Kokoomuksen Autto: Lisää panostuksia nopeisiin nettiyhteyksiin junissa

6.2.2023 11:19:05 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa
Kokoomuksen liikennevaliokuntavastaava Heikki Autto esittää ripeitä panostuksia junaliikenteen verkkoyhteyksiin. Kansanedustaja katsoo, että nopeat nettiyhteydet laajentaisivat työssäkäyntialueita ja lisäisivät työntekoa junamatkoilla.
Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

"Lähtökohtana on oltava, että junamatkan aikana voi osallistua häiriöittä etäkokoukseen ja tehdä töitä kuin toimistoympäristössä. Yhteyden tulee olla toimiva kaikilla tärkeimmillä radoilla. Asialla on matkustusmukavuutta lisäävän vaikutuksen ohella myös kansantaloutta vahvistavaa merkitystä, sillä se edistää työvoiman liikkumista", toteaa Autto.

Autto katsoo, että nopeat verkkoyhteydet junissa on mahdollistettava laajentamalla tukiasemaverkostoa siirtoyhteyksineen. Verkon riittävä kapasiteetti on kriittinen junien langattomien verkkojen toiminnan kannalta. Samalla Autto kannustaa etätyöskentelyyn räätälöityjen vaunujen pilotointia.

"Radanvarsilla on edelleen katvealueita, joiden paikkaaminen tulee hoitaa kolmikantaisesti teleoperaattoreiden, VR:n ja valtiovallan yhteistyöllä. Näin on mahdollista löytää tarvittava rahoitus ja kustannustehokkaat ratkaisut häiriöttömille yhteyksille", Autto visioi.

Autto tukee myös vahvasti digiratahanketta ja moderniin kulunvalvontaan siirtymistä. Tämä lisäisi nykyisen raideverkon kapasiteettia ja mahdollistaisi junaliikenteen kasvun.

"Suomelle seuraava looginen askel on siirtyä eurooppalaiseen kulunvalvontajärjestelmään. On tärkeää, että olemassa olevasta raideverkosta saadaan paras mahdollinen hyöty irti digitalisaatiota hyödyntämällä", Autto päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki AuttoKansanedustaja

Kokoomuksen valiokuntavastaava liikenne- ja viestintävaliokunnassa, puoluevaltuuston puheenjohtaja (Lapin vaalipiiri)

Puh:09 432 3018heikki.autto@eduskunta.fi

Kuvat

Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Limnell: Suomeen tarvitaan älylasien pelisäännöt – kolme konkreettista toimenpidettä tehtävä nyt15.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote

Älylasien nopea yleistyminen edellyttää Suomessa yhteisiä pelisääntöjä yksityisyyden, tietoturvan ja turvallisuuden suojaamiseksi. Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell esittää, että Suomessa käynnistetään viranomaisten yhteinen työ kansallisen älylasiohjeistuksen laatimiseksi. Hänen mukaansa asiaan on tartuttava nyt, kun teknologia on vasta yleistymässä.

Eduskunnan varapuhemies Risikko: Osaamistakuu varmistaa perustaitoja14.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Eduskunta päätti osaamistakuuta koskevasta lakimuutoksesta kesäkuussa. Kyse on uudistuksesta, joka tuo perusopetuksen arviointiin kansallisesti yhtenäiset menettelyt. Myös esiopetuksen arviointiin tulee muutoksia. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa riittävät perustaidot jatko-opintoihin. Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko painotti perustaitojen tärkeyttä elämässä pärjäämisessä puhuessaan Ylihärmän koulukeskuksen vihkiäisissä perjantaina 14.8.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye