Pohteella neuvoteltiin järjestöjen ja seurakuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvinvointialueen ja kuntien vastuulla
Hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Sanna Salmela kertoi hyvinvointikertomuksen valmistelusta, johon järjestöt ja seurakunnat ovat osallistuneet monin tavoin. Vuonna 2021 toteutettiin Meidän arkemme ja elämämme -kokemustiedon kysely. Vuoden 2022 kesällä maakunnallisilta järjestöverkostoilta kerättiin täydentävää kokemustietoa, jossa kysyttiin myös järjestöjen ja seurakuntien toiminnasta koetuista hyödyistä.
Asiantuntijat ovat tuottaneet hyvinvointikertomukseen liittyen tietopaketteja hyvinvoinnin osa-alueista. Järjestöt ja seurakunnat pääsivät kommentoimaan tietopaketteja syksyllä kahdessa työpajassa. Neuvottelussa jatkettiin hyvää keskustelua tietopakettien pohjalta. Järjestöt ja seurakunnat kokivat, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvoinnin edistämisen keskiöön tulisi tulevina vuosina nostaa seuraavat hyvinvoinnin osa-alueet:
- suhteet toisiin ihmisiin ja mahdollisuus osallistua,
- ruoka, liikkuminen, lepo ja muut elämäntavat sekä
- työ ja vapaa-aika.
Tärkeinä osa-alueina pidettiin myös raha-asioita, asumista ja siihen liittyvää turvallisuutta, kulttuurihyvinvointia ja väkivaltatyötä. Kaikkien näiden osa-alueiden koettiin vaikuttavan myös terveyteen.
Monipuolinen yhteistyörakenne
Osallisuus- ja yhdyspintapäällikkö Marjo Riitta Tervonen kertoi Pohteen organisaatiosta ja siihen liittyvistä yhteistyörakenteista. Pohteella on jo käynnistetty lakisääteisten vaikuttamistoimielimien toiminta (nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto) sekä alueellisten neuvottelukuntien toiminta kuudella alueella. Yhdyspintatoimintaan liittyvien yhteistyöryhmien valmistelu on käynnissä. Lähetekeskustelu on käyty yhdyspintalautakunnassa joulukuussa 2022. Yhteistyörakenteet täsmentyvät valmisteilla olevassa OSUVA-ohjelmassa. Myös järjestöt ja seurakunnat tulevat olemaan edustettuina näissä rakenteissa.
Järjestöyhteistyön projektisuunnittelija Helena Liimatainen kertoi valmistelussa olevasta järjestöyhteistyöryhmästä, joka tukisi Pohteen lakisääteisten yhteistyövelvoitteiden hoitamista. Ryhmän kokoonpanon valmistelussa on huomioitava monia näkökulmia, kuten järjestöjen, seurakuntien, kuntien ja Pohteen edustus, sosiaali- ja terveyspalveluiden, pelastuspalveluiden sekä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen näkökulmat, järjestöjen monimuotoinen asiantuntijuus sekä alueellisuus. Yhteistyöryhmistä päättää hyvinvointialuejohtaja.
Neuvottelussa kiitettiin Pohteen toimintaa siitä, että järjestöt ovat saaneet olla aktiivisesti mukana järjestöavustusperiaatteiden ja pisteytyksen laatimisessa. Pohjois-Pohjanmaalla ollaankin ensimmäisten hyvinvointialueiden joukossa jakamassa avustuksia. Kaikille toiminta-avustusta hakeneilta kysytään palautetta avustusprosessin kehittämistarpeista.
Neuvottelujen johtopäätöksistä raportoidaan yhdyspintalautakunnalle. Jatkossa neuvottelut käydään järjestöyhteistyöryhmän kanssa, mikäli tällainen hyvinvointialueelle perustetaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Sanna Salmela, hyvinvoinnin edistämisen päällikkö, sanna.salmela(a)pohde.fi
Marjo Riitta Tervonen, osallisuus- ja yhdyspintapäällikkö, marjoriitta.tervonen(a)ppshp.fi
Helena Liimatainen, projektisuunnittelija, järjestöyhteistyö, helena.liimatainen(a)pohde.fi, puh. 050 520 1081
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus: vaativan asumisen uudisrakentaminen alkaa Peltolassa11.11.2025 14:38:43 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 11.11.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Peltolan vaativan asumisen uudisrakennuksen toteutusvaiheen. Osavuosikatsaus osoittaa, että talousarvion mukainen 37 miljoonan euron tulos on mahdollinen.
Liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä11.11.2025 08:40:49 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu jälleen Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä.
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi talousvalmistelua10.11.2025 15:46:15 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 10.11.2025 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi vuosien 2026–2028 talousarvion ja -suunnitelman valmistelua.
Oulun yliopistollisen sairaalan verkkosivut ovat uudistuneet10.11.2025 14:05:24 EET | Tiedote
Uudistuksen tavoitteena on, että sivujen käyttäjät löytävät etsimänsä tiedot entistä sujuvammin.
Pohteen ikäihmisten palvelut saa hyvää palautetta10.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kerää palautetta asiakkailtaan. Ikäihmisten palveluista saadun palautteen perusteella asiakaskokemus on parantunut vuoden takaisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

