Yleisö ja yritykset löysivät takaisin Logomoon – tästä vuodesta odotetaan ennätysvuotta

Logomon tapahtumavuosi 2022 oli todella monipuolinen sisältäen niin kansainvälisiä kongresseja, yritysjuhlia, satojen vieraiden illallisia sekä erilaisia keikkoja ja pari maailmantähtien konserttiakin. Kävijöitä Logomossa vieraili noin 295 000.
Yritystapahtumien sekä tapahtuma- ja aitiopakettien myynnin huima kasvu olivat kuitenkin Logomon vuoden 2022 selkeitä valopilkkuja.
– Erityisesti yritystapahtumien koot kasvoivat tänä vuonna ja meillä oli monia isoja, monipäiväisiä yritystilaisuuksia. Aitioiden käyttöaste on ollut ennätystasolla ja aitiot myytiinkin loppuun monessa tapahtumassa. Tapahtumapakettien myynnissä tehtiin puolestaan kaikkien aikojen ennätys. Vaikka etätyö on tullut jäädäkseen, myös toimitilapuolella oli vilkasta ja uusia vuokralaisia tuli taloon. Lisäksi Logomon lauantaibrunssi oli käytännössä koko vuoden loppuunmyyty, iloitsee Logoon myyntipäällikkö Henna Kakko.
Toiminta normalisoitui vasta keväällä
Koronarajoitusten vuoksi tapahtumatalon toiminta palautui normaaliksi vasta maalis-huhtikuun taitteessa. Tästä huolimatta Logomossa nähtiin yleisötapahtumia viime vuonna yhteensä 134. Elokuvanäytöksiäkin oli yli 200.
– Koronan vuoksi kävijämäärät olivat vielä keväällä varmasti hieman maltillisempia varsinkin yritystapahtumissa, mutta etenkin loppuvuodesta yleisö löysi keikoille todella hyvin ja moni tapahtuma myytiinkin loppuun, Kakko kertoo.
Vuoden trendinä oli, että tilavarauksia tehtiin todella lyhyellä varoitusajalla. Myös tapahtumakävijät aktivoituivat lippukaupoille vasta lähempänä itse tapahtumaa.
– Nyt kuitenkin on alettu palata takaisin niin sanottuun vanhaan normaaliin ja varauksia tehdään hyvissä ajoin. Asiakkaiden luotto siihen, että tapahtumia todella saa järjestää eikä niitä enää peruta, on selkeästi palautunut pikkuhiljaa, Kakko uskoo.
Uudistuksia ja monipuolista ohjelmaa
Logomon vuosi 2023 näyttää erittäin hyvältä ja tällä hetkellä etenkin yritystapahtumia varataan kovaa tahtia. Varauksia on vuodelle 2025 asti.
Myös Logomon Teatroon ja elokuvakonseptiin on tulossa päivityksiä. Lisäksi neljättä kertaa järjestettävä Logomon Terassikesä ilahduttaa jälleen Turun kesätapahtumatarjontaa hieman uudistuneena.
– Tänäkin vuonna päästään nauttimaan myös Uuden Musiikin Kilpailun ja The Voice of Finlandin suorista tv-produktioista. Esimerkiksi UMK myi loppuun vain muutamassa tunnissa. Kevään tapahtumatarjonnasta on tulossa hyvin monipuolinen. Tammikuussa meillä on Urheilugaala ja vastaavanlaisia isoja illallistilaisuuksia on tiedossa muitakin, mikä on tosi kiva juttu. Kesäkuun Michelin-tähtien jakogaala on myös meille suuri kunnia, Kakko luettelee.
Ensi syksy on Logomossa erityisesti kongressien ja konferenssien aikaa.
– Myös pikkujoulukauden ohjelmatarjonta tulee olemaan todella kiinnostava. Odotamme jo kovasti, että sen ohjelmisto päästäisiin julkistamaan, Kakko vihjaa.
Tavoitteena ennätysvuosi
Logomon tavoitteet kuluvalle vuodelle ovat kovemmat kuin koskaan niin kävijä- kun tapahtumamäärissä. Logomo tavoitteleekin kasvua kaikilla mittareilla.
– Tänä vuonna panostamme entistä enemmän yritystapahtumapuoleen ja toivomme, että Logomossa nähdään tulevaisuudessa myös isojen tapahtumien rinnalla pienempiä, noin 50–300 hengen tilaisuuksia, Kakko päättää.
Lisätietoja:
Henna Kakko
Myyntipäällikkö
Logomo
p. 040 839 4957
henna.kakko@logomo.fi
logomo.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii vanhassa VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Konserttien lisäksi Logomossa järjestetään kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä noin 90 yrityksessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
Logomon Terassikesästä urbaani, koko kesän kulttuurifestivaali – luvassa runsaasti myös maksutonta ohjelmaa15.6.2023 14:04:04 EEST | Tiedote
Logomon Terassikesä on tänä vuonna yli seitsemän viikon pituinen taide- ja kulttuurifestivaali. About Art 2023 -nykytaidenäyttelyn lisäksi Logomossa nähdään kaiken kaikkiaan yli 60 esiintyjää. Uutuutena Terassikesässä on myös paljon ilmaistapahtumia.
Logomon kesänäyttelyssä teoksia yli 30 kotimaiselta ja kansainväliseltä nykytaiteilijalta17.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Turun kesän kulttuuritarjonta täydentyy kansainvälisellä taidenäyttelyllä, kun Logomoon rakentuu kesän ajaksi Suomen suurin nykytaiteen pop up -näyttely. Makasiini Contemporaryn kuratoimassa kattavassa ryhmänäyttelyssä nähdään teoksia nykytaiteen eri kentiltä maalauksen, kuvanveiston ja valokuvan muodossa.
Logomon Terassikesä tuo jälleen yli 20 ulkoilmakeikkaa Turun kesään29.3.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuonna yli 6 000 kävijää kerännyt Logomon Terassikesä laajenee koko kuumimman kesäkauden mittaiseksi keikkaputkeksi. Luvassa on yli 20 monipuolista ja korkeatasoista ulkoilmakeikkaa Logomon urbaanilla tapahtuma-alueella.
Katja Leppäkoskesta Logomon uusi toimitusjohtaja14.2.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Logomo Oy:n ja Logomon Tapahtumatilat Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu FM, MBA Katja Leppäkoski. Hän aloittaa tehtävässään 22. maaliskuuta. Leppäkoski siirtyy Logomoon Kulttuuritehdas Korjaamon johtajan tehtävästä.
Toimitusjohtaja Päivi Rytsä siirtyy Logomon hallitukseen – Sunborn ostaa Turun kaupungin osuuden tapahtumayhtiö Logomo Oy:stä26.9.2022 15:23:42 EEST | Tiedote
Sunborn Events Oy lisää kehittämispanostuksiaan Logomo Oy:ssä 1.1.2023, kun Turun kaupunki myy sille osuutensa Logomon operatiivista toimintaa harjoittavasta yhtiöstä. Samaan aikaan Päivi Rytsä siirtyy toimitusjohtajan tehtävästä Logomon hallituksen jäseneksi. Rytsän seuraajan haku on aloitettu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme