AGCOn miljoonainvestointi on Tampereen kaupunkiseudun ylpeydenaihe ja osoitus seudun globaalista kilpailukyvystä

– Tehokkuus, joustavuus ja automaatio ovat meidän elinehtomme ja kilpailukykymme perusta, tiivistää AGCO Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala.
AGCO Power valmistaa moottoreita Linnavuoren lisäksi tehtaillaan Kiinassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. Investointi Suomeen, Linnavuoren tehtaaseen harkittiin konsernissa tarkkaan.
– Meillä on kaikki tuotannon tuki- ja kehitystoiminnot sekä tuotekehitys täällä, mikä on meille selkeä etu. Lisäksi Suomessa on hyvin paljon automaatio-osaamista ja Pirkanmaa on metalliteollisuuden keskipiste maassamme, Tervala kertoo.
Investointien tukena pirkanmaalainen osaaminen
AGCO Powerilla on ollut investointiensa tukena laaja kumppaniverkosto. Yhtiö on tehnyt isoja automaatiohankintoja esimerkiksi Fastemsilta, JTA Connectionilta ja MTC Flextekiltä. Pirkanmaalla on vahva työkalutoimittaja- ja automaatiotoimitusverkosto.
Rakennusprojektit ovat työllistäneet väkeä paikallisesti, ja AGCO Power on tyytyväinen saamiinsa palveluihin.
– AGCOn tehdasinvestointien kokonaisuus on suuri ylpeydenaihe Tampereen kaupunkiseudulle. Seutumme on globaalisti kilpailukykyisimpiä paikkoja teollisuuden kaksoissiirtymälle: digitalisoitujen ja vähäpäästöisten tuotteiden suunnittelulle ja toteuttamiselle, toteaa puolestaan investoinneista ja kansainvälisestä toiminnasta vastaava johtaja Harri Ojala Business Tampereesta.
Moottoritehdas hakee uusia työntekijöitä
AGCO Powerin Linnavuoren tehtaan työllistämä väkimäärä on kasvanut koko ajan – nykyään tehdas työllistää kaikkiaan yli 900 henkeä. Mitä enemmän tehdään moottoreita, sitä suurempi joukko tarvitaan niitä valmistamaan.
– Tänä vuonna valmistuu 33 000 moottoria, ensi vuonna enemmän. Tietysti maailmantilanne ja markkinat muuttuvat, mutta kyllä meidän perusolettamuksemme on kasvu, Tervala sanoo.
AGCO Power onkin panostanut onnistuneesti työvoiman löytämiseen ja toisaalta myös talossa jo olevien työntekijöiden osaamisen lisäämiseen. Työn sisältöjen tarkastelua on tehty paljon, jotta saataisiin jokainen työntekijä varmasti omaa osaamistasoaan vastaaviin tehtäviin.
– On helppo puhua investoinneista, mutta osaamiseen panostaminen on kaiken A ja O, sanoo valmistuspäällikkö Ville Yli-Jama.
Lisää aiheesta:
AGCOn miljoonainvestoinnilla luotiin maailman modernein moottoritehdas Pirkanmaalle, Nokian Linnavuoreen - Business Tampere Magazine
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
AGCO Power Oy
Juha Tervala, toimitusjohtaja
Puh. +358 405088727
juha.tervala@AGCOcorp.com
Harri OjalaDirector, Invest in and global operations
Puh:+358 40 762 3784harri.ojala@businesstampere.comKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Tampereen seutu vahvistaa panostusta siruteollisuuteen20.6.2023 14:11:06 EEST | Tiedote
Petri Räsänen aloittaa 14. elokuuta siruteknologian ohjelmajohtajana Business Tampereessa. Räsäsen ensimmäisenä tehtävänä on laatia ohjelma, joka vahvistaa Tampereen seudun asemaa siruteknologiassa.
Tampereella on avautunut Suomen ensimmäinen robottibussiliikenteen etävalvontakeskus5.6.2023 14:28:06 EEST | Tiedote
Autonomisten ajoneuvojen etävalvontakeskus hallinnoi ja valvoo robottibussien liikennettä. Etävalvomo on jo toiminnassa ja sieltä valvotaan aluksi kolmea ajoneuvoa.
KUTSU MEDIALLE: Tervetuloa Tampereen autonomisen ajamisen etäoperointikeskuksen esittelytilaisuuteen30.5.2023 11:31:52 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki, Business Tampere, Remoted Oy ja VTT kutsuvat median edustajat autonomisen ajamisen etäoperointikeskuksen esittelytilaisuuteen.
Olli Ikäheimo nimitetty Business Tampereen viestintäjohtajaksi – ”Tampereen seutu on uudistumiskyvyltään ylivoimainen”27.4.2023 12:02:20 EEST | Tiedote
Business Tampere on valinnut LitM Olli Ikäheimon uudeksi viestintäjohtajakseen. Ikäheimo aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta.
Uusi tuotantolaitos kirittää Tampereen laserkeskittymän kasvua maailmanlaajuisille markkinoille21.4.2023 14:21:44 EEST | Tiedote
Tampereella vihittiin tällä viikolla käyttöön lasertuotantolaitos, jossa puolijohde- ja laserteknologian yritykset Vexlum, Picophotonics ja RefleKron kehittävät ja valmistavat uusia ratkaisujaan maailmanlaajuisille lasermarkkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme