JHL: Rauman Karin Kampuksen tukipalveluiden yksityistäminen tulee kalliiksi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa, että Rauman kaupungin tulisi pitää Karin Kampuksen ruoka- ja puhtauspalvelut omana tuotantona. Asia on Rauman valtuuston käsittelyssä maanantai-iltana 30.1.
- Esimerkiksi kouluruokailu on lakisääteinen palvelu, jossa pitää noudattaa erityisruokavalioita ja ravintosuosituksia. Suomi on Ukrainan sodan kyljessä. Nyt on pidettävä huoli siitä, että siivous- ja ruokapalvelut pidetään omana toimintana. Kaupungeilla on iso vastuu huoltovarmuudesta ja yhteiskunnan toimivuudesta. Koronan aikana siivous- ja ruokapalvelut kirjattiin valtioneuvoston toimesta yhteiskunnan kriittisiksi toiminnoiksi.
- Pidän käsittämättömänä, että Rauman kaupunki lähtee yksityistämisen tielle koululaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Oma ruokatuotanto on tärkeää kriiseissä ja siten huoltovarmuuden näkökulmasta. Kuntien oma tuotanto mahdollisti sen, että Suomi selviytyi koronasta hyvin. Yksityinen tuottaja sulki toimintojansa, koska voittoa ei syntynyt. Yksityinen tekee voittoa, joten energian ja raaka-aineiden hinnan päälle tulee vielä voittomarginaali. Julkinen ei voittoa tavoittele, vaan tärkeintä on suojella yhteiskuntaa ja kansalaisten hyvinvointia.
Niemi-Laine muistuttaa, että Rauman kaupunki on panostanut siivoukseen jo useana vuonna kouluttamalla omat laitoshuoltajat tehtäviinsä.
- Uimahallin siivous on korkean hygieniantason siivousta, johon uimahallin laitoshuoltajat ovat kouluttautuneet. Nyt on jo suljettu joitain uimahalleja, koska hygienian pettäminen on ollut ihmisille turvallisuusriski terveyden vuoksi. Uimahallien merkitys on suuri laajalle kansalaisryhmälle, koska he pitävät omasta terveydestään huolta liikkumalla.
Niemi-Laine pitää erikoisina kaupungin esittelemiä laskelmia, joiden mukaan oma palvelutuotanto olisi merkittävästi yksityistä kalliimpaa.
- JHL vaatii selvitystä siitä, mistä tuo yksityisen halpuus johtuu.Ilmeisesti työntekijöiden palkkoja ja sosiaalikustannuksia pienennetään, kuten jokaisessa yksityistämistapauksessa on tehty. Työntekijöiden kukkaroille ei pidä mennä.
- JHL vaatii, että Rauman kaupunginvaltuutetut eivät yksityistä palveluja.
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Valtion sopimus yleisen linjan mukainen – ensimmäinen korotus heinäkuussa5.5.2025 17:03:35 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tänään 5.5.2025 neuvottelutuloksen valtion uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Myös muut palkansaajaosapuolet, JUKO ja Ammattiliitto Pro, ovat hyväksyneet sopimuksen. Valtion työmarkkinalaitos vie neuvottelutuloksen vielä valtioneuvoston käsittelyyn toukokuun aikana.
Evenemang Lönedag den 6.5 ställs in28.4.2025 11:30:25 EEST | Pressinbjudan
Kommun- och välfärdssektorns avtal uppnåddes sent på måndag kväll, så dagens evenemang Lönedag den 6.5 ställs in.
PALKKAPÄIVÄ-TAPAHTUMA 6.5. on peruttu.28.4.2025 11:30:25 EEST | Kutsu
Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset syntyivät maanantaina myöhään illalla, joten Palkkapäivä- tapahtuma tänään 6.5. on peruttu.
CANCELLED: The Payday event on 6 May28.4.2025 11:30:25 EEST | Press invitation
The collective agreements for the municipal and welfare sector were concluded on Monday night, and therefore the Payday event today 6 May has been cancelled.
JHL:n Ekström tyrmää hallituksen saksilinjan: Suomi tarvitsee satsauksia koulutukseen ja hyvinvointiin, ei veroporkkanoita rikkaille22.4.2025 13:05:44 EEST | Tiedote
Hallitus aikoo kehysriihessä jatkaa leikkauslinjaansa, vaikka se on ajanut Suomen talouden entistä ahtaammalle ja monet vähätuloiset syvään ahdinkoon. Suomessa tarvitaan pitkäkestoisia satsauksia tutkimukseen ja hyvinvointiin, ei kallista veroalea joka ulottuu kaikkiin tuloluokkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme