Tietoturvaosaajille suuri tarve – Gofore kouluttaa asiantuntijoita vastatakseen asiakaskysyntään
24.1.2023 08:30:00 EET | Gofore Oyj | Tiedote

Esimerkiksi Kyberturvallisuusalan kattojärjestö Kyberala ry (FISC) arvioi viime syksynä, että Suomessa on tarve 8 000−10 000:lle* kyber- ja tietoturva-alan osaajalle. Vastaava havainto tehtiin liikenne- ja viestintäministeriön rahoittamassa selvityksessä, jonka mukaan lähivuosien tarve on 6 000–13 000** osaajaa eri ammatillisilla profiileilla.
Tietoturvapalveluiden kysynnän voimakas kasvu vuoden 2022 aikana sekä rekrytoinnissa havaittu hakijoiden kiinnostus kehittyä tietoturvan osaajiksi antoivat Goforelle sysäyksen oman tietoturva-akatemian, Hackademyn käynnistämiseen.
”Olemme huomanneet keskusteluissa hakijoiden kanssa, että IT-alalla on iso joukko teknisiä asiantuntijoita, joiden osaaminen ja motivaatio antavat edellytykset kehittyä tietoturva-asiantuntijoiksi. Sopivaa mahdollisuutta uran suunnan muuttamiseksi ei vain ole ollut tarjolla. Kun samaan aikaan asiakkaiden kysyntä kyber- ja tietoturvaan kasvaa, Hackademy päätettiin perustaa”, sanoo Goforen kyberturvallisuusliiketoiminnan johtaja Markus Asikainen.
Huhtikuussa alkava, puoli vuotta kestävä akatemia yhdistää tietoturvakoulutusta ja työskentelyä osaamista vastaavissa asiakasprojekteissa. Osaajien kouluttaminen tällä tavalla on IT-alan yrityksissä vielä uutta. Hackademyyn voi hakea 5. helmikuuta saakka.
“Tavoitteemme on rekrytoida ensi vaiheessa viidestä kymmeneen IT-ammattilaista. Emme hae alanvaihtajia tai vastavalmistuneita, vaan jo kokeneempia osaajia, jotka ovat työskennelleet teknisissä tehtävissä esimerkiksi ohjelmistokehittäjänä, pilviasiantuntijana, sovellusarkkitehtina tai teknisenä projektipäällikkönä. Hakijalla voi myös olla kokemusta työskentelystä muussa vastaavassa roolissa tiiviissä yhteistyössä ohjelmistokehitystiimin kanssa”, Markus Asikainen kertoo.
Koulutukseen valitut työllistyvät Goforelle vakituiseen työsuhteeseen, saavat mentorin tietoturvakonsulttitiimistä ja suorittavat koulutuksen yhteydessä tietoturvasertifikaatin. Gofore on aiemmin kouluttanut IT-alan asiantuntijoita vastaavissa akatemioissa syventämällä heidän osaamistaan pilviteknologiassa, testiautomaatiossa sekä scrum master -osaajiksi.
Alan toimijat edistävät muunto- ja lisäkouluttautumista
Kyberturvallisuusalan kattojärjestö Kyberala ry (FISC) kokoaa yhteen kyber- ja tietoturvallisuusalan organisaatiot ja yritykset ja toimii alan edunvalvojana. Gofore on verkoston jäsen ja mukana vaikuttamassa turvallisemman ja eettisen digitaalisen yhteiskunnan rakentamiseen.
Kyberalan näkökulmasta erilaiset koulutukset ovat tärkeä keino osaajien saamiseksi alalle.
”Muunto- ja lisäkoulutus tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia kyberturvallisuusalan osaajapulan hallintaan, sillä niiden kautta voidaan vastata työnantajien välittömiin osaamistarpeisiin. Samalla voidaan auttaa esimerkiksi alan vaihtoa suunnittelevia työllistymään aloille, joilla osaajista on kysyntää. Goforen perustama akatemia on erinomainen esimerkki siitä, miten yritykset rekrytoivat osaajia”, sanoo Kyberala ry:n toimitusjohtaja Peter Sund.
Kyberala katsoo, että Suomesta puuttuu laajempi muuntokoulutuksen ekosysteemi.
”Olemme alkaneet rakentaa yhteistyössä Nokian, Goforen, oppilaitosten ja korkeakoulujen sekä kumppaneidemme kanssa verkostoa, jonka tavoitteena on luoda tehokkaampi ja kestävä malli muunto- ja lisäkouluttautumiselle. Se on tarkoitus ennakoida nykyhetken ja tulevaisuuden osaamistarpeita ja hyödyntää olemassa olevia rakenteita ja aktiviteetteja sekä kehittää uusia, joustavampia prosesseja”, Peter Sund jatkaa.
Lisätietoja:
Gofore: Markus Asikainen, kyberturvallisuusliiketoiminnan johtaja
p. 050 432 8322, markus.asikainen@gofore.com
Kyberala ry (FISC): Peter Sund, toimitusjohtaja
p. 050 565 0621, peter.sund@teknologiateollisuus.fi
Goforen tietoturva-akatemia, Hackademy
https://gofore.com/hackademy/
https://gofore.com/tietoturva-asiantuntijaksi-tyon-ohessa/
*) Alan sisäinen selvitys syksyllä 2022. Tätä tukee myös Teknologiateollisuuden selvitys teknologia-alan osaajatarpeista, esimerkiksi: https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/selvitys-teknologiateollisuus-tarvitsee-10-vuoden-sisalla-130-000-uutta
**) Liikenne- ja viestintäministeriön Jyväskylän yliopistolta tilaaman tutkimus selvitti, miten kehittää kyberturvallisuuden liittyvän osaamisen määrää ja laatua:
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/82709
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gofore Oyj on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa noin 1300 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta, koodauksesta tai testauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 149,9 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Tutustu meihin osoitteessa www.gofore.fi.
Finnish Information Security Cluster (FISC) – Kyberala ry on Teknologiateollisuus ry:n toimialayhdistys ja edustaa Suomessa toimivaa kyber- ja tietoturvallisuusalaa sekä toimii alan edunvalvojana. Järjestön tarkoituksena on laaja-alaisesti ja tavoitteellisesti edistää kyber- ja tietoturva-alan asioita Suomessa ja EU:ssa yritysten, julkishallinnon sekä kansalaisyhteiskunnan näkökulmat huomioiden. Järjestö tekee työtä turvallisen digitalisaation ja datatalouden puolesta. Yhdistyksen tavoitteena on kyberturvallisuusalan tunnettavuuden ja liiketoimintaedellytysten parantaminen, yleinen turvallisuusilmapiirin parantaminen, kansallisen kyberuhkiin varautumisen tukeminen sekä muu yhteiskunnan kyberturvallisuuden edistäminen. www.fisc.fi/fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj
Gofore DACH solmi merkittävän agile-sopimuksen Saksan liittovaltion hallituksen IT-keskus ITZBundin kanssa4.3.2026 09:00:04 EET | Tiedote
Gofore DACH on voittanut puitesopimushankinnan Saksan liittovaltion hallituksen IT-keskuksen, ITZBundin, kanssa. Sopimuskausi on neljä vuotta, ja kilpailutetun työpäivien määrän perusteella sen arvo voi Goforen arvion mukaan olla useita miljoonia, jopa viisi miljoonaa euroa vuodessa. Asiakkaalla ei ole osto- tai tilausmäärävelvoitteita. Hankinnan valitusaika on päättynyt.
Gofore DACH lands major agile deal with ITZBund, Information Technology Center of the Federal Government in Germany4.3.2026 09:00:04 EET | Press release
Gofore DACH has won a framework agreement tender with the Information Technology Center of the Federal Government, called the ITZBund. The agreement term is four years and based on the tendered working day amounts, its value based on Gofore’s estimate may be several million, up to five million euros per annum. The customer has no purchase volume obligations. The appeal period for this procurement has ended.
"Teknologiakokeilujen aika on ohi, nyt aletaan töihin" – Goforen uusi tytäryhtiö Valimo Studios keskittyy tekoälyn tuotannollistamiseen18.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Gofore-konserniin kuuluva uusi yhtiö keskittyy uudistamaan ja automatisoimaan kokonaisia liiketoiminnan osia tai prosesseja, kuten myynti-, asiakaspalvelu- ja tilaus-toimitusprosessit. Tavoitteena on luoda uutta arvoa – ei vain leikata kustannuksia.
"The time for technology experiments is over, now it's time to get to work" – Gofore's new subsidiary Valimo Studios focuses on applied AI18.2.2026 09:00:00 EET | Press release
Valimo, a new company in the Gofore Group, focuses on renewing and automating entire business areas or processes, such as sales, customer service, and order-to-delivery processes. The goal is to create new value – not just cut costs.
Goforen vuoden 2025 tilinpäätöstiedotteen julkaisu ja verkkolähetys13.2.2026 14:30:12 EET | Kutsu
Gofore Oyj Lehdistötiedote Kutsu 13.2.2026 klo 14.30 Goforen vuoden 2025 tilinpäätöstiedotteen julkaisu ja verkkolähetys Gofore Oyj julkaisee vuoden 2025 tilinpäätöstiedotteensa keskiviikkona 25.2.2026 noin klo 9.00. Toimitusjohtaja Mikael Nylund esittelee tuloksen suorassa verkkolähetyksessä samana päivänä klo 13.00. Lähetyksessä vierailevat myös Goforen uusi talousjohtaja Saara Ukkonen sekä Goforen tekoälyasiantuntija ja johdon konsultoinnista vastaava johtaja Tommi Rasinmäki ja Goforen uuden tekoälykonsultoinnin osakkuusyhtiö Valimon toimitusjohtaja Osmo Haapaniemi. Rasinmäki ja Haapaniemi osallistuvat myös lähetyksen Q&A-osioon ja vastaavat tekoälyaiheisiin kysymyksiin. Gofore toivottaa osakemarkkinoiden ja median edustajat tervetulleeksi seuraamaan verkkolähetystä. Lähetys pidetään englanniksi ja sitä voi seurata suorana tai jälkeenpäin tallenteena samassa osoitteessa https://gofore.events.inderes.com/q4-2025. Osallistujat voivat lähettää lähetyksen aikana kysymyksiä, joihin vasta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


