Keskuskauppakamari purkaisi apteekkisääntelyä ja siirtäisi itsehoitolääkkeiden myyntiä myös vähittäiskauppoihin

”Yrityksillä on oltava reilut ja tasapuoliset edellytykset kilpailla markkinoilla parhaimman laadun takaamiseksi. Raskas apteekkisääntely estää apteekkeja vastaamasta asiakkaiden tarpeisiin ja kysyntään. Asiakkaille apteekkisääntelyn purkaminen tarkoittaisi apteekkien määrän lisääntymistä, aukioloaikojen kasvamista ja lääkkeiden hintojen alenemista”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2020 tekemän apteekkimarkkinoita koskevan selvityksen mukaan apteekkien määrä on pysynyt melkein samana vuodesta 2010 vuoteen 2018, vaikka lääkkeisiin ja lääkinnällisiin kulutustavaroihin käytettävä vuosittainen summa on kasvanut samassa ajassa noin 600 miljoonalla eurolla.
Keskuskauppakamarin mukaan veronmaksajille kallis apteekkijärjestelmä ei vastaa enää nyky-yhteiskunnan tarpeita. Keskuskauppakamari esittää apteekkien määrän lisäämiseksi ilmoitusmenettelyä, joka mahdollistaisi apteekin perustamisen nykyistä helpommin.
”Tällä hetkellä apteekkien määrän tiukka sääntely tekee uusien apteekkien avaamisen vaikeaksi, vaikka tarvetta ja kysyntää olisi. Apteekkisääntelyssä tulisikin luopua tarveharkinnasta ja apteekin perustaminen pitäisi tehdä mahdolliseksi ilmoitusmenettelyllä, jos perustaja ja apteekki täyttävät lain vaatimat edellytykset apteekkitoiminnan harjoittamiseen. Näin pidetään huolta turvallisuudesta ja ammattitaidosta”, sanoo Romakkaniemi.
Keskuskauppakamari sallisi apteekkitoiminnan harjoittamisen yhtiömuodossa nykyisen proviisorimallin sijasta. Farmaseuttinen osaaminen säilyisi lupamenettelyn avulla ja lääkelain asettamin vaatimuksin.
”Apteekkien omistajuus on nykyisin rajattu vain proviisoreille ja apteekin yhtiömuodon tulee olla yksityinen elinkeinonharjoittaja. Tämä omistajuusmalli on historiallinen jäänne, jonka perusteet ovat murtuneet. Riittävä ammattitaito ja farmaseuttinen osaaminen voidaan taata lupamenettelyn avulla myös muunlaisella omistuspohjalla”, sanoo Romakkaniemi.
Keskuskauppakamari siirtyisi apteekkien määrän sääntelystä laadullisiin kriteereihin, joka takaisi apteekkien palvelutason ja turvaisi lääkkeiden saatavuuden ympäri Suomen. Samalla itsehoitolääkkeiden saatavuutta parannettaisiin vapauttamalla reseptivapaiden itsehoitolääkkeiden myynti vähittäiskaupoilla.
”Lääkkeiden saatavuuden ja maan kattavan lääkehuollon turvaamiseksi täyden palvelun apteekeille pitää määritellä minimitaso lääkevaraston sisällöstä ja koosta. Myös reseptivapaiden itsehoitolääkkeiden myynti tulee vapauttaa vähittäiskaupoille kuten muissakin Pohjoismaissa on tehty. Myynnin salliminen vähittäiskaupoissa parantaisi itsehoitolääkkeiden saatavuutta sekä alentaisi lääkkeiden hintoja”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen on mahdollista tehdä hallitusti niin, että lääkeneuvonta toteutuu. Itsehoitolääkkeille voidaan asettaa myös osto- tai pakkauskokorajoituksia.
”Tosiasiallisesti muutosta on jo tapahtunut, eikä maailma ole kaatunut pelotteluista huolimatta. Jo nyt osassa liikenneasemia on otettu käyttöön apteekkien palvelukaappeja, jotka ovat auki liikennemyymälän aukiolojen kanssa samassa tahdissa. Liikenneaseman henkilökunta on perehdytetty, eivätkä he saa antaa asiakkaille lääkeneuvontaa tai myydä asiakkaille kerralla yhtä pakkausta enempää. Palvelupisteessä on lääkeneuvontaa varten myös puhelin, josta asiakas saa apteekin henkilökunnan kiinni niin halutessaan. Tämä on loistava esimerkki toimivasta asiakaspalvelusta, jota voisimme laajentaa Suomeen laajemminkin tiukkaa ja veronmaksajille kallista sääntelyä purkamalla”, sanoo Romakkaniemi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme