Valvira

Kotihoito valvonnan kohteeksi

Jaa
Valvira ja aluehallintovirasto valvovat ikäihmisten kotihoidon henkilöstön riittävyyttä ja osaamista sekä kotihoidon laatua suunnitelmallisesti vuonna 2023.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.

Valvontahavaintojen mukaan kotihoidon palveluissa on useita kehittämistarpeita. Parannettavaa on muun muassa lääkitysturvallisuudessa, henkilöstön riittävyydessä ja palvelujen oikea-aikaisuudessa, omavalvontasuunnitelmissa sekä hoito- ja palvelusuunnitelmien toteutumisessa käytännössä.

Valvonnan tarvetta vahvistavat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tuoreet seurantatiedot, joiden mukaan ikäihmisten kotihoidon käyntimäärät ovat merkittävästi laskeneet vuonna 2022 verrattuna aiempiin vuosiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten rekrytoinnit kotihoitoon ovat puolessa vuodessa vähentyneet lähes viidenneksellä.

”Tilanne on huolestuttava, sillä ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa, kun väestö ikääntyy. Kotiin annettavissa palveluissa palvelutarve kasvaa useimmiten ensimmäisenä”, toteaa ryhmäpäällikkö Kirsti Tolonen Valvirasta.

Kotihoidon palvelujen laatu ja turvallisuus edellyttävät henkilöstön riittävän koulutettua sekä määrällisesti riittävää ja ammatillisesti osaavaa henkilöstöä. Määrältään riittämätön ja kuormittunut henkilöstö lisää työssä tapahtuvien virheiden ja vaaratilanteiden riskiä.

Kotihoidon palvelujen järjestäminen hyvinvointialueilla sekä palvelujen järjestämisen ja tuottamisen omavalvonta ovat Valviran ja aluehallintovirastojen yhteisen sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelman osa-alueita vuonna 2023. Ohjelman mukaiset valvonnan muut painopisteet julkaistaan Valviran verkkosivuilla lähiaikoina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Valvira
Valvira
PL 43
00521 Helsinki

http://www.valvira.fi

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemusruuhkan purku jatkuu29.2.2024 15:25:43 EET | Tiedote

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia uuteen Soteri-rekisteriin tulee edelleen runsaasti ja niiden käsittely kestää pitkään. Hakemuksia on saatu ratkaistua yhteensä yli 600, mutta jonossa olevien määrä on kasvanut entisestään. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa noin 2950 hakemusta. Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen palveluntuottajarekisteri Soteri on ollut käytössä nyt kaksi kuukautta.

Yksityisten sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on jonossa noin 2000 – käsittely pahasti ruuhkautunut31.1.2024 08:39:40 EET | Tiedote

Yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat joutuvat nyt odottamaan tavallista pidempään ennen kuin pääsevät aloittamaan toimintansa. Lain mukaan yksityiset palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin palveluntuottaja ja sen palveluyksiköt on rekisteröity Valviran ylläpitämään, uuteen Soteri-rekisteriin. Tällä hetkellä rekisteröintihakemusten käsittely on valitettavasti pahasti ruuhkautunut Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Yksittäisen rekisteröintihakemuksen käsittely voi enimmillään kestää jopa useita kuukausia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye