Nopean syömisen suosio kasvaa ABC-asemilla – uutuusannos on jättihitti Tukholman grillikioskeilla
31.1.2023 09:58:05 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

ABC-asemien ruokalistaa on uudistettu isosti runsaan kahden vuoden aikana. Listalla on edelleen liikenneasemien klassikkoannokset, kuten lehtipihvi ja lihapullapannu, mutta kestosuosikkien rinnalle on syntynyt uusi nopean ja helpon syömisen tuoteperhe.
– Kebab ranskalaisilla on noussut selkeäksi ykköseksi ravintoloissamme. Se ohitti legendaarisen lehtipihvin myynnin juuri ja juuri vuonna 2021. Viime vuonna annosta myytiin jo 50 prosenttia enemmän kuin lehtipihviä, joka oli listaykkönen yli 20 vuotta. Saa nähdä pysyykö kebab listan kärjessä yhtä pitkään, kertoo ABC Ravintolan kehityksestä vastaava kehityspäällikkö Teemu Vehniäinen.
Kebabin lisäksi nopeasti valmistettavia ABC:n hittejä ovat pitaleivät ja ronskin kokoiset ranskalaiset. Täytteeksi annoksiin voi valita kebablihaa, nyhtöpossua, kanaa tai härkäpapua.
Nopeuden ja helppouden lisäksi ABC-asemat tarjoavat kohtuuhintaisia ravintolakokemuksia. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n tutkimuksen* mukaan edullinen hintataso on yksi tärkeimpiä ruokailupaikan valintaperusteita, ja sen merkitys on parhaillaan nousussa.
– Meille on tärkeää, että voimme tarjoilla mahdollisimman monelle kohtuuhintaisia mahdollisuuksia ravintolaruokailuun joka puolella Suomea, Vehniäinen kertoo.
Valloittaako tuhti rieskarulla suomalaiset?
ABC-asemien ruokalistalla testataan säännöllisesti uutuusannoksia, joiden listalla pysyvyyden päättävät lopulta asiakkaat. Helmikuun alussa asemille saapuu Rullero, jonka esikuva on Tukholman grillikioskeilla vuosia suuressa suosiossa ollut tunnbrödsrulle.
– Tuomme vastaavan tuotteen myyntiin tiettävästi ensimmäisinä Suomessa. Rulleron Ruotsin serkku on kotimaansa pääkaupungissa niin suosittu, että grillikioskit kisailevat sen valmistuksessa ja saavat kunniamainintoja. On mahtavaa, että voimme tuoda Rulleron kaikille ABC-asemille eri puolille Suomea, Vehniäinen iloitsee.
Rullero on tuhti rieskarulla, jonka sisälle kääritään perunamuusia, makkaraa tai kebabia sekä sopivasti vihreää. Rullero on kampanja-annos ABC-asemilla helmi–maaliskuun ajan.
Noutopöydän suosio ei horju
Noutopöytä on yhä ABC Ravintoloiden kivijalka, joka on vuosikausia tarjonnut nopean ja helpon ravintolakokemuksen suomalaisille. Noutopöydän tarjoiluja nautti viime vuonna noin neljä miljoonaa asiakasta.
– Noutopöytä on vuodesta toiseen suomalaisten suosiossa. Uudistamme myös sitä säännöllisesti asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Erityisesti kasvisruoat ovat kasvattaneet suosiotaan. Pöydän valttikorttina on sen monipuolisuus. Jokainen voi valita pöydästä itselleen mieluisan annoksen, Vehniäinen kertoo.
ABC Ravintolan TOP 5 myydyimmät à la carte -annokset vuonna 2022, kappaleina:
1. Kebabc! ranskalaisilla
2. Lehtipihvi
3. Possunleike
4. Bearnaisebroileri
5. Lihapullapannu
ABC Noutopöydästä ruokaili viime vuonna noin neljä miljoonaa asiakasta.
*Lähde: Ravintolaruokailun trenditutkimus 2022, MaRa ry & Kantar, 12/2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehityspäällikkö Teemu Vehniäinen, SOK Liikennekaupan ketjuohjaus, puh. 0107680827, teemu.vehniainen(a)sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




