Osuuskauppa Arinan kesätyöhaku 2023 on käynnissä

Kesätyöpaikkoja tarjolla ympäri Pohjois-Suomea
Arina tarjoaa kesätyöpaikkoja esimerkiksi Prismoista, S-marketeista, Saleista ja ABC-liikennemyymälöistä sekä ravintoloista, kahviloista ja hotelleista. Lisäksi Sokos-tavaratalot, Emotionit, Tälläämöt sekä S-Pankki ja Omistajapalvelupisteet etsivät kesäsesonkiin reippaita kesätyöntekijöitä.
– Osa Arinan kesätyöpaikoista on tarkoitettu nuorten ensimmäisiksi työpaikoiksi 2–3 viikon työharjoittelujaksolla. Pidemmät, koko kesän kestävät työsuhteet taas on tarkoitettu ammattilaistemme sijaistamiseen sekä kaupallisen sesongin varmistamiseen. Olemme pääyhteistyökumppanina Vastuullinen työpaikka -kampanjassa ja sitoudumme muun muassa suunnittelemaan ja toteuttamaan hyvän perehdytyksen, jonka avulla nuori pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy, kertoo rekrytointiasiantuntija Aino Saksio.
– Meillä työskentelee yli 3000 osaajaa. Työntekijöidemme tyytyväisyys on meille erityisen tärkeää ja haluamme toteuttaa kehittävää johtamista myös kesätyöntekijöille, Saksio lisää.
Perehdytykseen panostetaan
Pohjois-Suomen suurimpana yksityisenä työnantajana Osuuskauppa Arina kantaa isoa vastuuta nuorista yhteiskunnallisesti.
– Osuuskauppa on turvallinen ja vastuullinen paikka aloittaa työura. Panostamme työntekijöiden perehdytykseen ja olemmekin saaneet siitä paljon positiivista palautetta. Laadukkaan alkuperehdytyksen jälkeen työntekijä tekee verkkokoulutuksia, jonka jälkeen hänet perehdytetään toimipaikassa käytännön asioihin. Tutkimusten mukaan perehdytyksemme taso on reilusti yli Suomen normin, toteaa henkilöstöjohtaja Minna Salonen.
– Haluamme, että nuoret saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työelämästä ja pääsevät tekemään töitä monipuolisesti yhdessä ammattitaitoisten työkavereiden kanssa. Tänä päivänä työnantajaa valittaessa nuorille merkitsee palkan lisäksi myös mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, työnantajan vastuullisuus ja eettisyys sekä työn merkityksellisyys. Osuustoiminta, sen arvopohja ja Arinan tapauksessa myös sen merkitys Pohjois-Suomen elinvoimaisuudelle puhuttelee nuoria ja luo merkityksellisyyttä työhön, Salonen summaa.
Kesätöistä työuralle
Usea arinalainen on aloittanut työuransa kesätöistä osuuskaupasta ja onnistuneet kokemukset kantavat pitkälle. Vuosittain noin kolmasosalle kesätyöntekijöistä tarjoutuu syksyllä mahdollisuus jatkaa pysyvästi Arinan työntekijänä. Joustavat työsuhteemme tarjoavat nuorelle mahdollisuuden työskentelyyn esimerkiksi opintojen ohella.
– Olen ollut kesätöissä Arinalla jo useampana kesänä. Aiemmin S-marketissa ja Prismassa kesä-ässänä ja viime kesänä pääsin töihin Oulun Sokokselle. Minusta on ollut hienoa nähdä erilaisia työtehtäviä ja saada kokemusta sekä market- että erikoistavarakaupasta. Jokaisessa työtehtävässä minut on perehdytetty hyvin ja työkavereilta on aina voinut kysyä apua tarvittaessa. Olen kokenut Arinan luotettavaksi ja joustavaksi työnantajaksi, ja esihenkilöni ovat aina huolehtineet hyvin meistä kesätyöntekijöistä. Oli mahtavaa, että kesän jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa töitä Sokoksella opintojen ohessa. Meillä on ihana työporukka ja mielekäs työ, niin oli helppo vastata kyllä, sanoo Oulun Sokoksella myyjänä toimiva Mila Mattila.
Yli 18-vuotias kesätyöntekijä saa S-ryhmän yli 1900 toimipaikasta bonuksen lisäksi ostoetua tuotteesta riippuen jopa 3–25 prosenttia. Kaupassa käynti ja ravintolassa syöminen on siis ässäläisille kesätyöntekijälle aina halvempaa.
Kesätyöhakemuksia otetaan vastaan osoitteessa arina.fi/kesätyöt ja samasta paikasta löytyy myös vastauksia kesätyöntekijöitä kiinnostaviin asioihin, kuten työtehtäviin sekä arinalaisten uratarinoita.
Arinan kesätyöhaku päättyy18 vuotta täyttäneiden osalta 5.2.2023. Osa valinnoista tehdään jo hakuaikana ja kaikki valinnat pyritään tekemään maaliskuun loppuun mennessä. Osuuskauppa Arina työllistää myös alle 18-vuotiaita kesä-ässiä palkallisen 2-3 viikon työharjoittelun tai kesäsetelin avulla. Kesä-ässä haku on käynnissä 31.3.2023 asti. Yhdellä hakemuksella voi hakea useaan toimipaikkaan ja työtehtävään.
Kesä ihan äSSänä -tapahtumat
Arina järjestää kolme ”Kesä ihan äSSänä” -pop up tapahtumaa, joissa paikalla olevat arinalaiset asiantuntijat kertovat kesätöistä Arinalla.
- Oulu 18.1.2023 klo:13-18 Kauppakeskus Valkean neuvottelutilat 4 krs.
- Rovaniemi 30.1.2023 klo:13-18 Dooris, Sokos Hotel Vaakunan yhteydessä
- Kemi 31.1.2023 klo:13-18 Kemin Prisman aulatilat
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kesätyö Osuuskauppa Arinalla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Salonenhenkilöstöjohtaja
Puh:+358 40 569 0980minna.l.salonen@sok.fiAino SaksiorekrytointiasiantuntijaOsuuskauppa Arina
Puh:044 788 6455aino.saksio@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Hallinto-oikeus kumosi Rovaniemen kaupunginvaltuuston asemakaavaa koskevan päätöksen – Rovaniemen tornihotellihankkeen eteneminen keskeytyy18.12.2025 13:46:11 EET | Tiedote
Hallinto-oikeus on tänään julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan hallinto-oikeuden kumonneen Rovaniemen kaupunginvaltuuston asemakaavan muuttamista koskevan päätöksen. Päätös olisi mahdollistanut hotellin rakentamisen Lapinmaa-kortteliin. Päätös tarkoittaa, että Osuuskauppa Arinan suunnittelema hanke ei etene alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Päätöksellä on vaikutuksia myös korttelikokonaisuuden osaksi suunnitellun uuden Sale-myymälän uudistamiseen.
Arinan hallinnon syyskokouksissa päätettiin keskeisistä henkilövalinnoista vuodelle 202610.12.2025 10:53:10 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arinan edustajisto ja hallintoneuvosto kokoontuivat sääntömääräisiin kokouksiinsa päättämään vuoden 2026 henkilövalinnoista hallintoneuvostoon, hallitukseen sekä Arinan edustajiksi SOK:n osuuskunnan kokoukseen huhtikuussa 2026.
Uusi Prismakeskus avautuu kasitien varrelle Raaheen – monipuolinen palvelukeskittymä palvelee asiakkaita 12.11.2025 alkaen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa kauan odotetun Prismakeskuksen Raahen Mettalanmäelle keskiviikkona 12.11.2025 klo 8:45. Avausnauhaa ovat leikkaamassa paikalliset esikoululaiset yhdessä arinalaisten kanssa.
Frans & Chérie uudistui – rovaniemeläisille oma pala Ranskaa4.11.2025 14:07:55 EET | Tiedote
Frans & Chérie -ravintola Rovaniemen sydämessä on kokenut täydellisen uudistuksen. Ravintola on toiminut nykyisessä osoitteessa Original Sokos Hotel Rovaniemen Vaakunan yhteydessä jo vuodesta 1992 lähtien ensin Fransmannina ja viimeiset yhdeksän vuotta Frans & Chérienä. Kauan odotettu uudistus on valmis ja ravintola on saanut täysin uuden upean ilmeen.
Arina sulkee Sale Piippolan31.10.2025 14:35:45 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina on päättänyt sulkea Sale Piippolan. Myymälän sulkemista selvitettäessä Piippolan Salessa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena myymälä on päätetty sulkea viikolla 51. Sale Piippolan henkilökunnalle pyritään tarjoamaan töitä Arinan muista toimipaikoista alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
