Markkinanäkymät ovat sumeat
30.1.2023 08:00:00 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Lähikuukausien suhdanneodotukset ovat säilyneet vaisuna, kuten viime lokakuussakin. Kuitenkin tammikuussa Hämeessä vastanneista yrityksistä 58 prosenttia odotti suhdanteiden pysyvän ennallaan tai paranevan, kun lokakuussa vastaava osuus oli 54 prosenttia. ”Alueeltamme vastanneista yli 40 prosenttia uskoo suhdanteiden joka tapauksessa edelleen heikkenevän”, Eerikäinen sanoo.
Yritysten tuotanto ja myynti säilyivät lähes ennallaan loka-joulukuun aikana, mutta tuotannon odotetaan supistuvan lähikuukausina. Tammikuussa vastanneista hämäläisyrityksistä jopa 35 prosenttia arvioi tuotannon määrän olevan pienempi seuraavan kolmen kuukauden aikana, kun lokakuussa vastaava osuus oli 24 prosenttia.
Kysyntä ja työvoimapula ovat edelleen kasvun esteinä
Riittämätön kysyntä ja pula ammattitaitoisesta työvoimasta heikentävät edelleen hämäläisyritysten kasvunäkymiä. ”Alueemme yrityksistä 46 prosenttia kertoo, että riittämätön kysyntä on yleisin kasvun este. Lokakuussa vastaava osuus oli 42 prosenttia. Lisäksi ammattitaitoisesta työvoimasta on edelleen pulaa 26 prosentilla vastanneista, kun lokakuussa osuus oli 30 prosenttia”, kertoo Eerikäinen.
Hämeessä yritysten henkilökunnan määrän arvioidaan säilyneen likimain ennallaan loka-joulukuun aikana ja henkilöstön odotetaan säilyvän lähes ennallaan lähikuukausina. Vastanneista 72 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana yhtä suuri kuin tammikuussa.
Alueellisten barometrien grafiikka >>>
Suhdannebarometrin aluekatsaukset >>>
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin tammikuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 102 ja ne työllistävät 17 600 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Energian saatavuus, toimivat verkot ja huoltovarmuus ratkaisevat Hämeen kasvun13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää Hämeessäkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista. Tieto selviää Suomen kauppakamarien toteuttamasta teollisuus- ja energiaselvityksestä.
Hämeen kauppakamarin Lahden toimisto muuttaa Crazy Townin tiloihin10.3.2026 12:37:16 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamarin Lahden toimisto muuttaa nykyisistä Aleksanterinkatu 17 sijaitsevista tiloista maaliskuussa Crazy Townin tiloihin Kulmalan taloon osoitteeseen Aleksanterinkatu 16. ”Muutto mahdollistaa meille entistä paremmin erilaisten kohtaamisten, koulutusten ja tapahtumien järjestämisen ympäristössä, joka kannustaa yhteistyöhön ja verkostoitumiseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Yritysten näkymät Hämeessä ailahtelevat hyvin lyhyellä aikavälillä4.2.2026 10:48:30 EET | Tiedote
Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat alkuvuonna vaihdelleet hyvin lyhyellä aikavälillä, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Vielä edellisellä viikolla julkaistu kauppakamarin talouskysely antoi alueen yritysten näkymistä positiivisemman kuvan, kun taas EK:n suhdannebarometrikyselyn tuloksissa odotukset ovat varovaisempia. ”Uusimman Suhdannebarometrin mukaan lähikuukausien odotukset ovat aavistuksen vaimeat, ja alueemme yritykset suhtautuvat tulevaan hieman varovaisemmin kuin koko maassa keskimäärin. Nopeasti vaihtelevat näkymät kertovat siitä, että talouden kehityssuunta on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yritysten näkymät kirkastuvat – talousodotuksissa selvä parannus syksyyn22.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Hämeen yrityksissä on havaittavissa myönteinen käänne, kun näkymät liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden osalta ovat selvästi syksyä paremmat. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Hämeen yritysten näkymät ovat kirkastuneet alkuvuonna, ja talousodotuksissa näkyy selvä parannus syksyyn verrattuna. Tilauskantojen vahvistuminen ja kannattavuuden vakaantuminen rakentavat luottamusta tulevaan. Selvää on, että viime päivien kauppapoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta yritysten näkymiin. Olennaista on, että yrityksillä on edelleen keinoja sopeutua, hakea uusia markkinoita, fokusoida ja tehdä päätöksiä epävarmuudesta huolimatta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari myönsi Koulutuskeskus Salpaukselle Päijät-Hämeen ensimmäiset HTA-sertifikaatit16.1.2026 07:56:45 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamari luovutti 15.1. Koulutuskeskus Salpaukselle Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatit prosessiteollisuuden, ajoneuvoalan ja liiketoiminnan koulutusaloille. ”Koulutuskeskus Salpaus on Päijät-Hämeessä ensimmäinen oppilaitos, joka on toteuttanut HTA-työelämäauditoinnit jopa kolmella koulutusalalla. Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitosten välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme