Pieni suomalaisyhtiö toimittaa kymmeniätuhansia tunteja Nelosen ohjelmia katsojille tehokkaammin kuin kv-jätit
”Media Tailor tekee asioita uudella tavalla ja he ovat lunastaneet odotuksemme sujuvan medianhallinnan partnerina. He tuntevat media-alan tarpeet kuin omat taskunsa,” kitetyttää Nelonen Median jakelun ja teknisten projektien johtaja, Matti Lampinen.
Nelonen ja Media Tailor aloittivat yhteistyön vuonna 2016, jolloin Sanoma otti riskin uuden toimijan kanssa. Riskinotto kannatti ja vuoden vaihteessa Sanoma uusi sopimuksensa useaksi vuodeksi eteenpäin. Sopimus kattaa Nelonen Media brändin kaikkien TV-kanavien sekä Ruutu suoratoistopalvelun sarjojen, elokuvien ja mainosten hallinnan ja jakelun.
Vielä kuusi vuotta sitten mediatiedoston matkaan ohjelman tekijältä katsojalle kuului monta manuaalista vaihetta. Media Tailor on automatisoinut materiaalihallinnan prosessit lähes kokonaan. Edistyksellinen dataohjattu teknologia säästää huomattavasti aikaa ja vaivaa
”Kehitämme toimintaamme jatkuvasti eikä palvelumme ole kolmannen osapuolien ohjelmistojen varassa,” kertoo Media Tailorin toimitusjohtaja Markus Paul. Media Tailor on kirittänyt Sanomaa automaation hyödyntämisessä myös uusilla osa-alueilla: innovatiivisuudesta kertoo yhtiön oman tuotekehityksen luoma mediahallinta-alusta Media Pocket sekä pitkälle automatisoitu TV-grafiikkaratkaisu.
“Minulla on tuotantoyhtiötausta ja sitä kautta kokemusta, että ymmärrystä median tuotannosta. Media Tailorissa olemme alusta asti halunneet taata TV-kanaville mahdollisuuden käyttää budjetistaan mahdollisimman paljon tärkeimpään, eli hyvien ohjelmien tuottamiseen ja tilaamiseen,” nauraa Paul. ”Tavallaan se on nurinkurista, mutta pystymme tekemään tämän työn niin tehokkaasti, että sehän nyt on kaikkien etu!” hän jatkaa.
Videosisältöjä kulutetaan enemmän kuin koskaan. “Nyt jos koskaan median hallintaan liittyvät, resursseja vapauttavat teknologiset ratkaisut ovat äärimmäisen tärkeitä. Tarvitaan perusasioiden hallinnointia, kuten tietoturvallista arkistointia ja jakelua. Perusasioiden lisäksi esimerkiksi datan ja keinoälyn hyödyntämisessä on valtavasti tulevaisuuden potentiaalia, paitsi teknologiassa, myös sisällöntuotannossa,” toteaa Paul.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus PaulCEO - toimitusjohtajaMedia Tailor Oy
Puh:+359 40 500 2000Puh:+359 40 500 2000markus.paul@mediatailor.fiMatti LampinenDirector of Media Distribution and Technical ProjectsNelonen Media
Puh:+358 40 566 3809matti.lampinen@sanoma.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Media Tailor Oy on suomalainen media teknologiayritys. Tarjoamme kokonaisvaltaisia ratkaisuja mediasisältöjen toimitusketjun tehostamiseen ja automatisointiin. Media Tailorin kehittämä digitaalinen alusta mahdollistaa tehokkaan, turvallisen ja helppokäyttöisen median hallinnan.
010 3268 515
mediatailor.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.