Miapetra Kumpula-Natri SDP:n ehdokkaaksi Uudellamaalla
Tiedote 3.2.2023
Julkaisuvapaa heti
Miapetra Kumpula-Natri SDP:n ehdokkaaksi Uudellamaalla
Uudenmaan Sosialidemokraatit nimesi Miapetra Kumpula-Natrin eduskuntavaaliehdokkaaksi torstai-iltana. Kumpula-Natri on toisen kauden europarlamentaarikko ja toimi sitä ennen 11 vuotta kansanedustajana. Kansanedustajaksi hänet valittiin kolme kertaa Vaasan vaalipiiristä. Mepin ja vuoden insinööriksi valitun Kumpula-Natrin ehdokkuuden varmistuminen täyttää SDP:n ehdokaslistan Uudellamaalla.
Uusimaa on Kumpula-Natrille tuttu ennen Brysseliin siirtymistä. Eduskuntavuosina perhe asui 8 vuotta kakkoskotiaan Vantaalla. Eurovaaleissa vaalipiirinä on koko Suomi ja myös Uudeltamaalta on tukea tullut kaksissa menestyksekkäissä eurovaaleissa upeasti, viime kerralla vajaa 13 000 ääntä.
- Näissä vaaleissa ratkaistaan, kenen johdolla rakennamme Suomen tulevaisuutta. Niin maailma kuin Suomikin elävät murrosta, jossa vihreä ja teknologinen murros ovat vääjäämättömiä.
- Reilu siirtymä luo ja turvaa työpaikkoja, on tärkeää pitää kaikki mukana. Ilmastotoimien tauottaminen tai lupaukset halvasta hiilestä ovat sen sijaan populismia. Haluan SDP:n olevan ohjaksissa, kun päätetään Suomen suunnasta turvallisuudessa, taloudessa ja työelämän tasa-arvossa, Kumpula-Natri linjaa.
Uudenmaan sosialidemokraatit iloitsevat saadessaan kokeneen poliitikon ehdokkaakseen.
- Miapetra Kumpula-Natrin ehdokkuus tuo listallemme Uudellamaalla merkittävää osaamista ja kokemusta niin Suomen kuin Euroopan unionin päätöksenteosta ja mahdollistaa realistisesti kahdeksannen paikan tavoittelun, kommentoi Uudenmaan Sosialidemokraattien puheenjohtaja Joona Räsänen.
Samoilla linjoilla on myös piirin toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson
- Kumpula-Natrin ehdokkuus juuri Uudellamaalla kertoo vaalipiirimme merkittävyydestä koko Suomen vaalitulokseen. Uusimaa selkeästi isoimpana vaalipiirinä on ratkaisevassa asemassa kenen johdolla keväällä muodostetaan hallitusta. Olemme valmiit vaalitaistoon, päättää Gustafsson.
Lisätietoja:
Jouni Gustafsson, Uudenmaan Sosialidemokraatit, toiminnanjohtaja 0400 805 394
Hanna Kuntsi, Miapetra Kumpula-Natrin vaalipäällikkö 050 3100 676
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
SDP Uusimaa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Uusimaa
SDP sai tavoitteitaan läpi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkostoon13.5.2024 11:32:03 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkostosta on käyty kevään mittaan paljon keskustelua. Palveluverkkoneuvotteluissa Sdp:lle keskeisintä oli varmistaa palvelujen saatavuus koko alueella ja mahdollisuus myös ammattilaisen kasvokkaiseen kohtaamiseen.
SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen kiertää Länsi-Uudenmaan alueella11.1.2024 09:32:40 EET | Kutsu
Tiedote medialle 11.1.2024 SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen kiertää presidentinvaalikampanjan tiimoilta Länsi-Uudenmaan alueella sunnuntaina 14.1. kolmessa kaupungissa. Jutta Urpilainen paikalla: 15.30 Kirkkonummi, kunnantalo, Ervastintie 2 Tapahtuma alkaa klo 14.00 17.00 Lohja, Työväentalo, Kalevankatu 1 Tapahtuma alkaa klo 16.30 18.30 Raasepori, kulttuuritalo Fokus, Laaksokatu 4 Karjaa Tapahtuma alkaa klo 18.00 Median edustajat tervetuloa vaalitilaisuuksiin paikalle. Jos median edustajat ovat kiinnostuneita haastatteluista niistä tulisi sopia etukäteen.
Kokoomuksen toiminta hyvinvointialueella aiheutti kummastusta13.12.2023 09:31:17 EET | Tiedote
Kokoomuksen toiminta hyvinvointialueella aiheutti kummastusta Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui tiistaina 12.12. päättämään vuoden 2024 talousarvioesityksestä. Kokouksen aikana kokoomuksen valtuustoryhmä teki muutosesityksen, jolla talousarvioon lisättäisiin 0,3 miljoonaa euroa Tapiolan ja Espoon keskusten ikäihmisten palvelukeskusten toiminnan jatkon turvaamiseen. Vastaavan summan kokoomus esitti säästettäväksi lakkauttamalla Hangon vuodeosastopaikkoja. - Voi perustellusti ihmetellä, miksi kokoomus haluaa asettaa alueen ikäihmiset vastakkain. Aluevaltuuston tulisi keskittyä kehittämään koko aluetta. Meille demareille oli selvää, että Hangon vuodeosastopaikkoja ei voi leikata kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti. Sen sijaan Tapiolan ja Espoon keskuksen ikäihmisten palvelutoiminnan halusimme turvata ja näin myös teimme, aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja Maria Guzenina. Vastaesityksen kokoomuksen esitykselle teki Sdp:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja talousarvioneuvottelujen v
Jutta Urpilainen kiertää maanantaina 11.12 Uudellamaalla7.12.2023 18:19:38 EET | Kutsu
Jutta Urpilainen kiertää maanantaina 11.12 Uudellamaalla Jutta Urpilainen on lehdistönkin tavattavissa seuraavasti: klo 10.45-11.15 Espoo, Sellon Pingviini-kahvila klo 12.30-13.10 Vantaa, Tikkurilan tori klo 14.00-14.45 Järvenpää, Espresso House klo 15.30-16.15 Porvoo, Cafe Cabriole
SDP uppnådde sina mål i budgetförhandlingarna för Västra Nylands välfärdsområde4.12.2023 08:15:00 EET | Tiedote
SDP:s grupp i fullmäktige för Västra Nylands välfärdsområde gläds över att humaniteten vann i beslutsfattandet. En majoritet av grupperna stödde det alternativ som håller kvar dagverksamheten som den är och minskar nedskärningarna i stödet för närståendevård, barnskyddet och organisationsunderstöden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme