Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry

Saku Karstila voitti Nuorten Kokkien Suomen mestaruuden 2023

24.1.2023 15:46:06 EET | Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry | Tiedote

Jaa
Alle 27-vuotiaiden kokkien Suomen mestaruus -kilpailut käytiin viikonloppuna 21.1. Helsingissä. Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition -kilpailun SM-tittelistä kisasi yhteensä kahdeksan kilpailijaa. Kilpailun voittaja Saku Karstila lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition MM2023 -kilpailuun Turkkiin.
Nuori Kokki SM-kilpailun voittajakolmikko
Nuori Kokki SM-kilpailun voittajakolmikko

Nuori Kokki SM 2023 kilpailu toteutettiin Black box -kilpailuna, jossa kukin kilpailija sai samat raaka-aineet, jonka pohjalta suunnittelivat ja toteuttivat kolmen ruokalajin menun.Kilpailun voittaja Saku Karstila oli kisan nuorin, hiljattain 18-vuotta täyttänyt ja työskentelee Ravintola Vesilinnassa. Kisan kakkoseksi sijoittui Toni Uusilähteenmäki Tampereelta, Hotelli-Ravintola Vaihmalan Hovista ja kisan kolmossijan otti Sivi Saarivirta Turusta, Ravintola Smöristä.

”Kilpailu oli jännittävä ja täynnä huippuosaajia. Voimme aidosti olla ylpeitä nuorista ammattilaisista. Kunkin intohimo ja tahto kehittyä ravintoloiden huippuosaajiksi on juuri sitä, missä järjestönä haluamme olla tukemassa heidän uraansa ja nostaa heitä esille.”, toteaa Chaîne des Rôtisseurs Finlanden valtavouti Johanna Hornborg-Ojala.

Kilpailun raaka-aineet olivat kuha, broileri, broilerin maksa, punajuuri, omena ja kuivattu luumu. Kilpailussa arvioitiin edellisvuosien tapaan sekä keittiötyöskentelyä, että valmistettujen annosten makua.

”Vuoden 2023 kilpailijoiden tekninen osaaminen oli korkeatasoista ja hyvin suunniteltua sekä toi hyvin esille huolellista valmistautumista kilpailuihin. Voittajan rauhallinen ja määrätietoinen työskentely näkyi ja maistui myös lautasilla. Raaka-aineiden kunnioittaminen ja selkeät, puhtaat maut toivat erinomaiset pisteet voittajalle, Saku Karstilalle.”, toteaa kilpailun johtaja Conseiller Culinaire Esa Koppelo.

”Kilpailu onnistui hienosti Stadin Ammattiopiston Roihuvuoren kampuksella. Kaikilla kilpailijoilla oli väljät tilat suunnitella ja toteuttaa annoksia modernissa opetuskeittiössä yhteistyökumppaneiden hienoista raaka-aineista. Kilpailujännitystä oli ilmassa, mutta nuoret kokit kannustivat upeasti toisiaan ja loihtivat tuomariston eteen maukkaita ja näyttäviä annoksia”, kommentoi kilpailun järjestävän Helsingin voutikunnan puolesta vouti Vesa Loponen.

Nuori Kokki-kilpailun pääyhteistyökumppani tänä vuonna oli Kespro. Vuosittain järjestettävän Nuorten kokkien kilpailun tavoitteena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan. Kilpailu tukee pyrkimystä vaalia ja ylläpitää oman kansallisen keittiömme perinteitä. Kansainvälisissä kilpailuissa suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden vuonna 2005 (Arto Rastas) ja 2009 (Lasse Koistinen) ja viimeisin mitali on viime vuodelta 2022, kun Otto Hietamies toi kotiin upeasta MM hopeaa. Nuorten kokkien maailmanmestaruuskisoja on käyty vuodesta 1977 lähtien.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


kilpailun johtaja Esa Koppelo, esakoppelo@gmail.com ja +358 40 545 3321

Kuvat

Nuori Kokki SM-kilpailun voittajakolmikko
Nuori Kokki SM-kilpailun voittajakolmikko
Lataa
Nuori Kokki SM23 kilpailun kaikki osallistujat
Nuori Kokki SM23 kilpailun kaikki osallistujat
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry
Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry



http://www.rotisseurs.fi

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestö viettää vuonna 2023 60v juhlavuottaan. Tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä 75 maassa. Suomessa jäseniä on yli 2 000, joista vajaa 60 % on harrastajia ja yli 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry

Chaîne-kilven säilytti seinällään lähes 90 ravintolaa – päivitetty lista laadukkaista ravintoloista ympäri Suomen23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Kun haluaa varman valinnan, kannattaa Suomessa katsoa myös Chaîne-kilpeä. Chaîne des Rôtisseurs -kilpi on kansainvälinen laatutunnus, joka kertoo ravintolan ruoan ja palvelun tasaisesta laadusta. World Chaîne Dayn yhteydessä lauantaina 25.4. julkaistava päivitetty listaus kokoaa yhteen Suomessa toimivat kilpiravintolat sekä kilven saaneet herkkumyymälä: mukana on lähes 90 ravintolaa ja 20 herkkumyymälää eri puolilla maata.

Ravintola Teller palkittiin Rôtisseurs -kilvellä 24.2.25.2.2026 17:47:36 EET | Uutinen

Ravintola Tellerille myönnettiin eilen tiistaina 24. helmikuuta 2026 arvostettu Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Ravintola Teller avattiin keväällä 2024 ja on sulattanut nopeasti asiakaskuntansa sydämet. Ravintola tarjoaa maistelumenuta ja moneen makuun sopivaa a la cartea. Tämän vuoden alussa ravintolan viereen avattiin myös viinibaari Tales. Teller on tullut tutuksi myös erinomaisen laajalla alkoholittomien viinien tarjonnalla.

Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote

Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye