Privaattiverkot ovat jo täällä, ja ne voivat pelastaa ihmishenkiä – virtuaaliratkaisuun tarvittavat yhdyspisteet rakennettu ympäri Suomea

5G-verkoista puhuttaessa on viiveettömyys ja nopeus kuulunut teknologian suurimpiin lupauksiin. Erityisen hyvin näitä lupauksia lunastetaan juuri privaattiverkoissa. Privaattiverkolla tarkoitetaan mobiilia yksityisverkkoa, eli esimerkiksi yrityksen tai yhteisön omassa käytössä olevaa suljettua mobiiliverkkoa. Nyt yksityisverkkoja on mahdollista toteuttaa myös kustannustehokkaasti ohjelmistollisesti yleisen mobiiliverkon päälle. Tällöin puhutaan ns. virtuaalisista privaattiverkoista. Niiden avulla voidaan tuoda yritysten ja yhteisöjen käyttöön vakaat yhteydet laajoille alueille sekä sellaisiin paikkoihin, joihin esimerkiksi kuitua olisi kallista, hankalaa tai jopa mahdotonta asentaa. Lisäksi tietoturva on suljetuissa verkoissa helpompi varmistaa.
”Vaikka ohjelmisto-ohjattu privaattiverkkoratkaisumme toimii julkisten verkkojen päällä, se itse asiassa parantaa taajuustehokkuutta. Kun datan reitti on optimaalinen, vapautuu tilaa muulle käytölle. Jos tietyt taajuudet olisivat vain privaattikäytössä, ne olisivat samalla pois muusta käytöstä. Näin emme joudu lohkomaan kiinteitä taajuusalueita privaattiverkkokohtaisesti ja pystymme tarjoamaan nopeat yhteydet kaikille käyttäjille. Lisäksi, kun data reititetään radioverkosta eteenpäin optimaalisesti, vapautuu tilaa muulle käytölle seuraavissa verkkoelementeissä ja asiakasdata voidaan pitää halutulla maantieteellisellä alueella”, DNA:n tekninen johtaja Ville Virtanen kertoo.
Toteutuksen mahdollistavat asiakasliikenteen yhdyspisteet valmistuivat vuoden 2022 aikana Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Vaasassa, Turussa ja Oulussa. Hajautettujen yhdyspisteiden ansiosta virtuaalisia privaattiverkkoja voidaan nyt rakentaa laajasti eri puolille maata.
”Nämä kaupungit ovat valikoituneet datakeskusten sijainniksi ensisijaisesti kysynnän perusteella. Ne asettuvat myös alueellisesti eri puolille Suomea, joten voimme palvella niiden kautta jo erittäin laajoja alueita ilman, että etäisyys yhdyspisteeseen kasvaa liian suureksi. Meillä on tietysti mahdollista tuoda asiakkaalle oma yhdyspiste mihin vain, missä on sähköä ja sopiva tila, joten myös hyvin paikalliset ratkaisut onnistuvat tarvittaessa. Hienointa ratkaisussa on, että julkisessa verkossa käytettävä arkkitehtuuri on skaalattavissa aina yritystasolle asti”, Virtanen summaa.
Data liikkuu vain välttämättömän matkan
Mutta mikä tekee virtuaalisista privaattiverkoista niin nopeita, ja miksi niillä on niin suuri merkitys? Vertailun vuoksi on hyvä tarkastella ensin julkista mobiiliverkkoa. Siellä data joutuu toisinaan kulkemaan fyysisesti pitkän matkan verkon solmupisteisiin, joista liitytään erilaisiin datapalveluihin. Tällaisia keskitettyjä solmukohtia on Suomessa vain muutama, joten data voi kulkea jopa tuhansia kilometrejä, vaikka kyseessä olisi viestintä kahden vierekkäisen laitteen välillä. Solmukohdat ovat kuitenkin välttämättömiä, sillä niissä yhdistyvät esimerkiksi eri operaattoreiden verkot. Käyttäjälle suuri etäisyys solmupisteeseen saattaa näkyä sovelluksen hitaana vasteena ja pidempinä latausaikoina.
Privaattiverkossa data ei sen sijaan liiku fyysisesti kuin aivan välttämättömän matkan.
”Puhutaan reunalaskennasta, eli datan käsittely tapahtuu asiakasverkon reuna-alueilla, paikallisesti. Tiedonkäsittely nopeutuu ja on myös tietoturvallisempaa. Kaikki tapahtuu siis paikallisesti, eikä datan tarvitse käydä pilvessä – eli mahdollisesti hyvinkin kaukana sijaitsevissa datakeskuksissa”, Virtanen kuvailee.
Hän kertoo tiedon kulkevan perinteisesti vertikaalisesti, eli esimerkiksi laitteesta pilveen, pilvestä analysoitavaksi ja sieltä taas loppukäyttäjälle. Reunalaskenta mahdollistaa tarvittaessa jopa horisontaalisen tiedonsiirron, liki suoraan laitteelta laitteelle. Erityisen paljon tästä hyötyvät esineiden internetin (IoT) kaltaiset ratkaisut.
Kriittisissä tilanteissa nopeuden merkitys korostuu
Entä kuinka privaattiverkot voivat jo nyt pelastaa henkiä? Hyvin konkreettinen esimerkki löytyy terveydenhuollon puolelta. Kun ambulanssissa työskentelevät ensihoitajat etsivät hätätilanteessa potilaan terveystietoja oikeanlaisen hoidon varmistamiseksi, voi sekuntien tai jopa minuuttien viive olla hoidon onnistumisen kannalta ratkaiseva.
”Eräässä ambulansseja koskevassa tapauksessa privaattiverkkomme korjasi hitauden, jonka syynä oli tietojärjestelmän vaatimat peräkkäiset tietokantakyselyt. Dataa liikkui siis tietokannan ja ambulanssin välillä edestakaisin, jolloin pienikin viive yhteydessä saattoi moninkertaistaa lopullisen viivästyksen. Nopeasti toimiva privaattiverkko voi siis kriittisessä tilanteessa pelastaa jopa hengen, kun potilastiedot tarvitaan vauhdilla”, Virtanen kuvailee.
Vastaavia kovia vaatimuksia verkon viiveettömälle toiminnalle on terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi julkisen turvallisuuden, teollisuuden automaation, kaivosten, tehtaiden ja älyliikenteen puolella. Mahdollisia käyttökohteita privaattiverkoille on siis valtavasti.
Lisätietoja medialle:
tekninen johtaja Ville Virtanen, DNA Oyj, puh. 044 220 3272, ville.virtanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n huhtikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen iPhone 13 5G nappasi ensimmäisen sijan sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla huhtikuussa. Apple piti kärkipaikkaa myös käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Huhtikuun myydyin älykello oli OnePlus Watch 3, ja Xploran mallit olivat puolestaan suosituimpia kellopuhelimia huhtikuussa.
Onko 9%&GR hyvä salasana? DNA:n tietoturva-asiantuntija muistuttaa hyvistä salasanakäytännöistä maailman salasanapäivän aattona30.4.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Torstaina 1.5.2025 vietetään vapun lisäksi maailman salasanapäivää, jonka tarkoitus on muistuttaa paremmista salasanakäytännöistä. Yleinen harhakäsitys on, että salasanan pitäisi näyttää kryptiseltä, jotta se suojaisi. DNA:n tietoturva-asiantuntijan mukaan käsitys on vanhentunut, sillä uudet menetelmät pystyvät purkamaan lyhyitä salasanoja helposti, vaikka ne sisältäisivät erikoismerkkejä epämääräisessä järjestyksessä.
Is 9%&GR a good password? DNA’s information security expert gives a reminder of good password habits on the eve of World Password Day30.4.2025 08:55:00 EEST | Press release
Thursday, May 1, 2025, will be – in addition to May Day – World Password Day, that promotes better password habits. It is a common misconception that a password should look cryptic in order for it to provide protection. According to DNA’s information security expert, this notion is outdated, as new methods are easily able to decrypt short passwords even if they contain special characters in a vague order.
Espanjan ja Portugalin sähkökatkot herättivät kysymyksiä – näin käy viestintäverkoille Suomessa, jos sähköt katkeavat29.4.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Espanjan ja Portugalin sähköt katkesivat laajasti tämän viikon maanantaina. Mediatietojen perusteella kyse oli ainakin Espanjassa maan historian pahimmasta sähkökatkosta. Katko kesti paikoin jopa lähes 20 tuntia. Esimerkiksi kodinkone-, liikenne-, valaistus- ja maksupääteongelmien lisäksi myös viestintäverkoissa syntyi katkon vuoksi suuria haasteita. Miten Suomen viestintäverkoille käy sähkökatkon sattuessa? DNA:n asiantuntija kertoo.
Färre barn än tidigare har en egen telefon24.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Färre barn än tidigare i åldern 5–7 år har en egen telefon för personligt bruk. Särskilt bland de yngsta barnen har andelen som äger en egen smarttelefon minskat, konstaterar DNA:s årliga Skolbarnundersökning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme