UKKO.fi

UKKO.fi vaatii rakennusalan kevytyrittäjyyteen yhteisiä pelisääntöjä

Jaa
Media on viime aikoina nostanut esiin rakennusalan kevytyrittäjyyteen liittyviä epäkohtia. Tämä langettaa varjon myös alalla eettisesti toimivien yrityksien ja toimijoiden päälle. UKKO.fi ei hyväksy minkäänlaista hyväksikäyttöä tai kevytyrittäjien epäeettistä kohtelua oli kyseessä palkkion maksu tai työturvallisuus.

UKKO.fi on yrityksen koko kymmenvuotisen toimintansa ajan panostanut vahvasti käyttäjiensä ja samalla kaikkien itsenäisten yrittäjien etujen ajamiseen. Lisäksi kevytyrittäjyydellä on tärkeä rooli harmaan talouden torjunnassa.

 - On erittäin hyvä, että aiheesta keskustellaan ja ihmisten tietoisuus tätä kautta parantuu. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että kevytyrittäjyys ei ole ongelman ydin, vaan työntarjoajien piittaamattomuus, tietämättömyys tai tahalliset väärinkäytökset. Rakennusalalle tarvitaan pikaisesti selkeät pelisäännöt ja kaikkien toimijoiden on sitouduttava niiden noudattamiseen, kertoo UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.

UKKO.fi palveluiden kautta laskuttaa tuhansia rakennusalan ammattilaisia. Ukko.fi kannustaa Rakennusliittoa valistamaan toimeksiantajia sekä vaatimaan heitä vastuulliseen toimintaan kaikkien työtä tekevien henkilöiden kanssa. 

- Kevytyrittäminen on tullut jäädäkseen ja on monelle työntekijälle sopiva tapa omalla työllä ansaitsemiseen. Toimimalla tunnettujen ja vastuunsa kantavien laskutuspalveluiden kanssa toimeksiantaja kantaa oman vastuunsa ja varmistaa, että ei ole tietämättään tukemassa harmaata taloutta, ihmiskauppaa ja nyt esille tulleen tapauksen kaltaista räikeää riistoa, lisää Lauri Timgren.

UKKO.fi on muiden Uusi työ ry:n jäsenyritysten tavoin sitoutunut noudattamaan toiminnassaan yhdistyksen eettisen toiminnan periaatteita https://www.ukko.fi/yrittajyyskoulu/ukko-fi-on-vastuullinen-toimija/

Käytännön tasolla näiden eettisten periaatteiden noudattaminen näkyy Ukko.fin toiminnassa esimerkiksi siten, että käyttäjältä vaaditaan luotettava vahva tunnistautuminen ennen kuin hän voi aloittaa laskuttamisen UKKO Kevytyrittäjänä. Tämän myötä on mahdotonta rekisteröidä henkilöä kevytyrittäjäksi ilman hänen suostumustaan. Lisäksi UKKO.fi on vakuuttanut kevytyrittäjät YEL-, tapaturma- ja vastuuvakuutuksin ja opastamme heitä tunnistamaan työ- ja toimeksiantosuhteen erot.

- Me olemme yhteiskunnallisesti vastuullinen toimija. Asiakkaidemme taustasta riippumatta neuvomme heitä oman työn hinnoittelussa, veroasioissa ja eläkevakuutuksissa ja kauttamme saa myös esimerkiksi Valttikortin rakennustyömaille, Lauri Timgren.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

UKKO.fi
UKKO.fi
Itämerenkatu 1
00180 HELSINKI

https://ukko.fi

Työelämä on muuttunut ja yrittäjyys on murroksessa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjyyden kaikille ja tekee yrittämisestä helppoa. Yhdeksän vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yli 140 000 kevytyrittäjää yrittäjyyden polulle, heidän tekemästään työstä on maksettu veroja yli 115 miljoonaa euroa ja työtä on tehty yli 500 000 toimeksiannon verran. UKKO.fi on ollut tärkeässä roolissa myös harmaan talouden ehkäisemisessä. Tänä päivänä UKKO.fi auttaa myös toiminimiyrittäjiä ja lisäksi tarjoaa helppotajuista ja ymmärrettävää tietoa yrittäjyydestä kaikille avoimessa Yrittäjyyskoulussa. Koska aina kannattaa yrittää ja ilman yrittämistä UKKO.fikin olisi ollut vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

UKKO.fi-kysely: Näin arvonlisäveroon liittyvät muutokset ovat vaikuttaneet pienyrittäjien arkeen23.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

UKKO.fi:n tuoreen pienyrittäjyysbarometrin (N=1515) tulokset osoittavat, että suomalaiset pienyrittäjät näkevät taloudessa positiivisia merkkejä alkuvuonna 2025. Uusia asiakkaita on löytynyt aiempaa enemmän, työtä on sovittu pidemmälle tulevaisuuteen ja niin kassavirta kuin yleinen taloudellinen tilanne näyttävät hieman valoisammilta kuin viime syksynä.

Grand One -kilpailun ensimmäisen freelancer-kategorian voittaja julkistettu – UKKO.fi halusi nostaa esiin itsenäisten ammattilaisten työn arvon28.3.2025 15:29:45 EET | Tiedote

Eilen järjestetyssä Suomen suurimmassa ja arvostetuimmassa digitaalisen median kilpailussa, Grand Onessa, palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa työ freelancer-kategoriassa. Kategorian voittajaksi valittiin HUO—WU eli Erno Forsström, jonka työ 404—GEN vakuutti tuomariston poikkeuksellisella luovuudellaan, teknisellä taidokkuudellaan ja vaikuttavuudellaan.

Näin paljon keikkatyöstä tienaa joulusesonkina - laskutusmäärät enteilevät koronaa edeltävien vuosien tasoa20.11.2024 09:50:05 EET | Tiedote

Bilebändit, trubaduurit, taikurit, DJ:t ja koomikot - esiintyvien taitelijoiden vuoden kuumin sesonkin on juuri nyt. Pikkujoulukausi on monelle esiintyvälle taiteilijalle vuoden vilkkain aika, ja sen vaikutus näkyy myös keikkatyön laskutuksessa. UKKO.fi-palvelun kautta laskutettavien pikkujoulukeikkojen määrä alkaa kasvaa marraskuun puolivälistä lähtien, kun yritykset ja yhteisöt aloittavat pikkujoulukauden vieton. Laskutus on korkeimmillaan joulukuun alussa ja jatkuu kuun loppuun asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye