Yhteisvastuukeräys 2023 nostaa esiin nuorten väkivallan meillä ja maailmalla

Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 lasta ja nuorta viikoittain. Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Luvut ovat peräisin kouluterveyskyselystä sekä poliisin tilastoista.
– Nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, nuori ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua, vetoaa Yhteisvastuu-piispa Jukka Keskitalo.
Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-0 (kiusaaminen nolla) -toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Toiminta on konkreettista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.
Tiimipäällikkö Heikki Turkka Aseman Lapset ry:stä painottaa aikuisten vastuuta:
– Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään. Avainasemassa konfliktien ratkaisuissa ja kiusaamisen vastaisessa työssä ovat yhteistyössä yli rajojen toimivat aikuiset. Nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin.
Koulutusta ja tukea kriisialueiden uhreille
Tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA:n) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä. Avustustarpeiden syitä ovat useimmiten luonnonkatastrofit (kuivuus, tulvat, myrskyt, maanjäristykset), aseelliset konfliktit ja äkilliset onnettomuudet.
Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti KUA:n avustustyötä Keniassa, jossa karjanhoidolle elintärkeät laidunmaat ovat ilmastokriisin syventämän kuivuuden myötä hupenemassa. Epätoivoinen taistelu laidunmaasta johtaa konflikteihin ja väkivaltaisuuksiin.
– Katastrofien vaikutukset ulottuvat myös lapsiin ja nuoriin, kun heikentyvä turvallisuustilanne ja omaisuuden menettäminen saavat perheet vetämään lapsensa pois koulusta. Osa jatkaa kouluaan toisella alueella, köyhimpien perheiden lapset eivät ehkä palaa kouluun, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Katastrofirahasto tukee yhteisvastuuvaroin lasten ja nuorten kouluun paluuta viidellä alueella Keniassa tavoitteenaan saada 41 500 haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta takaisin kouluun tarjoamalla esimerkiksi tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Hätäavun turvin tuetaan myös koulutarvikkeiden hankkimista, kouluruokailua sekä erityisesti tytöt huomioivien hygieniatilojen järjestämistä.
Apua oman alueen nuorille myös Espoossa
Yhteisvastuun keräystuotosta 20 prosenttia jää paikallisten nuorten tukemiseen sekä muuhun oman alueen auttamistyöhön. Tarkemmat avustuskohteet Espoossa päätetään vuoden aikana.
Espoon seurakuntien seurakuntakohtaiset MobilePay -numerot ja lahjoitustilien viitenumerot sekä suorat verkkolahjoituslinkit löydät
https://www.espoonseurakunnat.fi/osallistu/yhteisvastuu/lahjoitustavat
Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2022/9229
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna HandrooDiakonissaTapiolan seurakunta
Tapiolan seurakunnan Yhteisvastuukeräyspäällikkö
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 000 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
SyysMatin Markkinat kokoavat jälleen Espoon yhteen!10.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaikka Espoon tuomiokirkko on remontin vuoksi suljettuna, suosittu kaiken kansan tapahtuma SyysMatin Markkinat järjestetään tänäkin vuonna! Espoon tuomiokirkkoseurakunta toivottaa kaikki tervetulleiksi jo 18. kerran järjestettävään koko kansan perinnetapahtumaan, joka levittäytyy nyt Espoonjoen molemmille puolille.
Diakoniatalo Opens in Niittykumpu – A New Model of Local Collaboration2.9.2025 08:00:00 EEST | News
New Diakoniatalo Support Centre Brings Help and Hope to Families and Mental Health Rehabilitees in Espoo.
Uudenlainen yhteistyö alkaa: Diakoniatalolla avoimet ovet Niittykummussa2.9.2025 08:00:00 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntien yhteinen diakoniatyö ja espoolaiset järjestöt aloittavat Diakoniatalo-toiminnan Niittykummussa.
Diakonihuset samlar aktörer under samma tak - nytt verksamhetsställe öppnar i Esbo2.9.2025 08:00:00 EEST | Nyheter
Esbo församlingars gemensamma diakoniarbete och olika organisationer i Esbo påbörjar diakonihusverksamhet i Ängskulla. Startskottet firas med öppet hus 12.9 och gårdsevenemang intill Olars kyrka.
Paleface, Satu Rämö ja Pekka Simojoki värittävät Espoon seurakuntien tapahtumatarjontaa - myös panostus monikulttuuriseen toimintaan näkyy27.8.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Miltä kuulostaisi aikuisille ja nuorille suunnattu riparilauluilta, tarinat laulujen takaa tunnettujen lauluntekijöiden kertomana tai syksyiset vanhanajan markkinat? Espoon seurakuntien syksyn tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna monipuolinen, minkä lisäksi säännöllisessä viikkotoiminnassa on runsaasti erilaisia piirejä ja kerhoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme