Etelä-Savon ELY-keskus sijoitti maakunnan kehittämiseen 34 miljoonaa euroa vuonna 2022
7.2.2023 08:00:00 EET | Etelä-Savon ELY-keskus | Tiedote
Vuotta 2022 leimasi EU:n edellisen rahoituskauden päättyminen ja uuden alkaminen. Ylimenokausi mahdollisti yrityksen kehittämisavustushakemusten jättämisen vasta maaliskuussa ja päätöksenteon alkamisen marraskuussa. Euroopan sosiaalirahastoon tulleisiin uuden ohjelmakauden hakemuksiin ei viime vuonna voitu tehdä päätöksiä tietojärjestelmän valmistumisen viiveen vuoksi. Viive näkyy myös maksatuksessa. Ennakoita pystyttiin maksamaan loppuvuodesta, mutta lopullista rahoitusta joutuu odottamaan parhaimmassakin tapauksessa pitkälle kevääseen.
Vihreä siirtymä näkyi yritys- ja maaseuturahoituksessa. Energiatehokkuus ja varsinkin aurinkoenergia kiinnostivat yrityksiä: näyttää siltä, että aurinkopaneeleita tulee nousemaan kuluvana vuonna maakunnan yritysten katoille melkoinen määrä.
ELY-keskus tuki työllisyyttä ja yrittäjyyttä hankkimalla työelämälähtöistä koulutusta ja työllisyyttä tukevia palveluja henkilöasiakkaille. Maahanmuuttajien kotoutumista edistettiin kotoutumis- ja kielikoulutuksilla. Työnhakijoiden työnhakua tuettiin ostamalla erilaisia valmennus- ja asiantuntijapalveluita.
Yrityksille myönnettiin kehittämispalveluja eli konsultointi- ja koulutuspalveluja hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Suosituimpia palveluja olivat Analyysi -palvelu ja Kasvu, kansainvälistyminen ja uudistuminen -teeman konsultoinnit.
Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta oli viime vuonna käytössä enimmäkseen ReactEU elpymisvälineen kautta. Rahoitusta myönnettiin digiosaamisen, yritysten muutoskyvykkyyden ja vihreän siirtymisen hankkeisiin. Yrityksiin kohdistuvissa hankkeissa näkyi vahvasti matkailu, hyvinvointiala ja digiosaamisen kehittäminen.
Uutena palveluna yrityksille on kansallinen pilotti, jossa pk-yritykselle tarjotaan rahoitusneuvontaa puhelimella, sähköpostilla ja teamsin kautta. Vuoden 2022 aikana palvelukanavan palveluja käytti yli 5000 yritystä ja yhteistyökumppania.
Liitteenä olevasta rahoituskatsauksesta selviävät tarkemmat tiedot vuonna 2022 myönnetystä rahoituksesta, tukisummat ja kenelle ja/tai mihin tarkoitukseen rahoitusta on myönnetty. Toisessa liitteessä on nostettu esiin yrityksiä, joille viime vuonna myönnettiin yrityksen kehittämisavustusta tai maaseutuohjelman yritystukea. Näiltä yrityksiltä voi kysyä lisätietoja ELY-keskuksen myöntämästä rahoituksesta ja yrityksen käynnistämästä kehittämishankkeesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Hannu Mars, p. 029 502 4271
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, p. 029 502 6091
Yksikön päällikkö Kirsi Kosunen, p. 029 502 4056
Yksikön päällikkö Ilpo Lehtinen, p. 029 502 4217
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa pitkäaikaistyöttömiä lähes 2 50023.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 6 371 työtöntä eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 63:lla ja miesten laski 67:llä.
Luston asema-alue sai rakennussuojelupäätöksen19.12.2025 12:11:48 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Savonlinnan Punkaharjulla sijaitsevan Luston asema-alueen. Aseman ja kahden vahtituvan muodostama kokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä.
Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus maakuntaan on ollut tasaisen varmaa 202516.12.2025 10:00:17 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä rahoituksia maakuntaan on kerätty yhteen rahoituskatsausta varten. Vuonna 2025 erinäisistä yritys- ja kehittämisrahoituksen elementeistä tulee yhteensä noin 46 miljoonan tuki maakunnan elinvoimalle.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




