Elinkeinojaosto varasi alueen Kampin metroaseman läheltä toimitilahankkeen kehittämistä varten
6.2.2023 19:24:58 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Svenskspråkig version på denna länk.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti kokouksessaan 6.2.2023 varata alueen Kiinteistö Oy Runskivuorelle toimitilahankkeen kehittämistä varten Kampissa. Kyseinen alue sijaitsee Autotalokorttelin ja Eteläisen rautatiekadun välissä. Noin 3 000 neliömetrin alue palvelee tällä hetkellä muun muassa Temppeliaukion kirkkoon suuntautuvan matkailuliikenteen pysäköintipaikkana, mutta kaupunki ryhtyy varausaikana etsimään korvaavia paikkoja tälle tarpeelle. Kiinteistö Oy Runskivuori tulee yhteistyössä kaupungin kanssa järjestämään varausalueelle arkkitehtuurikilpailun, jonka tavoitteena on Autotalokorttelin käytön tehostaminen ja alueen elävöittäminen.
Kehittämisvaraus on voimassa 31.12.2024 saakka. Kiinteistö Oy Runskivuori omistaa tällä hetkellä osan Autotalokorttelin tonteista. Kiinteistö Oy Runskivuori on kokonaan LähiTapiola-ryhmän omistama yhtiö.
Elinkeinojaosto käsitteli myös muita tonttivarauksia. Jaosto päätti jatkaa tontin varausta Kalasatamassa Kiinteistö Oy Castellum Helsinki Viitalle toimistohankkeen suunnittelua varten 31.12.2023 saakka. Jaosto päätti myös varata Jätkäsaaren rannassa olevan tontin ja sillä sijaitsevan vuonna 1924 rakennetun L3-makasiinirakennuksen Cobbleyard Real Estate Oy:lle 31.12.2024 saakka.
Jaosto päätti merkitä tiedoksi tilannekatsaukset Helsinki Partners Oy:n, Helsingin kaupunkitilat Oy:n ja Forum Virium Helsinki Oy:n toiminnan vaikutuksista kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteiden toteutumiseen.
Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla täällä.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 27. helmikuuta 2023.
Taustatietoa
Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Juhana Vartiainen.
*****
Casper Almqvist
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
040 187 9829
casper.almqvist@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
PL 1,00099 Helsingin kaupunki
09 310 1641
https://www.hel.fi
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Puotilanrantaan uusi merellinen rantakaupunginosa – kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen25.2.2026 22:44:10 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 25. helmikuuta Puotilanrannan asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa uuden merellisen asuinalueen rakentumisen Puotilan venesataman alueelle. Valtuusto hyväksyi kaavamuutoksia myös Itäkeskukseen, Malmille ja Laajasaloon.
Helsinkiläiset äänestävät OmaStadin ehdotuksista maaliskuussa24.2.2026 08:27:37 EET | Tiedote
Kaupunkilaiset äänestävät OmaStadissa siitä, miten 10 miljoonaa euroa käytetään Helsingin kehittämiseen. Äänestys järjestetään aikavälillä 11.3.–29.3.2026 verkossa. Kaupunki aloittaa eniten ääniä saaneiden ehdotusten toteuttamisen ensi syksynä.
Elinkeinojaosto jatkoi toimitilahankkeiden tonttivarauksia23.2.2026 19:52:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantaina 23. helmikuuta vuoden 2026 toiseen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tonttivarauksia.
Kaupunginhallitukselta kielteinen lausunto hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta23.2.2026 17:28:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 23. helmikuuta lausunnon hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta.
Pia Ojavuo on valittu Helsingin uudeksi rahoitusjohtajaksi10.2.2026 14:13:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus on valinnut Pia Ojavuon Helsingin kaupungin rahoitusjohtajan virkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
