SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta vierailee Pöytyän kunnassa tiistaina 31.1.2023

30.1.2023 10:00:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

OHJELMA

Tiistai 31.1.2023

Klo 9.00 Yläneen varhaiskasvatusyksikkö (Nissiläntie 3, Yläne), tutustuminen tiloihin ja toimintaan

Ma. varhaiskasvatusyksikön johtaja Miia Lehtonen esittelee tiloja ja yksikön toimintaa.

Klo 10.15 Siirtyminen Yläneeltä Kyröön

Klo 11.00 Lounas, Elisenvaaran oppimiskeskus, ruokala (Kyröntie 16, Kyrö)

Klo 11.30 Tutustuminen Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion tiloihin ja toimintaan sekä keskustelu / Kirjaston lukusali

Elisenvaaran yhtenäiskoulun vs. rehtori Terhi Westerlund ja Elisenvaaran lukion rehtori Ari Höyssä esittelevät Elisenvaaran oppimiskeskukseen sijoittuvien oppilaitosten tiloja ja toimintaa.

Klo 13.00 Harrastamisen Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa kunnassa koordinoiva liikunnanohjaaja Markus Salo esittelee hankkeen puitteissa järjestettyä, koulupäivien yhteyteen sijoittuvaa harrastustoimintaa.

Osallistumisesta lounaalle sekä mahdollisista erityisruokavalioista pyydetään ilmoittamaan toimistosihteeri Riitta Lehtopohjalle perjantaihin 20.1.2023 mennessä, riitta.lehtopohja@poytya.fi.

Tervetuloa!

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote

Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.

SDP:n Suhonen: Rikoslain kiristäminen ei yksin pysäytä työperäistä hyväksikäyttöä18.3.2026 14:07:00 EET | Tiedote

Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) pitää työperäisen hyväksikäytön kitkemistä tarpeellisena, mutta muistuttaa että hallituksen esitys ei ole yksinään riittävä. Hyväksikäyttöön puuttuminen edellyttää myös keinoja, joilla työntekijät pääsevät käytännössä paremmin turvaamaan oikeuksiansa. Suhonen korostaa ammattiliittojen kanneoikeuden merkitystä osana kokonaisuutta. Hän on tehnyt asiasta lakialoitteen laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye