Kysely: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa
31.1.2023 08:08:47 EET | Akavan Erityisalat | Tiedote

Suomalaiset arvostavat julkista hallintoaan. Valtaenemmistö arvioi, että hyvä julkinen hallinto on Suomen menestystekijä ja kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun edellytys.
Näin ajattelee yli 85 % suomalaisista Kantar Publicin Akavan Erityisalojen toimeksiannosta tekemässä kyselyssä (täysin ja jokseenkin tätä mieltä olevat). Selvitys tehtiin nyt kahdeksannen kerran.
70 prosenttia katsoo, että julkisia palveluita tarvitsevan tulee saada palvelua kansalliskielillä.
Kysymys julkisen hallinnon supistamisesta jakaa sen sijaan suomalaisten mielipiteet miltei kahteen leiriin. Lähes joka toinen, 45 prosenttia ei supistaisi hallintoa 37 prosentin ollessa toista mieltä. 17 prosenttia ei osaa sanoa, mitä ajattelisi asiasta. Hallinnon supistamista vastustavien määrä on pienentynyt kahden vuoden takaisesta mittauksesta.
Hallinnon asiantuntemusta arvostetaan
Hyvän julkisen hallinnon tärkeimpinä tunnusmerkkeinä suomalaiset pitävät edelleen lainmukaisuutta sekä asiantuntemusta ja osaamista. Tästä on hyvin laaja yksimielisyys ja tulos pysyy vuodesta toiseen. Jopa yli 70 prosenttia pitää näitä ominaisuuksia erittäin merkittävinä.
Yhä useampi arvostaa hallinnon ymmärrettävyyttä ja taloudellisuutta. Näitä erittäin merkittävinä hyvän hallinnon tunnusmerkkeinä pitävien osuus nousi 8 prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta tuloksesta.
Kysyimme tämän vuoden tutkimuksessa myös erikseen viestinnästä. Jopa 87 prosenttia suomalaisista katsoo, että hyvä julkinen hallinto toimii ja viestii selkeästi ja ymmärrettävästi.
Lisätietoja: yhteiskuntasuhteitten päällikkö Elin Blomqvist-Valtonen, Akavan Erityisalat, puh. 040 775 3040.
> Kansalaisten käsitykset kulttuurista, hyvästä hallinnosta ja työttömyysturvasta -tutkimus
> Parempaan (työ)elämään! -vaalisivustomme
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viesitntäpäällikkö, Akavan Erityisialat, puh. 040 525 8582
Elin Blomqvist-Valtonen, Akavan ErityisalatYhteiskuntasuhteiden päällikkö
Hyvinvointialueiden sopimus- ja neuvottelutoiminta
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa ja vahvaa järjestökenttää23.4.2026 14:15:32 EEST | Tiedote
Hallitus kohdisti kehysriihessä merkittäviä säästöjä valtionhallinnon toimintamenoihin sekä uusia leikkauksia järjestöjen rahoitukseen. Akavan Erityisalat on vakavasti huolissaan päätösten vaikutuksista julkisen sektorin toimintaedellytyksiin, kansalaisten palveluihin ja työelämän kestävyyteen.
Restonomiliitto: Hospitality-ala tarvitsee kasvun edellytyksiä, ei uusia rasitteita20.4.2026 08:29:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys Sure – Suomen Restonomiliitto vaatii, että hallitus näkee kehysriihessä matkailu- ja ravintola-alan kuluerän sijaan kasvun, työllisyyden ja elinvoiman moottorina. Ala luo työpaikkoja, verotuloja ja alueellista veto- ja pitovoimaa kaikkialla Suomessa. Sitä ei saa heikentää veronkiristyksillä tai leikkauksilla, jotka nostavat hintoja ja siirtävät kulutusta pois kotimaisista palveluista.
Akavan Erityisalat: Kehysriihessä on siirryttävä hallitsemattomista leikkauksista tulevaisuutta rakentaviin päätöksiin20.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat odottaa kehysriiheltä päätöksiä, jotka vahvistavat suomalaisten tulevaisuususkoa, toimeentuloa ja luottamusta yhteiskuntaan. Julkisen talouden sopeuttaminen on välttämätöntä, mutta sen keinot ratkaisevat: hallitsemattomien hyvinvointia ja sivistystä heikentävien leikkausten sijaan Suomi tarvitsee investointeja osaamiseen, syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja työkykyyn.
Mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen puolesta - Tiedon yhdenvertainen saavutettavuus varmistettava17.4.2026 11:08:56 EEST | Tiedote
Oulussa järjestetään sunnuntaina 19.4.2026 klo 12-15 mielenosoitus Kansallisarkiston Oulun toimipisteen säilyttämisen puolesta. Erityisesti pohjoista Suomea palvelevaan Oulun toimipisteeseen on keskitetty arkistoaineistoa Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista. Aineistot aiotaan siirtää Mikkeliin. Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset, Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL vastustavat Kansallisarkiston toimipisteiden lakkauttamisia ja allekirjoittavat 19.4. järjestettävän mielenilmauksen vetoomuksen. - Kansallisarkiston alueellisen palveluverkon karsiminen kaventaa huolestuttavasti sekä tutkijoiden että kansalaisten pääsyä kansalliseen muistitietoomme. Kaikkea ei voi digitoida. Tarvitaan ratkaisuja, jotka turvaavat myös fyysisen aineiston saatavuuden eri puolilla maata, ammattiliitot painottavat.
Helsingin tapahtumasäätiön uusi työehtosopimus näyttää suuntaa31.3.2026 08:01:20 EEST | Tiedote
Helsingin tapahtumasäätiön työehtosopimus on tapahtuma-alan ensimmäinen julkinen työnantajakohtainen työehtosopimus ja merkittävä päänavaus alalla. Palkansaajapuolta sopimuksessa edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU sekä Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

