EU:n ECSP-toimilupa Invesdor Groupiin – mahdollistaa Euroopan laajuiset joukkorahoituskierrokset

EU:n hyväksymän ECSP-asetuksen (European Crowdfunding Service Provider, eurooppalainen joukkorahoituspalveluntarjoaja) tavoitteena on saattaa yritykset ja sijoittajat yhteen EU:n sisämarkkinoilla toimivilla rahoitusalustoilla yli kansallisten rajojen. Asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt koko EU:n alueella yritysten rahoitukseen liittyvien oman ja vieraan pääoman ehtoisten joukkorahoituspalvelujen tarjoamiselle.
Suomessa, Saksassa ja Itävallassa toimiva joukkorahoitusalusta Invesdor on ensimmäinen DACH-alueen palveluntarjoaja, jolla on hallussaan ECSP-toimilupa. Toimiluvan haltijana Invesdor GmbH voi hakea sijoittajia kaikista EU:n jäsenvaltioista, mikä sujuvoittaa pääomankeruuprosessia Euroopassa.
"Itävallan toimilupa on merkittävä askel koko Invesdor Groupille, sillä se vie meidät lähemmäksi tavoitettamme kasvaa johtavaksi joukkorahoituspalvelujen tarjoajaksi Euroopassa", Invesdorin Pohjoismaiden-toimitusjohtaja Mari Lymysalo kertoo.
”Yritykset voivat Invesdor GmbH:n kautta kerätä pääomaa sijoittajilta ympäri Eurooppaa alhaisin transaktiokustannuksin ja toisaalta sijoittajat voivat osallistua rahoituskierroksiin yli Euroopan rajojen. Toimilupa kattaa yhtiön koko tuoteportfolion. Tavoitteemme on tarjota tällaisia crossborder-kierroksia kasvavissa määrin”, Lymysalo selventää.
Invesdor Group on toteuttanut viime vuodet laajentumisstrategiaa Euroopan tärkeimmillä markkinoilla. Suomalainen Invesdor, saksalainen Kapilendo ja itävaltainen Finnest fuusioituvat kesällä 2022, ja marraskuussa Invesdor Group tiedotti fuusioaikeestaan alankomaalaisen Oneplanetcrowdin kanssa.
”Olemme matkalla kohti yleiseurooppalaista joukkorahoitusta. Toimintamallimme mahdollistaa entistä laajempia sijoitusmahdollisuuksia, parempaa maantieteellistä hajautusta ja monipuolisempia sijoitustuotteita. Pidämme tätä ratkaisevana lisäarvona sekä yrityksille että sijoittajille", sanoo Invesdor Groupin toimitusjohtaja Christopher Grätz.
Invesdor
Invesdor Group on yhdessä Oneplanetcrowdin kanssa yksi suurimmista eurooppalaisista sijoitus- ja rahoitusalustoista yli 436 miljoonan euron välitetyllä rahoitusvolyymilla. Se toimii tällä hetkellä Suomessa, Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Berliinissä. Digitaalinen Invesdor-sijoitusalusta tarjoaa räätälöityjä rahoitusratkaisuja pörssin ulkopuolisille yrityksille. Sijoittajat voivat sijoittaa yrityksiin ja uusiutuvan energian hankkeisiin eri puolilla Eurooppaa ja valita laajasta valikoimasta oman ja vieraan pääoman ehtoisia sijoitusmahdollisuuksia. Invesdor Group syntyi, kun maidensa johtavat rahoitusalustat Invesdor, Finnest ja Kapilendo fuusioituivat kesällä 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari LymysaloToimitusjohtajaInvesdor Nordics
Puh:+358 40 356 6160mari.lymysalo@invesdor.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand Communications OyArkadiankatu 16 B 26
00100 Helsinki, Finland
+358405670212http://www.mailand.fi
Mailand is a PR and public affairs consultancy for companies and organisations who want to lead better, serve better and increase their value. Therefore, our clients include people and businesses, who excel in rethinking industries and making a positive impact in the society.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Valour listaa neljä ETP:tä Brasilian B3-pörssiin4.12.2025 17:02:09 EET | Tiedote
Tukholma, 4.12.2025 - DeFi Technologiesin tytäryhtiö, johtava pörssinoteerattujen digitaalisten ETP-tuotteiden liikkeeseenlaskija Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (yhdessä "Valour"), ovat saaneet B3 S.A. (Brasil, Bolsa, Balcão, "B3") -yhtiöltä hyväksynnän listata neljä ETP- tuotetta BDR:n kautta.
Johan Wattenström Nasdaq-listatun DeFi Technologiesin johtoon1.12.2025 10:16:58 EET | Tiedote
Tukholma 1.12.2025 – DeFi Technologies Inc. ("yhtiö" tai "DeFi Technologies") (Nasdaq: DEFT) (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B), on fintech-yhtiö, joka lähentää perinteisiä pääomamarkkinoita ja hajautettua rahoitusta toisiinsa. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty ruotsalainen Johan Wattenström.
Multitude 9M/2025: Vahvaa kannattavuuden kasvua ja operatiivista kehitystä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Zug, Sveitsi, 13.11.2025 – Multitude AG (jatkossa “Multitude” tai “konserni”) on eurooppalainen, Frankfurtin pörssissä listattu fintech-yritys, joka tarjoaa digitaalisia laina- ja verkkopankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille sekä toisille fintech-yrityksille (WKN: A40VJN, ISIN: CH1398992755). Multitude on julkaissut 9M/2025 lukunsa, jotka kertovat jatkuvasta hyvästä kehityksestä kaikissa liiketoimintayksiköissä eli kuluttajapankkitoiminnassa (Ferratum), pk-yrityspankkitoiminnassa (CapitalBox) ja tukkupankkitoiminnassa (Multitude Bank).
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme