Afrikan sarvikuonoista jo puolet yksityisomistuksessa. Miten käy suojelun?

Tutkijat tarkastelivat sitä, millaisia vaikutuksia on sarvikuonojen suojelutoiminnan siirtymisellä valtio-omisteisilta alueilta yksityisille ja yhteisöllisille alueille, ja kartoittivat myös uusia käytäntöjä sarvikuonojen suojelulle.

Afrikan sarvikuonojen määrä vähenee kestämättömän nopeasti tärkeimmissä kansallispuistoissa, ja nyt yli puolet mantereen jäljellä olevista sarvikuonoista elää yksityisalueilla.

Viime vuosikymmeneen asti suurin sarvikuonopopulaatio tavattiin Etelä-Afrikan Krugerin kansallispuistossa. Kuluneen kymmenen vuoden aikana tämä valtion hallinnoima puisto on kuitenkin menettänyt 76 % isosarvikuonoistaan ja 68 % pensassarvikuonoistaan. Sitä vastoin isosarvikuonojen määrä yksityismaalla on kasvanut tasaisesti saman ajanjakson aikana, etenkin Etelä-Afrikassa.

Yksityiset sarvikuononomistajat suojelevat tätä nykyä ainakin puolta maanosan jäljellä olevista sarvikuonoista, ja myös yhteisöjen omistamilla alueilla elävien sarvikuonojen määrä on kasvussa.

Frontiers in Ecology and the Environment -tiedelehdessä vastikään julkaistussa artikkelissa tutkijat Helsingin yliopistosta sekä eteläafrikkalaisista Stellenboschin ja Nelson Mandelan yliopistoista ovat koostaneet julkisesti saatavilla olevaa tietoa Afrikan maiden sarvikuonopopulaatioista luokiteltuna sen mukaan, omistaako maan valtio, yksityinen taho vai yhteisö.

Tutkijat tarkastelivat sitä, millaisia vaikutuksia on sarvikuonojen suojelutoiminnan siirtymisellä valtio-omisteisilta alueilta yksityisille ja yhteisöllisille alueille, ja kartoittivat uusia käytäntöjä sarvikuonojen suojelulle.

– Monissa eteläisen ja Itä-Afrikan maissa yksityiset ja yhteisölliset maanomistajat voivat saada tuloja luontomatkailusta, metsästyksestä ja elävien eläinten kaupasta, minkä ansiosta on taloudellisesti kannattavampaa käyttää maata villieläinten suojelemiseen kuin karjankasvatukseen, sanoo Hayley Clements, FT, yksi artikkelin kirjoittajista.

– Tämän johdosta sadat maanomistajat suojelevat sarvikuonoja maillaan.

Artikkelin toisen kirjoittajan, Dave Balfourin, FT, mukaan sarvikuonojen suojelemisen kustannus–hyötysuhde on kuitenkin muuttumassa:

– Salametsästyksen lisääntymisen takia yksityiset sarvikuonojen omistajat käyttävät nykyään turvatoimiin keskimäärin 150 000 dollaria vuodessa. Se on paljon enemmän kuin kansallispuistot pystyvät käyttämään yhtä sarvikuonoa tai suojeltua aluetta kohden. Yksityisillä mailla elävien sarvikuonopopulaatioiden elinpiiri on yleensä keskimäärin pienempi (100 km²) kuin Krugerin kansallispuiston (20 000 km²) kaltaisilla alueilla, minkä ansiosta niitä on todennäköisesti helpompi suojella. Yksityisten sarvikuonopopulaatioiden salametsästys onkin turvallisuuteen panostamisen takia ollut vähäisempää kuin joissakin tärkeimmissä kansallispuistoissa. Kasvavien turvallisuuskustannusten takia maanomistajat eivät kuitenkaan halua tai kykene jatkamaan sarvikuonojen suojelua. Osa päätyy myymään sarvikuononsa, usein tappiolla.

– On tärkeää, että tulevat linjaukset luovat uusia kannustimia kasvavien turvallisuuskustannusten kattamiseksi, mikä edistää sarvikuonojen suojelua yksityisellä ja yhteisöllisellä maalla, toteaa artikkelin johtava kirjoittaja, professori Enrico Di Minin.

– Voisivatko sarvikuonoja laajoilla alueilla suojelevat maanomistajat esimerkiksi saada verohelpotuksia? Voisiko heille myöntää hyvitystä hiilen sitomisesta tai luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta taikka jonkinlaisia sarvikuono-obligaatioita, kun otetaan huomioon sarvikuonojen rooli hiilenkierrossa? Voisivatko he saada sertifikaatteja laaja-alaisesta lajinhoidosta, mikä lisäisi heidän luontomatkailuun ja metsästykseen perustuvien tulonlähteidensä arvoa? Näihin ratkaisevan tärkeisiin kysymyksiin tarvitaan vastauksia, jotta voidaan tukea entistä kestävämpiä sarvikuonojen suojelustrategioita, hän jatkaa.

– Jos lisäkannustimia ei luoda, vaarana on, että yksityiset ja yhteisölliset sarvikuonojen suojelijat menetetään. Samalla menetetään puolet Afrikan jäljellä olevista sarvikuonoista,” Hayley Clements toteaa.

Jotta voidaan tietää, missä ja milloin sarvikuonoja voidaan tehokkaimmin suojella, tarvitaan myös entistä suurempaa läpinäkyvyyttä valtioiden toteuttamassa sarvikuonojen tilastoinnissa ja kannanhoidossa. Sarvikuonokantoja, salametsästystä ja turvatoimien kustannuksia koskevan ajantasaisen tiedon saatavuus voi auttaa tunnistamaan ja kvantifioimaan sarvikuonopopulaatioiden pitkän aikavälin kehitystä maanomistustyypistä riippumatta, tehostamaan niiden suojelua sekä lisäämään suuren yleisön tietoisuutta ja sen tarjoamaa tukea.

Lisätietoja (englanniksi):

Hayley Clements, FT
Helsinki Lab of Interdisciplinary Conservation Science (HELICS) -tutkimusryhmä, geotieteiden ja maantieteen osasto, Helsingin yliopisto
Centre for Sustainability Transitions -keskus, Stellenboschin yliopisto, Etelä-Afrikka
Sähköposti: clementshayley@gmail.com
Twitter: @HayleySClements; @HELICS_Lab; @CST_SU

Enrico Di Minin, professori
Helsinki Lab of Interdisciplinary Conservation Science (HELICS) -tutkimusryhmä, geotieteiden ja maantieteen osasto, Helsingin yliopisto
Sähköposti: enrico.di.minin@helsinki.fiPuhelin: 02941 50770
Twitter: @EnTembo; @HELICS_Lab

Dave Balfour, FT
Centre for African Conservation Ecology -keskus, Nelson Mandela -yliopisto, Etelä-Afrikka
Sähköposti: environ1@mweb.co.za

Artikkeli: Clements, Hayley; Balfour, Dave; Di Minin, Enrico. Importance of private and communal lands to sustainable conservation of Africa’s rhinoceroses. Frontiers in Ecology and the Environmentdoi: https://doi.org/10.1002/fee.2593