HUSin kokoelmiin (Parvs 2020) on nyt ilmestynyt englanninkielinen ja ruotsinkielinen versio. Upplyft på väggen – Läkarporträtt från Hippokrates till HNS samlingar ja Carers on the Pedestal – Medical Portaiture from Hippokrates to the HUS Collection esittelevät lääkäreiden ja ylihoitajien muotokuvia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin sekä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan taidekokoelmista.
Räjähdysherkkä ROR-taiteilijaryhmä tekee paluun!5.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
1990–2000-luvuilla maineeseen noussut ROR (Revolutions on Request) -taiteilijakollektiivi on taas täällä! Paluunäyttelyn (Serlachius Kartano) yhteydessä julkaistu TURBO ROR -lehti esittelee taiteilijaryhmän nykymuodossaan ja taustoittaa sen värikästä historiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme