Olisitko osannut? Talousguru-kilpailussa analysoitiin Arttu Wiskarin taloussanoituksia

Kahvitunnilla, kun pistän silmät kii, silmät kii
Pyörittelen mielessä rivariunelmii, unelmii
Nukahdan, nään unii noista naisten lehtien asunnoista
Unohdan et ajat nää ei oo lihavii, lihavii
laulaa Arttu Wiskari kappaleessaan Rivariunelmii. Kappaleen sanoitukset piirtävät kuvaa ajastamme taloudellisessa mielessä – lukiolaisten tämän vuotisessa Talousguru-kilpailussa piti analysoida Wiskarin kappaleen sanoituksia talousmielessä ja pohtia, saako kappaleen näkemys tukea myös talouden tunnusluvuista kertovista kuvaajista.
Vaativaksi tarkoitetun esseetehtävän lisäksi mukana oli myös ajan hengen mukainen laskutehtävä inflaatiosta. Siinä vertailtiin kahden eri kotitalouden inflaatiovauhteja. Olisitko osannut laskea inflaatiot?
Kilpailijoiden piti lisäksi selittää muutamia talouden termejä. Mitä tarkoittavat stagflaatio, kannustinloukku, pörssisähkö, pyramidihuijaus ja päästökauppajärjestelmä?
Kilpailijoiden tehtävänä oli myös kertoa, mitä ovat Bitcoinin kaltaiset virtuaalivaluutat, miten niitä käytetään ja miksi niihin liittyy tavallista valuuttaa enemmän riskejä.
Opiskelupaikkoja palkintona
Talousguru on vakiinnuttanut paikkansa lukioissa perinteikkäänä taloustaitokilpailuna. Moni opettaja käyttää koetta osana yhteiskuntaopin kursseja. Se toimii myös hyvänä preppauksena ylioppilaskirjoituksiin. Osallistujia kilpailu houkuttaa kovan luokan palkinnoillaan: peräti kahdeksan suomalaista yliopistoa tarjoaa opiskelupaikkoja kilpailussa menestyneille lukiolaisille.
Finaaliin valitaan 14 opiskelijaa siten, että 5 kilpailijaa valitaan alueidensa parhaina ja 9 absoluuttisesti parhaiden tulosten mukaan. Kustakin lukiosta finaaliin voi päästä vain yksi oppilas.
Talousguru valitaan jo 25. kerran – valinta suorana Kauppalehdessä
Talousguru viettää tänä vuonna juhlavuotta, sillä tänä keväänä valitaan järjestyksessään 25. Talousguru. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 1997. Kilpailulle on tullut kahdesti välivuosi: toissa vuonna korona esti kilpailun ja 2007 silloisen kilpailujärjestäjän Suomen Pankkiyhdistyksen fuusioituminen muiden finanssialan edunvalvojien kanssa nykyiseksi Finanssiala ry:ksi pakotti jättämään kilpailun väliin.
Kilpailun voittaja valitaan Kauppalehden suorassa lähetyksessä maaliskuun 1. päivä. Suorassa lähetyksessä nähdään finaalin huipentava noin tunnin mittainen suullinen osuus, jossa 14 finalistia mittelevät keskenään pariväittelyissä. Finalisteille on arvottu vastakkaiset väitteet, joita on puolustettava omista mielipiteistä huolimatta. Esimerkiksi viime vuonna yksi väittelyaiheista oli, onko vastuullinen sijoittaminen yliarvostettua vai ei – toinen pareista joutui puolustamaan toista ja toinen toista näkökantaa.
Kilpailua järjestävät Finanssiala ry, HYOL ry ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailun tukijoita ovat Talous ja nuoret TAT, Kauppalehti, Taloustoimittajat ja Suomen Lukiolaisten liitto.
Ketkä laativat Talousgurun kysymykset?
Talousguru-kilpailun kysymykset laatii useasta asiantuntijasta koostuva raati. Raadin jäsenistä muodostetaan myös loppukilpailun tuomaristo. Tänä vuonna raadin kokoonpano oli seuraava:
- Hannu Nummiaro, ekonomisti, LähiTapiola
- Minna Kuusisto, pääanalyytikko, Danske Bank
- Anton Rinta-Jouppi, uutispäällikkö, Kauppalehti
- Sasu Heino, asiantuntija, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
- Riitta Mikkola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja
- Veli-Matti Mattila, pääekonomisti, Finanssiala ry
- Mariia Somerla, johtava asiantuntija, Finanssiala ry
- Jussi Karhunen, kehityspäällikkö, Finanssiala ry
Yhteyshenkilöt
Jussi KarhunenKehityspäällikkö
Puh:+358 20 793 4297jussi.karhunen@finanssiala.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja kasvua – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 14.1.2026 kello 1519.12.2025 14:41:15 EET | Tiedote
Vuoden alussa julkaistava rahastoraportti niputtaa kotimaisen rahastovuoden 2025. Mihin rahastoihin suomalaiset sijoittivat kuluneen vuoden aikana? Millainen tekijä rahastot ovat kotimaisten yritysten rahoituksessa? Millaisia hyötyjä piensijoittajalle on rahastojen kautta sijoittamisesta? Näihin kysymyksiin vastataan Finanssiala ry:n vuoden ensimmäisessä Talouden pyöreässä pöydässä 14.1.2026 kello 15.
Fiva pitää asuntolainakaton ja pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ennallaan – FA: Talouden elpymistä tärkeää tukea18.12.2025 13:05:23 EET | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) on päättänyt pitää asuntolainojen lainakaton perustasollaan. Ensiasunnon hankintaan otettujen lainojen katto on siis edelleen 95 prosenttia ja muiden asuntolainojen 90 prosenttia. Lisäksi Fivan johtokunta päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen 0 prosentissa. Finanssiala ry (FA) pitää Fivan päätöksiä hyvinä. Näissä oloissa makrovakauspolitiikan tulee osaltaan tukea talouden elpymistä.
Vaikka raportointisääntely kevenee, ei finanssiyhtiöiden tarve kestävyystiedolle ole katoamassa mihinkään17.12.2025 11:28:13 EET | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää pääosin tervetulleena virtaviivaistusta kestävyysraportointiin ja siihen liittyvään sääntelyyn. EU-parlamentti pääsi 16.12.2025 sopuun Omnibus I:ksi nimetystä paketista, joka väljentää kestävyysraportoinnin vaatimuksia. Kevennyksestä huolimatta yritysten kannattaa edelleen raportoida kestävyystiedoistaan. Finanssialan yhtiöt tarvitsevat edelleen kestävyystietoa vihreiden rahoitustuotteiden tarjoamiseksi sekä oman kestävyysraportointinsa ja riskienhallintansa tueksi. Pk-yritykset ovat keskeisessä roolissa EU:n ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden saavuttamisessa.
Joustot asuntorahoituksen sääntelyyn tervetulleita – ensiasunnon ostoon tarvittaisiin lisää liekaa13.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää joustoja asuntorahoituksen sääntelyyn. Finanssiala ry kannattaa sääntelyn joustoja ja keventämistä. FA:n näkemyksen mukaan maltilliset joustot tukevat asuntomarkkinoiden toimivuutta ja helpottavat asunnon hankintaa ilman, että luotonannon riskit kasvavat hallitsemattomasti. Hallituksen esitykset perustuvat puoliväliriihessä tehtyihin linjauksiin. Nyt ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan huhtikuun alussa 2026.
FA:n Ahosniemi: EKP:n suosituksissa suunta on oikea, mutta sääntelyn järkevöittäminen ei saa jäädä näennäiseksi11.12.2025 18:29:13 EET | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi pitää myönteisenä, että sääntelyn yksinkertaistamisen tarve on tunnistettu Euroopan keskuspankin (EKP) neuvoston perustaman korkean tason työryhmän suosituksissa, mutta huomauttaa, että ehdotukset jäävät vielä yleiselle tasolle ja moni asia kaipaa täsmennystä. Ahosniemen mukaan pääomavaatimusten päällekkäisyys vaikeuttaa pankkien mahdollisuuksia myöntää lainoja ja rahoittaa talouskasvua, ja että korjausten tulee aidosti vähentää vaatimusten tasoa, ei vain muuttaa niiden muotoa. Ahosniemi pitää viranomaisraportoinnin järkiperäistämistä ja sääntelyn yksinkertaistamista tärkeinä, mutta muistuttaa, että esitetyt ehdotukset eivät vielä ratkaise EU:n pankkisääntelyn haasteita. EKP julkaisi 11.12.2025 EKP:n neuvoston perustaman korkean tason työryhmän suositukset, joiden tavoitteena on yksinkertaistaa eurooppalaisten pankkien sääntelyä ja valvontaa. Suosituksilla luodaan pohjaa komission lainsäädäntöaloitteille, joilla voidaan karsia hallin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

