SDP

SDP:n talouspoliittinen linja perustuu oikeudenmukaisuuteen ja pitkäjänteisyyteen

1.2.2023 11:48:11 EET | SDP | Tiedote

Jaa

SDP:n tavoitteena tulevalla vaalikaudella on luoda talouskasvua, vahvistaa julkista taloutta ja kääntää velkasuhde laskuun.

 - SDP:n talouspoliittinen linja lähtee oikeudenmukaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Tarvitsemme vahvan ja kehittyvän talouden, jotta voimme turvata osaamisen, työn ja hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa. Suomen on oltava kilpailukykyinen, houkutteleva ja kestävä ympäristö toimia ja yrittää. Talouspolitiikassakin on kyse arvovalinnoista, kuvaa SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin.

SDP tavoittelee tulevalla vaalikaudella vähintään kahden prosentin kestävää vuotuista talouskasvua. Se saavutetaan tuottavuutta ja yhteiskunnallista luottamusta vahvistavilla päätöksillä sekä panostamalla kasvun edellytyksiin. SDP haluaa pitää tiukasti kiinni yhdessä sovituista neljän prosentin TKI-panostuksista sekä nostaa Suomen koulutusastetta niin, että 2030-luvun loppuun mennessä vähintään 60 prosenttia alle 35-vuotiaista on korkeakoulutettuja.

 - Kasvua ei luoda kurjistamalla – tästä meillä on näyttöä niin omasta historiastamme kuin muualta Euroopasta. Myös taloustieteilijät ovat yksimielisiä siitä, että ylimitoitetut leikkaukset johtavat työttömyyden nousuun, kasvun tyrehtymiseen ja velkaantumisen lisääntymiseen, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen muistuttaa.

SDP lähtee siitä, että julkista taloutta on vahvistettava tulevalla vaalikaudella 3,5–6 miljardilla eurolla. Tähän pyritään ennen kaikkea työllisyyden vahvistamisen kautta. SDP:n tavoitteena on kohti 80 prosenttia nouseva työllisyysaste, jonka saavuttaminen vahvistaisi julkista taloutta noin kolmella miljardilla eurolla.

 - Lisäksi olemme varautuneet noin 1–2 miljardin euron sopeutumistoimiin. Sopeutus on kuitenkin toteutettava oikeudenmukaisesti ja niin, että suojelemme samalla hyvinvointivaltion ydintä ja ihmisten palveluita. Haluamme kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita, vahvistaa peruskoulua ja turvata arvokkaan vanhuuden – näistä ei saa leikata, Mäkynen painottaa.

Palveluista leikkaamisen sijasta SDP hakee säästöjä esimerkiksi tehottomista yritystuista, fossiilitalouteen kohdistuvista tuista sekä julkisista hankinnoista.

 - Valtiontaloudesta on etsittävä säästöjä, jotka eivät vaaranna talouskasvua ja palveluiden toteuttamista. Tämä on SDP:lle arvovalinta. Kannustamme myös muita puolueita siirtymään lyhytnäköiseltä leikkauslinjalta kasvun ja työllisyyden linjalle, puoluevaltuuston puheenjohtaja,kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo.

- Ensi vaalikauden talousvaihtoehdot ovat kirkastuneet. Vaihtoehtoina ovat oikeiston tarjoamat kovat leikkaukset hyvinvointipalveluihin ja sosiaaliturvaan, joilla rahoitetaan suurituloisten veronkevennyksiä, tai SDP:n tarjoama vastuullinen sopeutus, jossa julkinen talous laitetaan kahdessa vaalikaudessa kuntoon oikeudenmukaisesti, päättää SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Liitteenä: Turvataan julkisen talouden kestävyys – SDP:n talouspoliittiset linjaukset.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Suomen on oltava Euroopassa suunnannäyttäjä, ei sivustakatsoja23.10.2026 12:03:35 EEST | Tiedote

SDP puheenjohtaja Antti Lindtman piti Paasikivi-seurassa torstaina 22. lokakuuta ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen, jossa vaati Suomelta aktiivisempaa Eurooppa-politiikkaa ja siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lindtman korosti, että Euroopan turvallisuus ja Suomen etu edellyttävät, ettei yksittäinen jäsenmaa voi estää koko unionia toimimasta.

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen bensapaketti on palkansaajalle yksi lehmän henkäys18.10.2026 09:59:37 EEST | Tiedote

Polttoainehintojen pitkään jatkunut nousu on rokottanut kansalaisten lompakoita ja on osasyy useimpien arjen kustannusten kallistumiseen. Orpon–Purran hallitus on askarrellut kustannuskriisiin ratkaisuksi 60 miljoonan bensapaketin, josta noin puolet kohdistetaan kansalaisille ja puolet yrityksille. – Paketti on kokonaisuudessaan vaatimaton, mutta sitä perustellumpaa olisi ollut kohdentaa kansalaisten osuus tukitoimista työmatkaliikkumisen helpottamiseen. Nyt lopputulos on palkansaajan kannalta vain yksi huuruinen lehmän henkäys, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye