Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n Suhdannebarometri: Suhdannetilanne jatkanut heikentymistään

30.1.2023 08:00:14 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa
Globaalin talouden yllä leijuu nyt poikkeuksellisen paljon jännitystä, mutta viime syksyn pahimmat pelot talouden suhteen ovat pienentyneet. EK:n tammikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannearviot ovat heikentyneet, mutta odotukset ovat hieman syksyä paremmat.

”Suhdannekyselyn tulosten perusteella Suomen taloustilanne on jatkanut odotuksien mukaisesti heikentymistään. Tilanteen heikentyminen on laaja-alaista ja riittämätön kysyntä vaivaa 40 prosenttia vastaajayrityksistä. Myönteistä on, että viime syksyn pahimmat pelot talouden suhteen ovat nyt epätodennäköisempiä esimerkiksi maltillisempien energian hintojen vuoksi”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Yritysten odotukset tuotanto- ja myyntikehityksestä ovat heikentyneet. Teollisuudessa tilauskannat ovat supistuneet ja palveluissa palautumisvaihe koronasta alkaa olla ohitse. Suurimpia ongelmia on rakentamisessa, jossa korkojen nousu näkyy myymättömien asuntojen määrän nousuna. Elinkeinoelämän suhdanneodotukset eivät ole niin pessimistisiä kuin syksyllä, vaikka taso onkin yhä matala. Heikentynyt suhdanne heijastuu myös työllisyyteen kevään aikana.

”Työllisyyden kehitys näyttää barometrin vastausten perusteella hiipuvan. Työllisyyden heikentymisellä on iso merkitys siihen, millaiseksi laskusuhdanne Suomessa muodostuu. Toisaalta työllisyyden laskua osaltaan puskuroi työvoiman saatavuusongelmat, joista raportoi 25 prosenttia yrityksistä”, Pakarinen toteaa.

Käsillä on ratkaisujen aika

Globaalin talouden keskeisin seurattava indikaattori on tälläkin hetkellä inflaatiokehitys. Inflaation rauhoittuminen on jo käynnissä ja keskuspankkien päättäväisyys pitää hintapaineet jatkossakin kurissa.

”Viennin avauksen ja koko työmarkkinakierroksen viivästyminen uhkaa heikentää entisestään käsillä olevaa suhdannetilannetta. Kustannuskilpailukyvyn sekä työllisyyden turvaava ratkaisu rauhoittaisi nyt tilannetta myös palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi. Samalla tuettaisiin suomalaisyritysten kasvumahdollisuuksia maailmalla ja sitä kautta koko Suomen menestymistä. Globaalin talouden epävarmuudessa katse kannattaa kiinnittää myös julkisen talouden näkymän kuntoon laittamiseen, sillä se on omissa käsissämme”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä tammikuussa 2023 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2022 neljännellä neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 133 yritystä, joilla on Suomessa noin 250 000 työntekijää.

Suhdannebarometri, tammikuu 2023

Toimialakatsaukset

Aluekatsaukset

Lisätietoja
Sami Pakarinen, johtaja, p. 050 343 4337

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Eteläranta 10
00130 Helsinki

09 420 20https://ek.fi/

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

MEDIAKUTSU 2.3.: Huoltovarmuudesta Suomen vientikärki - EK käynnistää Resilience Center Finlandin27.2.2026 08:40:35 EET | Kutsu

ma 2.3. klo 14.30–15.30 Teams Hyvä toimittaja / toimitus Suomesta on tullut maailmanlaajuinen puheenaihe kriisivarautumisessa ja huoltovarmuudessa. Kiinnostusta herättää sekä Suomen tapa johtaa kokonaisturvallisuutta että täällä kehitetyt käytännön ratkaisut. Samaan aikaan maailman maat – valtiot ja yritykset – kasvattavat panostuksiaan resilienssin vahvistamiseksi. Nyt on Suomen hetki: kootaan huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä koskeva kaupallinen osaaminen ja tehdään siitä viennin kasvuala. Tervetuloa tutustumaan toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen johdolla valmisteltuun Resilience Center Finlandiin (RCF), joka aloittaa toimintansa 2.3. Palvelumme kokoaa kriisivarautumista koskevan tarjooman yhteen siten, että kansainväliset yleisöt ja potentiaaliset asiakkaat löytävät eri toimialojen ratkaisut ja kärkiyritykset. Tarjoamme ulkomaisille vierailijaryhmille myös ohjelmasuunnittelua ja vierailuopastusta paikan päällä Suomessa. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Huoltovarmuuskeskukse

Monivuotinen EU-budjetti: Suomi voi kotiuttaa jopa 14 miljardia euroa tulevasta kilpailukykyrahastosta26.2.2026 15:00:00 EET | Tiedote

Komissio esittää ennennäkemättömän vahvaa rahoitusta eurooppalaisten innovaatioiden kaupallistamisvaiheeseen. EK:n arvion mukaan uusi kilpailukykyrahasto voisi tarjota Suomelle jopa 14 miljardin euron verran tuotekehitys- ja investointirahoitusta vuosina 2028 - 2034. Edellytyksenä kuitenkin on, että rahastolle ehdotettu koko toteutuu ja rahoitusta kanavoidaan avoimen kilpailun perusteella parhaille hankkeille. EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen valmistelu etenee (MFF, Multiannual Financial Framework 2028–2034). Komission esityksen mukaan lähes neljäsosa eli 451 miljardia euroa koko MFF-budjetista käytettäisiin avainaloilla tapahtuvaan tutkimukseen, innovaatiotoimintaan, tuotekehitykseen sekä teolliseen skaalaukseen ja tuotantoinvestointeihin. Tätä rahoitusta kanavoitaisiin uuden kilpailukykyrahaston sekä sen alle kuuluvan Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta. Myös EU:n nykyinen Innovaatiorahasto liitettäisiin saman sateenvarjon alle. Tulevan MFF-kauden isot hyödyntämismahdollis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye