Helpotusta teknologiateollisuuden ja sosiaali- ja terveysalan osaajapulaan: Uusia valtakunnallisia palveluita työperäiseen maahanmuuttoon

Työperusteista maahanmuuttoa on pidetty jo pitkään yhtenä täydentävänä ratkaisuna työvoimapulaan tietyille aloille. Hallitusohjelman mukaisesti yrityksille kehitetään palveluita, jotka helpottavat kansainvälistä rekrytointia, monikulttuuristen työyhteisöjen rakentamista sekä työssä tarvittavan kielen oppimista.
Etenkin teknologiateollisuuden toimialoja ja niillä toimivia yrityksiä vaivaa kasvava osaajapula. Avoinna oleviin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi päteviä hakijoita, eivätkä alan koulutukset vedä riittävästi kiinnostuneita opiskelijoita. Myös sosiaali- ja terveysalalla on haasteita löytää osaavaa työvoimaa.
Kansainvälisen rekrytointimallin kehittämisestä vastaava Vesa Liesivuori ELY-keskuksesta kertoo, ratkaisuksi teknologiateollisuuden sekä ja sosiaali- ja terveysalojen osaajapulan helpottamiseksi on lanseerattu lisää uusia valtakunnallisia palveluita.
-Uusien palvelupakettien tavoitteena on, että työnantajat saavat valmiita ammatti- ja erityisosaajia töihin Suomeen. Tarvittava osaaminen on tunnistettu ja testattu sekä työssä tarvittava suomen kieli on koulutettu jo lähtömaassa. Osaajat ovat siis heti valmiita töihin, Liesivuori tiivistää.
- Jos vielä pohtii mistä aloittaisi niin, kannattaa ensi alkuun soittaa Work in Finlandin kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvontaan 0295 016 770 tai Lisäksi on hyvä käydä tutustumassa uusilla www.workinfinland.fi -verkkosivuilla, Liesivuori neuvoo kansainvälisestä rekrytoinnista kiinnostuneita.
Kaksi uutta palvelukokonaisuutta työperäiseen maahanmuuttoon
Yksi työnantajien tarpeisiin lanseerattu valtakunnallinen palvelupolku on sosiaali- ja terveysalan rekrytoiva suomen kielen- ja kulttuurinkoulutus jo lähtömaassa.
- Palveluita tuottavat tällä hetkellä BBi Nordics, Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy ja ryhmittymä Arffman Finland Oy / Barona SOTE.
- Myös uudet palveluntuottajat voivat jättää osallistumishakemuksen tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa. Ohjatun polun avulla edistetään muun muassa hoiva-avustajien, lähihoitajien, sairaanhoitajien ja lääkäreiden vapaata liikkuvuutta EU- ja ETA-maista Suomeen.
Toinen edistettävä palvelupolku osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi on teknologiateollisuuden rekrytoiva ammattitaidon testaus kansainvälisiin rekrytointeihin Euroopan talousalueelta.
- Palveluita tuottavat ryhmittymä Barona Oy (Länsirannikon koulutus Oy WinNova, REDU Edu Oy ja Sedu Education Oy), AEL-Amiedu Oy ja Riveria koulutuspalvelut Oy.
- Päätoimialoihin kuuluvat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Työtehtävät voivat vaihdella aina perustason työtehtävistä erityisosaamista vaativiin (mm. konepajateollisuuden ammattiosaajista aina ICT-alan huippuosaajiin).
Työntantajille räätälöityä palvelua, jossa työnantajan maksuosuus on puolet
Työnantajille räätälöitävät palvelut ovat nyt tilattavissa jokaisen 15 ELY-keskuksen alueella. Palvelut ostavat suomalaiset työnantajat ja ELY-keskukset yhdessä. Työnantaja-tilaajan maksuosuus on puolet kokonaiskustannuksista.
Räätälöitävät palvelupaketit sisältävät rekrytointitoimien lisäksi tarvelähtöisesti lähtömaakoulutuksen, osaamisen tunnistamisen ja vastaanottavan työyhteisövalmennuksen. Lisäksi julkinen rahoitus vastaa työnantajien rekrytoitavien osaajien puolisoiden tukipaketin kustannuksista kokonaisuudessaan.
Uudet palvelutuotteet ovat osa Talent Boost -ohjelman kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -toiminnon palvelukokonaisuutta. Valtakunnallisia palveluita kehitetään poikkihallinnollisesti, jossa keskiössä ovat ylös nostavat tahot; Business Finland, KEHA-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Uudenmaan TE-toimisto.
Kuinka edetä, jos osaajia ei löydy Suomesta?
Työnantajalla on rekrytointitarpeita, eikä osaavaa työvoimaa ole saatavilla Suomesta.
- Työnantaja tekee esityksen kansainvälisen rekrytoinnin palveluista (linkki)) paikalliseen ELY-keskukseen.
- Paikallinen ELY-keskus tekee tilauksen työnantajan työvoimatarve-esityksen mukaisesti.
- Palveluntuottaja laatii toteutussuunnitelman ja palvelun yksityiskohdista sovitaan erikseen hankintasopimuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Liesivuori
Valtakunnallinen koordinaattori, kansainvälisen rekrytointimallin kehittäminen
Pohjois-Savon ELY-keskus
vesa.liesivuori@ely-keskus.fi
p. 0295 043 618
Kuvat
Linkit
- Sotealan rekrytoiva lähtömaakoulutus
- Sotealan tarjouspalvelu-toimittajaportaali
- Talent Boost -toimenpideohjelma
- Teknologiateollisuuden rekrytoiva ammattitaidon testaus
- Työnantajan esityslomake kansainvälisen rekrytoinnin palveluista paikalliseen ELY-keskukseen
- Work in Finland -kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvontapalvelu
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Petoaita vastaa tavallista aitaa, jos sähkövirta pääsee karkuteille5.9.2025 09:57:29 EEST | Tiedote
Tärkeä osa petovahinkojen torjuntaa on petoaitojen oikea-aikainen huolto laidunkauden aikana. Suurin uhka petoaidan toimivuudelle on sen alla kasvava kasvillisuus. Esimerkiksi Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta on havainnoitu jonkin verran kiireellistä niittämistä kaipaavia petoaitojen alusia. Aitalankoihin osuessaan kasvillisuus johtaa sähkövirtaa maahan ja jännite langassa laskee, eikä enää riitä karkottamaan saalista etsivää petoa.
Toimintaympäristön kehittämisavustuksen haku Pohjois-Pohjamaalla, Kainuussa ja Lapissa käynnistyy 1.9.20251.9.2025 14:11:14 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa avautuu toimintaympäristön kehittämisavustushaku EAKR-rahastosta ajalle 1.9.–31.10.2025. Hakuun on varattu varoja yhteensä 2,15 miljoonaa euroa.
Luhanpuron sillan korjaustyöt alkavat Sotkamossa1.9.2025 12:50:18 EEST | Tiedote
Laakajärvetiellä sijaitsevan Luhanpuron sillan korjaustyöt Sotkamossa alkavat viikolla 37. Silta on suljettu liikenteeltä 8.-12.9.2025 klo 21.00–06.00. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Kesän 2025 päällystystyöt jatkuvat syyskuun loppuun saakka Itä-Suomessa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)1.9.2025 08:03:11 EEST | Tiedote
Kesän päällystystyöt ovat edenneet aikataulullisesti hyvin ja päällystöiden on arvioitu valmistuvan pääsääntöisesti syyskuun loppuun mennessä. Mahdolliset sateet voivat vaikuttaa töiden valmistumiseen.
Takajärven Tuulivoima Oy:n Kokemäelle suunnitteleman Takajärven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Satakunta, Varsinais-Suomi)26.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Takajärven tuulivoimahankkeesta, joka on suunnitteilla Kokemäelle. Hankkeesta vastaa Takajärven Tuulivoima Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme