Joka seitsemännellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä ylittyy lakisääteinen asiakasmäärä
25.1.2023 08:30:47 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Marraskuussa 2022 lastensuojelun sosiaalityössä työskenteli kokoaikaisesti yli 1 200 sosiaalityöntekijää eli asiakkaiden enimmäismäärä ylittyi 176:lla.
Suurimmassa osassa kunnista ja kuntayhtymistä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määrä oli lainmukainen marraskuussa 2022.
Tiedot selviävät THL:n tuoreesta kuntakyselystä.
Etelä-Karjalassa onnistuttu työn organisoinnissa
Etelä-Karjalassa lastensuojelusta on vastannut jo useamman vuoden maakuntatasoinen kuntayhtymä, Eksote. Maakunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on keskimäärin vain 13 lasta asiakkaina, kun koko maassa keskiarvo oli 28 lasta. Etelä-Karjalassa ei ollut seurantapäivänä täyttämättömiä virkoja ja sijaiseksi pätevien opiskelijoiden osuus sosiaalityöntekijöistä oli melko pieni.
Maakunnassa palvelujen painopiste on siirtynyt yhä enemmän ennaltaehkäiseviin ja varhaisiin palveluihin korjaavista ja viimesijaisista eli lastensuojelun palveluista.
”Eksotessa on pitkäjänteisesti kehitetty sekä perustason sosiaali- ja terveydenhuollon lapsiperhepalveluita että hyvää työkulttuuria. Alueen lapsiperhepalveluissa vaikuttaakin olevan hyvän kierre, joka heijastuu myös muihin lasten ja nuorten hyvinvointia kuvaaviin tilastoihin”, analysoi kehittämispäällikkö Laura Yliruka.
Monella alueella vaikeuksia saada rekrytoitua sosiaalityöntekijöitä
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tehtävistä oli avoinna 12 prosenttia.
”Kunnat ja kuntayhtymät ovat kertoneet monenlaisista rekrytointivaikeuksista. Onnistuneilla alueilla on satsattu pitotekijöihin - kohtuulliseen työmäärään ja mahdollisuuteen vaikuttaa oman työn kehittämiseen, Yliruka kertoo.
THL seuraa hyvinvointialueiden tilannetta vastedes puolivuosittain
Lastensuojelun järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille vuoden alussa. Vuonna 2023 alueiden keskinäinen tilanne eroaa suuresti siinä, toimiiko koko hyvinvointialue yhtenäisesti jo keväällä 2023 vai ryhdytäänkö toimintaa vasta yhtenäistämään.
Seuraavan kerran lastensuojelun sosiaalityöntekijätilannetta kysytään huhtikuussa.
”On helppo kuvitella, että hyvinvointialue ratkaisee henkilöstömitoituksen osalta tiettyjä pieniin kuntiin liittyviä ongelmia. Isolla alueella esimerkiksi yksittäiset henkilövaihdokset eivät heilauta tilastoja. Toisaalta tilaston tulosten valossa koko ei yksinään ratkaise. Asiakaskeskiarvot ovat hyvin korkeat Päijät-Hämeessä ja Vantaalla siitä huolimatta, että palveluita on jo 2022 järjestetty isolla väestöpohjalla”, pohtii erityisasiantuntija Martta Forsell.
Osuus lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä, joiden asiakasmäärä ylitti lakisääteiset 35 asiakasta, tilanne 8.11.2022 hyvinvointialueittain
Lisätietoja
Lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömitoitus marraskuussa 2022 -tilasto
Lastensuojelulain asiakasmitoituksen vaikutusten seuranta -hanke
Martta Forsell
erityisasiantuntija
THL
puh. 029 524 7974
etunimi.sukunimi@thl.fi
Laura Yliruka
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7982
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä
Nuoret kuluttavat paljon energiajuomia ja moni tunnistaa jo olevansa niistä riippuvainen – THL:n mukaan myynti alle 18-vuotiaille tulisi kieltää4.6.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
THL:n toteuttaman Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan 12–20-vuotiaista nuorista 67 prosenttia kertoi juovansa energiajuomia ainakin joskus, 42 prosenttia vähintään kerran viikossa, 15 prosenttia 3–5 kertaa viikossa ja 6 prosenttia päivittäin tai lähes päivittäin. Käyttö oli samanlaista niin tytöillä kuin pojilla. Energiajuomia käyttävistä nuorista moni kokee riippuvuutta tai kokee muuten juovansa niitä liikaa.
Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon entistä pidempään – jonot erikoissairaanhoitoon ovat lyhentyneet3.6.2026 09:02:09 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreet tilastot hoitoon pääsystä kertovat kahdesta eri suuntaan kulkevasta kehityksestä. Perusterveydenhuollossa potilaat joutuivat odottamaan hoitoon pääsyä vuonna 2025 entistä kauemmin. Erikoissairaanhoidossa pitkään hoitoa odottaneiden määrä sen sijaan laski merkittävästi.
Alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäiskulutus Suomessa väheni vuonna 2025 – kokonaiskulutuksesta ei arviota menetelmämuutoksen vuoksi2.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa tilastoidun kulutuksen eli anniskelu- ja vähittäiskulutuksen perusteella alkoholin käyttö on edelleen vähentynyt. Tilastoitu kulutus oli vuonna 2025 noin 6,9 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti, mikä on 4,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024. Koko maan tasolla kulutus oli yhteensä noin 33,3 miljoonaa litraa sataprosenttisena alkoholina.
THL viikolla 23/202628.5.2026 12:10:17 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 28.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 2.6. Alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäiskulutus Suomessa 2025. Lisätiedot: kati.matikainen(at)thl.fi, puh. 029 524 8403 ke 3.6. Tilastot: Hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa 2025 ja Hoitoon pääsy erikoissairaanhoidossa 2025. Sisältää tietoja hoitoon pääsystä hyvinvointialueiden kiireettömään perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 to 4.6. Nuorten energiajuomien käyttö ja kofeiinin saanti. THL:n toteuttamasta l
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
