Kokoomuksen Sarkomaa: Kela-korvausleikkaus peruttava hoitoon pääsyn helpottamiseksi
5.2.2023 12:00:30 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Hallituksen Kela-korvausleikkaus tuli voimaan juuri vuoden vaihteessa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sari Sarkomaan mukaan Kela-korvaukset ovat tehokas tapa kohdentaa rahoitusta nimenomaisesti hoitoon pääsyn helpottamiseen ja julkisen sektorin kuorman helpottamiseen.
”Jos SDP aidosti haluaa varmistaa nopeamman hoitoon pääsyn, on Kela-korvausleikkaus peruttava. Leikkauksen myötä yhä useampi siirtyy julkisen palvelun jonoon tai jää ilman apua. On sulaa vastuuttomuutta jättää käyttämättä yksityisten palvelutuottajien työ tilanteessa, jossa julkinen terveydenhuolto on ylikuormittunut ja pula henkilöstöstä on valtava”, Sarkomaa sanoo.
”On vakava laiminlyönti, ettei hallitukselta ole herunut vaikuttavia toimenpiteitä hoitovelan purkamiseksi. Päinvastoin Kela-korvausleikkaukset vaikeuttavat tilannetta. Romuttamisen sijaan Kela-korvausta olisi viisasta tulevina vuosina nostaa. Seuraavan hallituksen on sovittava ohjelmassaan Kela-korvauksen kehittämisestä”, Sarkomaa sanoo
Yksityisen hoidon tutkimus- ja hoitokorvaukset eli ns. Kela-korvaukset poistuivat vuoden alussa lukuun ottamatta psykiatriaa, psykologin korvauksia sekä suun terveyden tiettyjä toimenpiteitä. Jatkossa korvausta ei enää saa lainkaan esimerkiksi yksityisen tuottamasta fysioterapiasta. Lääkärikäyntien korvausta leikattiin merkittävästi.
”Kannan valtavaa huolta jonoon sysätyistä ihmisistä. Kela-korvaus on mahdollistanut vuosittain noin 3,4 miljoonaa lääkärikäyntiä. Kela-korvausta maksetaan sosioekonomiseen asemaan katsomatta kaikille suomalaisille. Yksityistä terveydenhuoltoa käytetään monesti myös siksi, ettei julkisen sektorin palveluihin pääse. Kun hoitoon pääsy venyy, ongelmat kasvat. Tilanne on kestämätön ja tulee monin tavoin kalliiksi”, Sarkomaa sanoo.
”Ideologinen yritysvastaisuus vaikuttaa jyräävän kaikki järkiperusteet ja jonossa apua odottavien ihmisten hädän. Muuta selitystä on vaikea keksiä sille, miksi valtavassa henkilöstöpulassa ja sote-kriisissä jätetään yrityksissä toimivien sote-ammattilaisten työpanos hyödyntämättä. Tavoitteiden lisäksi demareiden on kyettävä esittämään toteuttamiskelpoisia ratkaisuja hoitoon pääsyn parantamiseksi. Kela-korvausleikkauksen peruminen olisi nyt viisautta”, Sarkomaa sanoo.
Kokoomus esitti hallituksen Kela-korvausleikkauksen perumista omassa vaihtoehtobudjetissaan marraskuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Helsingin vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra Tuppuraiselle: Väite suuryritysten suosimisesta on täyttä sumutusta6.9.2026 11:42:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää SDP:n Tytti Tuppuraisen väitteen, jonka mukaan hallitus olisi suosinut suuryrityksiä pienyrittäjien kustannuksella. Kopran mukaan väite ei kestä vertailua hallituksen päätöksiin eikä edes yrittäjien omiin arvioihin.
Kokoomuksen Laiho: Suomi vahvistaa terveydenhuollon valmiutta 67 miljoonalla eurolla6.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi panostanut terveydenhuollon varautumiseen ja valmiuteen historiallisessa mittakaavassa. Kehysriihen päätöksellä Puolustusvoimien terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen hankintoihin sekä toiminnan ylläpitoon osoitetaan noin 67 miljoonaa euroa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Kokoomuksen lääkärikansanedustaja, Mia Laiho pitää päätöstä tärkeänä ja välttämättömänä jatkona hallituksen johdonmukaiselle varautumistyölle.
Kokoomuksen Kopra: SDP ei tunnu tietävän, kuinka julmaa sen politiikka on yrittäjille5.9.2026 19:16:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan SDP:n Yrittäjän päivän avaus paljastaa puolueen olevan pahasti irti yrittäjien todellisuudesta. SDP esittää nyt ratkaisuiksi hallituksen jo tekemiä päätöksiä, vaikka se on itse jarruttanut juuri niitä lakihankkeita, joilla yrittäjien arkea parannetaan.
Kokoomuksen Kauma Räsäselle: Räsänen löysi miljardit – yrittäjien taskuista5.9.2026 17:09:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma pitää SDP:n Joona Räsäsen talousvastuullisuuspuheita epäuskottavina. Kauma muistuttaa, että SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla ja rakensi mm. pysyvästi kalliin hyvinvointialuehallinnon, jonka laskua nyt maksetaan.
Kokoomuksen Kopralta kolme avausta yrittäjille5.9.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra esittää yrittäjänpäivänä kolmea muutosta yrittämisen helpottamiseksi. Kopra haluaa antaa yrityksille 2–4 viikkoa lisää aikaa arvonlisäveron maksamiseen, nostaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan 30 000 euroon ja mahdollistaa henkilökohtaisen konkurssin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme