Kokoomuksen Marttinen: SDP:n Mäkynen puhuu muunneltua totuutta
7.2.2023 17:32:35 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Matias Marttinen on pettynyt, että SDP:n varapuheenjohtaja turvautuu muunneltuun totuuteen kritisoidessaan kokoomuksen vaaliohjelmaa. Mäkynen väitti tiedotteessaan, että kokoomuksen kasvun kaava tarkoittaisi indeksijäädytyksiä eläkkeisiin ja heikennyksiä opintotukeen. Kokoomuksen talouspoliittisen ohjelman valmistelua johtaneen Marttisen mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
“Kokoomus ei ole esittänyt indeksijäädytyksiä eläkkeisiin tai heikennyksiä opintotukeen. Kritisoida saa ja pitää, jotta puolueiden väliset erot tulevat esiin vaalien alla. Tällaisina aikoina toivoisin kuitenkin faktoissa pysymistä. Puolustan selkä suorana esityksiämme ja käyn niistä mielelläni debattia”, Marttinen sanoo.
Mäkynen sanoo kokoomuksen rakentavan hyvinvointia vain hyväosaisille.
“Vasemmistossa on ennen ajateltu, että vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä. Jos annamme velkakierteen riistäytyä käsistä, murenee pohja nimenomaan yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa olevien palveluilta. Me haluamme, että suomalaisille tärkeät palvelut säilyvät myös tuleville sukupolville”, Marttinen sanoo.
Tiedotteessaan SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen korostaa, että ylimitoitetut leikkaukset johtavat työttömyyden nousuun, kasvun tyrehtymiseen ja sitä kautta valtion velkaantumisen lisääntymiseen.
“Kokoomus nojaa talouspolitiikkansa valtiovarainministeriön arvioon tasapainotustarpeesta. SDP voi torjua kokoomuksen talousohjelman, mutta odottaisin heiltä uskottavaa vaihtoehtoa tilalle. Pelkän talouskasvun toivomisen varaan seuraavan vaalikauden talouspolitiikkaa ei voi rakentaa. Tarvitsemme kasvun vauhdittamisen lisäksi työllisyysasteen nostamista mm. kannustinloukkuja purkamalla sekä julkisten menojen priorisointia. Tavoitteiden lisäksi tarvitaan keinoja”, Marttinen sanoo.
Kokoomuksen vaaliohjelma löytyy täältä.
Kokoomuksen talouspoliittinen ohjelma löytyy täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenKansanedustaja
Kokoomuksen vastaava valtiovarainvaliokunnan verojaostossa (Satakunnan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.
Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote
Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.
Kokoomuksen Partanen ja Kaunisto: Luottaako SDP enää yhteenkään asiantuntijaan?8.4.2026 13:09:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajien mukaan SDP on toistuvasti asettunut vastustamaan tai vähättelemään juuri niiden asiantuntijoiden arvioita, joiden tehtävä on tuottaa riippumatonta tietoa päätöksenteon tueksi.
Kokoomuksen Sammallahti: Hallitus nopeuttaa maanpuolustukselle tärkeiden investointien toteutusta8.4.2026 09:00:48 EEST | Tiedote
Ympäristövaliokunta hyväksyi tiistaina 7.4. mietinnön hallituksen esityksestä, joka mahdollistaa nopeutetun lupaprosessin maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten osalta.
Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: Keskustan ehdotus kasvattaisi terveyseroja ja kustannuksia2.4.2026 13:17:28 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho pitävät keskustan kansanedustaja Markus Lohen ehdotusta (HS 29.3.) aikuisten suun terveydenhuollon siirtämisestä pois julkisen palvelun piiristä suomalaisen terveyspolitiikan tavoitteiden vastaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme