Johtaja Jorma Tuomiselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

Ansioristi myönnettiin Jorma Tuomiselle, koska hän on ollut rakentamassa Pohjanmaan ja Vaasan ammattikorkeakoulutusta etenkin tekniikan koulutuksen osalta. Tuominen on pitkäjänteisesti, systemaattisesti ja menestyksekkäästi rakentanut yhteistyötä alueen teollisuuteen koko Vaasan ammattikorkeakoulun olemassaoloajan. Hän on tekniikan yksikön johtajana ollut edistämässä ja mahdollistamassa alueen osaavan työvoiman saatavuutta sekä luonut merkittävät yhteistyösuhteet kansallisesti insinöörikoulutuksen kehittämiseksi. Jorma Tuomisen rooli suomalaisen insinöörikoulutuksen kehittäjänä on merkittävä ja kiistaton - etenkin Vaasan ja Pohjanmaan alueella.
Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Kati Komulainen luovutti ansioristin Tuomiselle tänään iltapäivällä juhlatilaisuudessa, jossa oli paikalla VAMKin johtoryhmä.
“Kyllä kunniamerkki yllätyksenä tuli. Koen sen tosi merkittävänä huomionosoituksena työstäni. Toivottavasti tästä käynnistyy perinne, joka motivoi meitä kaikkia jatkossakin tekemään parhaamme. Olen tehnyt työtä pyrkien osaltani edistämään oman alueen ja suomalaisen insinöörikoulutuksen kehittymistä niin että yritykset saavat mahdollisuuden pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Asemani koulutuksen johdossa on ehdottomasti ollut näköalapaikka seurata tekniikan ja koulutuksen kehittymistä”, toteaa Tuominen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa Rutanenmarkkinointi- ja viestintäpäällikköVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358503424945sirpa.rutanen@vamk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Sosionomin verkkokoulutus ja energia-alan insinöörikoulutus vetovoimaisimpia yhteishaussa11.9.2025 16:25:47 EEST | Tiedote
Juuri päättyneessä syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun ylivoimaisesti suosituimmat hakukohteet olivat verkossa toteutettava sosionomin tutkintokoulutus ja energiatekniikan insinöörikoulutus.
Strong Interest in VAMK's Energy Technology Program Reflects Growing Appeal of Clean Energy Education11.9.2025 16:25:47 EEST | Press release
Energy Technology programme was one of the most sought-after programmes at VAMK in the national joint application. Results from the UAS Exam, which determines admission, will be announced in November.
Vaasa Campus Festival är en festlig start på studieåret för stadens högskolestudenter4.9.2025 07:18:00 EEST | Pressmeddelande
Vaasa Campus Festival den 10 september välkomnar nya och gamla studenter till staden och det nya läsåret, nu redan för sjätte gången.
Vaasa Campus Festival on Vaasan korkeakouluopiskelijoiden yhteinen lukuvuoden avajaisfestivaali4.9.2025 07:18:00 EEST | Tiedote
Vaasa Campus Festival 10.9. toivottaa uudet ja vanhat korkeakouluopiskelijat tervetulleiksi kaupunkiin ja uuteen lukuvuoteen tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
Vaasa Campus Festival Opens the Academic Year for All University Students in Vaasa4.9.2025 07:18:00 EEST | Press release
On September 10th, Vaasa Campus Festival warmly welcomes both new and returning university students to the city and the new academic year for the sixth time.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme