Ruisrockiin yli 20 uutta artistikiinnitystä: Mukana Machine Gun Kelly ja slowthai

Ruisrockiin kiinnitetty yhdysvaltalainen Machine Gun Kelly on suunnannäyttäjä, joka ravistelee musiikkikenttää ja kohahduttaa julkituloillaan. Monipuolinen artisti liikkuu genrejen välillä niittäen mainetta nopealla rapilla, kitarariffiin nojaavalla pop-punkilla ja kaikella siltä väliltä. Tuoreella mainstream sellout -albumilla maailmansuosiotaan kasvattava tekijä on osoittanut menestyksen olevan mahdollista halki viihdekentän, yli genrerajojen ja vain omia sääntöjään noudattaen.
Ruissalossa nähdään myös listoja hallinnut englantilaisräppäri slowthai. Brittinuorten äänenä tunnetun artistin suorista riimeistä kuuluvat vertaisten huolet ja vaietutkin kamppailun aiheet. Artistin tuotantoa leimaa röyhkeä flow ja haavoittuvuutta tihkuvat lyriikat, jotka grime ja punk rock -energia sitoo vangitsevaksi kokonaisuudeksi. Vaikeat aiheet ja kontrastinen leikkisyys ovat ominta slowthaita.
Kotimaisia huippuartisteja ja kovimpia nousijoita
Ruisrockissa villitsevät sukupolvikokemuksia luova Apulanta ja Vesala, joka soittaa toisen kesän kahdesta festarikeikastaan Ruisrockissa. Myös herkkää pop-musiikkia tekevät Anna Puu ja Yona sekä maineikkaat laulaja-lauluntekijät Maija Vilkkumaa ja Olavi Uusivirta nähdään Ruissalossa.
Kotimainen rap ja hiphop on laajalti edustettuna. Lavalle nousevat vasta menestysalbumin julkaissut Sexmane, Cledos, Costi ja turkulaisräppäri jambo. Ruisrockissa nähdään myös viime vuoden nousijat Ege Zulu ja Ramses II sekä Mouhous. Poppia festivaalille tuovat Isac Elliot, BESS, Nelli Matula ja tuore UMK-kilpailija KUUMAA. Pehmeää pop-energiaa Ruissalon rannoille tuovat Younghearted ja VIIVI.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa talven aikana. Kolmen päivän VIP- ja Ruisrock Plus -lippujen myyntiin tulon myötä festivaalin kaikki kolmen päivän lipputyypit ovat nyt myynnissä Tiketissä.
18.1.23 mennessä julkaistut artistit:
Aliisa Syrjä
Anna Puu
Apulanta
Antti Tuisku
BEHM
Benjamin
BESS
Cledos
Costi
Denzel Curry (US)
Ege Zulu
Erika Vikman
Etta
Gettomasa
Haloo Helsinki!
Isac Elliot
jambo
Jami Faltin
KUUMAA
Lil Nas X (US)
Machine Gun Kelly (US)
Maija Vilkkumaa
Mouhous
Nelli Matula
Olavi Uusivirta
pehmoaino
PinkPantheress (UK)
Ramses II
Sexmane
Skrillex (US)
slowthai (UK)
Vesala
VIIVI
Yona
Younghearted
Yung Lean (SE)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi
Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RUISROCK
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruisrock
Camila Cabello, Axwell ja Joost Ruisrockiin10.12.2024 11:30:00 EET | Tiedote
Turun Ruissalossa 4.–6.7.2025 järjestettävän Ruisrockin tähän mennessä julkistettu ohjelma kattaa jo lähes neljäkymmentä nimeä.
Ruisrock kutsuu mukaan Siisti Biitsi -talkoisiin17.9.2024 16:17:04 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi -siivoustalkoot järjestetään Ruissalon Kansanpuistossa torstaina 19.9. klo 15–18. Kaikille avoimissa talkoissa on mahdollista tehdä hyvää, tavata tuttuja ja nauttia raikkaasta syyssäästä Ruissalon luonnossa.
Loppuunmyyty Ruisrock on juhlittu: Viikonloppu oli täynnä iloa, onnellisuutta ja sykähdyttäviä esiintymisiä8.7.2024 00:53:45 EEST | Tiedote
Viikonloppuna järjestetty Ruisrock oli jälleen loppuunmyyty. Suomen suurin ja kaunein festivaali toi Ruissalon saarelle 105 000 juhlijaa, yli 100 upeaa artistia ja ainutlaatuisen festivaalitunnelman.
Ruisrockin loppuunmyyty perjantai kokosi yhteen 35 000 juhlijaa6.7.2024 03:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden odotus palkittiin ja Ruissalo täyttyi iloisista juhlijoista. Ensimmäinen festaripäivä tarjoili liekehtivän kuumia vetoja, yhteislaulantaa sekä lukuisia vierailijoita eri keikoilla. Ruisrockin lauantain liput ovat myös loppuunmyyty.
Ruisrockin ohjelma on valmis12.6.2024 10:45:00 EEST | Tiedote
Brittiduo Disclosuren lisäksi Ruisrockin ohjelmisto täydentyy erityisesti DJ-ohjelman osalta. Ohjelma on kaikkiaan yli sadan esiintyjän laajuinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme